Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. toukokuuta 2026

Täydellistä

VINCENZO LATRONICO : TÄYDELLISTÄ
160s.
Gummerus 2026
Alkuteos: Le perfezioni / 2022
Suomennos Leena Rantanen
Pyydetty arvostelukappale

Anna ja Tom voisivat olla kotoisin mistä tahansa. He voisivat asua missä tahansa. He voisivat olla ketä tahansa. Italialaisen Vincenzo Latronicon Täydellistä-romaanissa he ovat kuitenkin kaksi ekspattia, Italiasta Berliiniin muuttaneita nuoria aikuisia, milleniaaleja, jotka ovat ensimmäinen maantieteellisesti täysin vapaa sukupolvi, sukupolvi, joka voi olla mistä tahansa, missä tahansa, keitä tahansa.

Tänä viikonloppuna Helsinki Lit -kirjallisuusfestareillakin vieraileva Latronico nousi omalle lukulistalleni jo vuosi sitten, kun hänen Täydellistä-teoksensa pääsi Booker Internationalin lyhytlistalle. Tiivis, tässä ajasta ja tästä ajassa lempeän satiirisesti elävien nuorten parien elämää valottava teos on kunnianosoitus Georges Perecin Tavarat-romaanille. En ole itse esikuvaa lukenut, mutta Carlos Leivosen kritiikissä Kiiltomadon sivuilla teoksen olevan "olevan eräänlainen faabeli, moraalikertomus, joka pyrkii sanomaan jotain kulutuksesta ja materialismista." Tähän on Täydellisenkin kanssa helppo yhtyä – tämä pieni kirjanen on sivujaan laajempi tutkielma nyky-yhteiskunnan ontosta ainutlaatuisuuden tavoittelusta tavalla, joka jokaisessa suuressa kaupungissa muuttaa omaleimaisuuden ja uniikkiuden globaaleiksi trendeiksi ja diginomadien identiteettityöksi. On sama, missä kauracappucinonsa nauttii, sillä sekä kahvilat että niitä mainostavat vaikuttajat ovat tismalleen samanlaisia, oli kyseessä sitten kahvila Berliinissä, Lissabonissa, Balilla tai Yhdysvailtain itärannikolla.
 
Vaikka kirjan satiirin ja tietynlaisen ironisen tavan kuvata milleniaalien elämän tyhjää kiertokulkua, ikuista kokemusten ja merkityksellisyyden metsästämistä tavoilla, jotka monille etenkin maidensa pääkaupungeissa ovat erityisen tuttuja, sisältää se paljon sellaisia inhimillisiäkin piirteitä, jotka muistuttavat, että tätä elämäntapaa, sen performatiivisuutta ja ikuista skenepiirien pyöritystä voi parhaiten kritisoida lähinnä sisältä päin. Tai ehkä juuri ja juuri sisä- ja ulkoreunan liepeiltä, mutta paikoista, jossa itsekin on elänyt peikonlehtien, ketamiinin ja juuri oikeanlaisen teknon viihdyttäessä iltaa.

Ulkopuolisuus kuvaa aikaa siinä missä identiteettityökin – ja siinä mielessäni kulkee yhtaikaa viime kuussa luettu Ayşegül Savaşin The Antropologists; herkkä ja Täydellistä  syvempi tutkielma yhteiskunnasta, jossa kotipaikkansa voi valita (siis jos on valkoinen ja etuoikeutettu). Kummankin romaanin päähenkilöinä on nuorehko paikkaansa etsivä pariskunta, mutta siinä missä Savaş keskittyy ulkopuolisuuteen totisemmin, Latronicolle sekin on osa aikamme keinotekoista minä-työskentelyä, mahdollisuutta yrittää olla jatkuvasti kaiken keskiössä.  Berliini sekä Latronicon romaanin että Euroopan keskuksena on miljöönä yhtaikaa täydellinen ja täysin saman tekevä – koko maailma on yhtä berliiniä, jotkin paikat sen kanssa suurin piirtein samaan tahtiin, jotkin taas joitain vuosia jäljessä. Ihminen kulkee, jäljittelee, luulee löytävänsä jotain omaa, mutta kun identiteetti rakentuu kuluttamisen sekä alemmasta yhteiskuntaluokasta erottautumisen varaan, on tosiaan aivan sama onko berliinissä vai Berliinissä.

Tylsyys ja mitäänsanomattomuus on koko milleniaalielämän ja Täydellisen polttoaine, mikä onkin nykyajankuvan suurin paradoksi. Mitä enemmän haluamme, kulutamme ja hankimme, sen väljähtäneemmältä kaikki tuntuu. Koskaan ei ole hyvä, sillä aina jossain on jotain enemmän, jotain kauniimpaa, kiiltävämpää, trendien edellä käyvää. Latronicon Täydellistä onkin melankolisessa aika-avaruudessa tarpovan milleniaalin pysäytyskuva, juuri se instagram-julkaisu, jonka jokainen haluaa ottaa, jonka jälkeen itsekin voi hetken taas uskoa elävänsä täydellistä elämää. Kuva voisi olla mistä tahansa, missä tahansa, kenen ottama tahansa. Riittää että se luo täydellisen illuusion täydellisestä elämästä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2026

The Anthropologists

AYŞEGÜL SAVAŞ : THE ANTHROPOLOGISTS
186s.
Scribner UK, 2024

Turkkilaistaustaisen, englanniksi kirjoittaman Ayşegül Savaşin The Anthropologists -romaani on erityinen tapaus. Ajassa, jossa kaikki on yleensä Suurta, Nopeaa ja Katkonaista, on jopa mullistavaa kirjoittaa pientä, hidasta ja arkisen lineaarista.

The Anthropologists on kirja, jota yleensä kuvailen pieneksisuureksi kirjallisuudeksi. Se kuvaa nuorista asti yhdessä olleen pariskunnan, Asyan ja Manun suhdetta ja elämää maassa, joka ei ole kummankaan kotimaa, jossa ei puhuta kummankaan äidinkieltä. Heillä on muutama ystävä; Asyan kotoa välillä vierailemaan tuleva Sara, paikallinen Lena sekä niin ikään samaan kaupunkiin muualta muuttanut Ravi, joka on oikeastaan kuin kolmas henkilö Asyan ja Manun suhteessa. Silloin tällöin kylässä käy myös pariskunnan vanhemmat, mutta enemmän heidänkin kanssa eletään suhteessa etänä, puheluiden ja pienten videonäyttöjen välityksellä.

Uudessa maassa, kummallekin tai kaikille vieraassa on aina oma taikansa. Kaiken näkee hieman toisin – ihmiset, ruokakaupat, puistot, baarit ja kotikadut ovat jotenkin enemmän, näkyvämpiä, jopa todellisempia. Kun vierauteen vielä yhdistää kaikkiin paikalla oleviin ihmissuhteisiin limittyvän kielen, joka ei ole ensimmäisenä opittu, ei ole tunnekieli, on moni asia aina juuri ja juuri ulottumattomissa. Ne tuntuvat, näkyvät ja kuuluvat, ovat toki totta. Mutta sekä vieraan maan ja kielen keskellä, miten hyvin ne osaakin ja tunteekin, on ulkopuolisuus aina tunne, jota vastaan joutuu aivan eri tavoin taistelemaan kuin eläessään tunnekielensä ja lapsuuden kotikaupunkinsa kaduilla.

“Throughout my childhood, I’d thought of these friends’ intimacy as an archetype of friendship. I’d imagined I would have friends of my own, from whom I could ask anything in my adulthood: people of character, which was a denomination my father used. Being without character was how he damned anyone he found lacking in integrity.”

Tällaiseen vierauteen ja pieneen sivullisuuteen pohjaava, Savaşin kauniiseen ja rauhalliseen kerrontaan yhdistyvä tyyli imaisee mukaansa jo aivan ensimetreillä, kirjan pienissä ja lyhyissä kappaleissa. Romaani saa kehyksensä sekä Asyan apurahalla työstämästä puistodokumentista että pariskunnan yhteisestä asunnonetsinnästä – vuokralla asuva pari pohtii, miten ja mihin kaupungissa asettua. Ja isommassa mittakaavassa, riveillä ja sen välissä: miten ja mihin asettua, kun ainoa tuttu asia on vieraus, ainoa koti on parisuhde, ainoa perhe on muutamat, harvakseltaan vastaan tulleet ja elämään jääneet ystävät, jotka aiheuttavat ihania, pieniä ja inhimillisiä draamoja sekä erikseen että keskenään. Puistoa ja sen kävijöitä kuvaavana Asya taas näyttää vierauden tunteeseen liittyvän tarkkailijaposition – miten elämä vieraassa kaupungissa ja vieraassa maassa on usein vuosienkin jälkeen hieman sivussa, hieman toisella reitillä kuin paikallisilla. Miten mikään paikka ei ole ihan täysin oma, ihan täysin otettavissa, vaan kaikkeen jollain muulla on aina suurempi sisäänpääsyoikeus.

“During my interview at the park I was mesmerized by the routines of strangers. I wanted to ask questions that borrowed deeper into the fabric of a single day. As I continue filming I was also beginning to articulate a feeling I had had dormant for a long time . Everyone It seemed to me has something truly weird about them something unique and bizarre. This uniqueness was most apparent in everyday act, in the banal rather than the extraordinary : the way to pick clothes for the day, the things they ate, how they spent a free hour. This was their compass. It seemed to me, more so than any more abstraction”
 
The Anthropologists on hurmaava kuvaus asettumisesta, rakkaudesta ja toisaalta myös sen helppoudesta ja silti ikuisesta mystisyydestä – miten toinen ihminen ei uuden kaupungin tapaan voi koskaan olla aivan tuttu, aivan ennalta-arvattava ja oma. Savaşin vahvuus on konstailemattomuudessa: elämä on juuri niin pientä tai suurta kun sen kokee olevan. Rauhallinen, tarkkaileva kertojapositio paljastaa ajatusmaailmoja tekojen ja tekemättä jättämisten kautta, ja kirjan sivuilla saakin olla etuoikeutettu kutsuvieras kahden ennaltatuntemattoman ja niin todentuntuisen henkilöhahmon elämässä. 


Lue koko maailma: Turkki