LYHYTARVIOITA PAUL AUSTERISTA DAN BROWNIIN

Minkä postausruuhkan olen nyt lukupäissäni saanutkaan aikaan! Olen ehtinyt lukea enemmän kuin ikinä, mutta yhtäkkiä kaiken muun arjen puuhan ja kouluhomman keskellä blogin päivittelylle tuntuu jäävän hieman vähemmän aikaa. Toki kirjoittelen edelleen heti lukemisen lopetettuani päällimmäiset fiilikset postausluonnoksiin - se kun tuntuu ehdottomasti omimmilta tavalta kirjoista kirjoittaa, mutta varsinainen postaaminen, oikoluku (joopa joo, ihan kuin ikinä oikeasti osaisin oikolukea omia tekstejäni) ja hiominen venyvät niin, että tuntuu, että taidan kirjoitella vasta keväällä niistä kirjoista jotka minulla nyt on kesken.

No, tämä ruuhka helpottanee kun vaan ahkerasti istun alas ja otan aikaa myös kirjoittamiselle, mutta osin sitä saa nyt helpottaa nämä lyhytarviot, ihan kaikista kirjoista kun ei välttämättä edes kokonaista postausta irti saa! Tässä nyt on mukana vielä muutama viime vuonna luettukin, mutta haitanneeko tuo, pääasia, että nekin nyt jollain tapaa jättävät lukujäljen itselleni ylös, ovat edes hieman aukikirjoitettuja. Joten tässä siis neljä pientä arviota kirjoista, joita olen viimeisien kuukausien aikana jossain väleissä lukenut!

PAUL AUSTER : SUNSET PARK

365s.

Tammi 2011 (alkuteos 2010)

Suomennos: Erkki Jukarainen
Luettu joulukuussa 2017

Vuoden 2017 yksi parhaita kirjailijalöytöjä oli ehdottomasti Auster, johon hullaannuin alkuvuodesta kun luin Sattumuksia Brooklynissa -romaanin. Nautin myös New York -trilogian tuomasta haasteesta, joten täysin normaalisti odotin myös Sunset Parkilta paljon, vaikka voidaan ehkä tässä vaiheessa toki myöntää, että se tosin päätyi luettavaksi ihan vain siksi, että kuvauksen mukaan päähenkilö harrasti hylättyjen esineiden kuvaamista, ja omasta viimevuotisesta Helmet-haasteestani harrastus-kohta huusi pitkää ja epätoivoista tyhjyyttään.

Mitä itse kirjaan tulee, tajusin jossain vaiheessa lukevani uudelleen Sattumuksia. Toisto toimii aina, ja siihen näemmä luottaa myös Auster. Muistan Sattumuksien kanssa tuskailleeni tylsyyttä ja ikuista valkoinen heteromies tässä kertoo teille isällisesti maailmasta -näkökulmaa, vähän väsynyttä tai kokonaan olematonta naiskuvaa ja sellaista piinallisen rauhallista kerrontaa, josta koko ajan vain odottaa sitä jotain. Mutta kuten aiemmin lukemassanikin, tulihan se käänne viimein tässäkin, tuttuun tapaan viimeisissä lauseissa. Ja siinäpä Auster onkin taitava, mahdottoman nerokas jopa, muuttamaan muutamalla sanalla, kappaleella tai loppuunasti hiotulla yksityiskohdalla koko tarinan toiseksi, ihan muuksi, mitä olit kuvitellut koko matkan lukeneesi. Ihan aiempien Auster-lukukokemusteni tasolle tämä ei päässyt, mutta hieno se silti oli. Suosittelen kokeilemista, jos kirjailijan tuotanto kiinnostaa.

Muissa blogeissa: Luettua, Cillan kirjablogi & Sivutiellä

Helmet-haaste 2017: 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

SARAH ANDERSEN : AIKUISUUS ON MYYTTI

110s.

Sammakko 2017

Alkuteos: Adulthood Is a Myth: A "Sarah's Scribbles"-collection 2016

Suomennos: Aura Nurmi

Arvostelukappale
Luettu joulukuussa 2017

Andersenin sarjakuvakokoelma on lämmin, sopivan ironinen, mutta silti kiltin hyväksyvä ote introvertin, aikuisuuden kanssa kamppailevan nuoren aikuisen elämästä. Tarinat ja hetket olivat lyhyitä ja hauskan samaistuttavia, mutta koin ehkä paikoin olleeni itse jo hieman yli-ikäinen tälle. Nautin toki silti tästä särmikkäästä huumorista ja samaistuin muutamaankin kohtaan erityisen paljon, ei se kai varsinaisesti ikään katso aina sekään. Epävarmuus, itsetunto, halujen ristiriita ja tämän hetken tematiikka selfiestä sosiaalisuuspakkoon puhuttelevat aina, ja välillä asioita on hyvä lukea siitä samasta lähtökohdasta, jossa itsekin elelee. Eipähän ainakaan vahvistu se harha, että näiden ajatusten kanssa on yksin, vaikka ihan himpun verran sitä erityisyyttä tämä liikaa paikoin tuntuikin korostavan. Hauska ja sydämellinen kokonaisuus noin kuitenkin, vaikkei aivan minun sarjakuvani ollutkaan.

Muissa blogeissa: Ei vain mustaa valkoisella, Kirjojen pyörteissä, Sivutiellä, Kirjavarkaan tunnustuksia & Eniten minua kiinnostaa tie

DAN BROWN : ALKU

463s.

WSOY 2017

Alkuteos: Origin (2017)

Suomennos: Jorma-Veikko Sappinen
Luettu tammikuussa 2018

Olen lukenut Brownin Langdon-sarjasta muistaakseni kaksi tai kolme edellistä osaa, tämä uusin taitaa olla jo viides. Edellisestä lukukerrasta on vuosia, enkä ehkä aivan ole kokenut tämän genren olevan enää se "oma juttuni", mutta niinpä vain mieheni syntymäpäivälahjaksi saatu teos taisi viedä minutkin mennessään. Odotin tältä lähinnä mahdollisuutta totaaliseen silmien pyörittelyyn, sillä muistelin edellisen sellaista aiheuttavan, mutta pakko myöntää, että tämä olikin vallan vetävä ja onnistunut, vaikka näinkin rahastustyyppisellä kirjallisuudella olisi ollut ainesta flopimpaankin.

Brownin tapaan tutusti Alun teemoja oli uskonto, tiede ja tokikin selvitystä vaativat arvoitukset. Huolimatta siitä, että alkaa olla jo varsin epäuskottavaa, että yksi ja sama tutkija joutuu jatkuvasti näin mielikuvituksellisten tapahtumien keskipisteeseen, tarina kesti yllättävän hyvin aiemman toiston, eikä sitä ehkä ihan täysin edes voi laittaa pitkän lukutauon piikkiin. En päässyt niitä silmiä pyörittelemään, vaan ahmin kirjan parissa päivässä, nautin jopa muutamista terävistä sivujuonteista, kuten valeuutisten sekä ihmisten totaalisen mediakritiikittömyyden piikin tarinan välissä. Loppuratkaisukin oli yllättävän onnistunut, ehkä siksi tästä näin hyvä maku jäikin. Voisin ehkä keveyden kaipuuseen lisää Langdomin seikkailuja joskus lukea, näin kai se omalta lukumukavuusalueelta poistuminen voi siis ihmistä palkita. Jos Brown olisi vielä uskaliaasti luonut kerrankin sellaisen naishahmon, joka on vapaaehtoisesti, eikä traagisen sairauden vuoksi lapseton, tätähän olisi voinut jopa vaikka jo kehua.

Alusta muissa blogeissa: Kirjaluotsi, Kirja vieköön!, Kirsin Book Club, Kirja hyllyssä & Kulttuuri kukoistaa

Helmet-haaste 2018: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

ALISON BECHDEL : ÄIDEISTÄ PARHAIN - KOOMINEN DRAAMA

290s.

Like 2012

Alkuteos: Are You My Mother? A Comic Drama (2012)

Suomentaja: Anu Turunen
Luettu tammikuussa 2018

Toisin kuin Andersenin parissa, Bechdelin kanssa olin kovinkin samalla viivalla. Aiemmin lukemani Hautuukoti hurmasi, mutta tämä Äideistä parhain tuli täydellisesti iholle. Se tuli sinne niin paljon, etten oikein edes osaa enkä haluakaan lukukokemustani jakaa, se tuntuu jollain kummalla tavalla niin henkilökohtaiselta, että kertomalla miksi pidin tuntuu, kuin tulisin paljastaneeksi itsestänikin jotain, minkä haluan vain omanani pitää. Se oli henkilökohtainen ja lähellä, ja silti universaali ja yhteinen. 

Siinä missä Hautuukoti kertoi Bechdelin suhteesta isäänsä, on tämä myöhemmin ilmestynyt sarjakuvaromaani jonkinlainen tiivistys hänestä itsestä suhteessa äitiinsä. Kokonaisuutena tämä ehkä oli sekavampi ja moniulotteisempi kuin Hautuukoti, mutta ehkä juuri siksi niin minun. Jos et Bechdelin sarjakuvaromaaneja ole aiemmin lukenut, lue ensin tuo aiemmin ilmestynyt teos, ja sitten vasta tämä. Mutta  l u e  nämä, en toki asiantuntijana vielä itseäni sarjakuvien maailmassa pidä, mutta jotain maagisen tarkkaa näissä molemmissa on.

Äideistä parhain muualla: Kirjanurkkaus, Lukemisen kartasto & Kujerruksia

Helmet-haaste 2018: 33. Selviytymistarina