CHIMAMANDA NGOZI ADICHIE : WE SHOULD ALL BE FEMINISTS
♥ ♥ ♥ ♥
48s.
Anchor 2014
Chimamanda Ngozi Adichie on yksi lempikirjailijoistani. Puolikas keltaista aurinkoa on hurjan upea romaani, Purppuranpunainen hibiskus viehätti ja Kotiinpalaajat omalla tavallaan pysäytti. Ja sen lisäksi, että Adichie kirjoittaa upeaa ja syvää fiktiota, on hänellä myös omana kirjailijapersoonanaan hyvin tärkeää asiaa. Sellaista, jota aika monenkin olisi syytä kuunnella.
Olin aiemmin katsonut Adichien TED-puheen The Danger of A Single Story, ja pitkään suunnitellut katsovani myös tämän feministisemmän puheenvuoron. Nyt kuitenkin tuon puheen perusteella kirjoitetun pienen kirjasen löysin edestäni muutamalla hassulla dollarilla New Yorkista, joten nappasin sen metrolukemiseksi, jossa jo muutamalla Manhattanin vertikaalisesti halkovalla matkallani sainkin nopeasti luetuksi. Ja ollakseen noinkin pieni kirja, oli Chimamanda Ngozi Adichiella jälleen tärkeää sanottavaa.
"Both women and men will say, 'I did it for peace in my marriage.'
When men say it, it is usually about something they should not be doing anyway. Something they say to their friends in a fondly exasperated way, something that ultimately proves to them their masculinity - 'Oh, my wife said I can't go to clubs every night, so now, peace of my marriage, I go only weekends.'
When woman say 'I did it for peace of my marriage', it is usually because they have given up a job, a career goal, a dream."
Kirjasta lukiessa tulee mieleen, ettei Suomea ihan turhaan ole valittu maailman sosiaalisesti edistyksellisimmäksi maaksi. Kun Ngozi Adichie kuvaa naisen asemaa niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissakin, tulee monessa kohtaan mieleen, että onneksi meillä on paremmin. Meillä ei naisten lähtökohtaisesti tarvitse kasvaa ajatukseen, että jokainen valinta ja teko saattavat johtaa huonompaan asemaan naimamarkkinoilla. Meillä kouluun pääsee lähtökohtaisesti taitojen, ei sukupuolten perusteella. Me olemme saaneet ääneestää yli sata vuotta, omassa lähikuplassani miesten ja naisten työt ovat jakautuneet aina hyvin vahvasti omien kiinnostuksenkohteiden mukaan, ei sukupuoliroolien.
Ja silti meillä on vielä hurjasti tekemistä. Meillä edelleen naisen urakehitys hiipii jäljessä, koska isät jäävät edelleen harvemmin lasten kanssa kotiin. Laskut tuodaan lähtökohtaisesti miehelle, koska ajatus perheenpäästä ja elättäjyydestä elävät edelleen tiukassa. Sinkkuelämäänsä juhliva mies on kunnon pleijeri kun taas nainen kauhee rotko. Ja tyttölapsi on onnistunut, kun on sievä ja rauhallinen, pojat taas ovat poikia, oli toista juuri lyöty nenään tai upotettu pää vessanpyttyyn.
Mutta silti ennen kaikkea, tämä pieni kirja on tärkeä, koska se on muistutus siitä, miksi jokaisen meistä aidosti tulisi olla feministi. Ja feministi sen sanan varsinaisessa merkityksessä, siinä, joka ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei vastapuolen mustamaalaamassa miesvihakuvassa, jossa poltetaan rintaliivejä ja kasvatetaan kilpaa kainalokarvoja. Vaan siinä aidosti suvaitsevaisessa ja tasa-arvoisessa ympäristössä, joka keskittyy siihen, että meillä on vapaus valita. Vapaus olla kotona, jos haluamme, vapaus tehdä uraa jos haluamme. Ei feminismi ole sukupuolierojen häivyttämistä, se on mahdollisuuksien tasaamista. Ja sen tärkeän viestin tämäkin kirja antaa, ja siksi toivon, että tämä myös pikimmiten jo käännettäisiin myös suomeksi, tätä(kin) keskustelua kun on erityisen tärkeä ylläpitää, jotta asiat voisivat muuttua. Jotta asiat muuttuvat.
