maanantai 4. toukokuuta 2020

YUVAL NOAH HARARI : SAPIENS – IHMISEN LYHYT HISTORIA

YUVAL NOAH HARARI : 
SAPIENS – IHMISEN LYHYT HISTORIA
491s.
Bazar 2016
Alkuteos: קיצור תולדות האנושות [Ḳitsur toldot ha-enoshut] // 2011
Suomennos: Jaana Iso-Markku
Äänikirjan lukija: Tuomo Holopainen

Aloitin Sapiensin lukemisen kesäkuussa 2017. Oma opintovapaa oli alkamassa, Hararin kiehtovat ajatukset keräilijä-metsästäjien historiasta, maatalouden vallankumouksesta ja yhteiskunnan sosiaalisesti rakentuneesta luonteesta kiehtoivat. Väliin tuli kuitenkin myös muita kirjoja, vielä enemmän mukanaan vieviä, ja kun Harari siirtyi rahan historiaan, siirryin itse kokonaan toisten teosten pariin.

Nyt, lähes kolme vuotta myöhemmin, vietin järjettömän pitkiä ja pitkäveteisiä päiviä kotona, seuranani jälleen vaikka kuinka monta aloitettua kirjaa, joista mikään ei kuitenkaan vetänyt tarpeeksi puoleensa. Ilmaisessa kokeilussa ollut äänikirjasovellus oli myös vahingossa mennyt maksukuukauden puolelle, joten selailin hieman tylsistyneenä mahdollisimman pitkää kirjaa rahojeni vastineeksi. Vastaan tuli jälleen Sapiens, kirja, johon on enemmän tai vähemmän tehnyt mieli palata jo puolisen vuotta. Niinpä nappasin sen kuunteluun, ja neljä päivää sekä reilu 19 kuunneltua tuntia myöhemmin yksi elämäni intensiivisempia äänikirjakokemuksia on takana.

Sapiens alkaa olla jo modernin, popularisoidun tietokirjallisuuden klassikko, eikä se nimensä ansiostakaan juurikaan esittelyjä enää kaipaa. Kuten siis olettaa saattaa, se on israelilaisen historian tohtorin noin viiteensataan sivuun tiivistämä tarina oman eläinlajimme historiasta ja historiamme suuntia kääntäneistä vallankumouksista. Se on kertomus siitä, miten metsästäjä-keräilijöistä tuli maanviljelijöitä ja miten teollinen vallankumous on ollut ennen kaikkea maatalouden vallankumous. Sapiens on uskomattoman laaja ja tarkka kuvaus siitä, miten ihmisen historia on aina rakentunut sosiaalisen tiedon päälle enenmmän kuin minkään biologisten mahtien ja se on kärsivällinen selitys siitä, miten kristinusko ja kapitalismi ovat toisiinsa verrannollisia, kollektiivisen mielikuvituksen tuotteita, joiden tarkoitus on saada mahdollisimman suuri sapiens-lauma puhaltamaan (lähes kirjaimellisesti) yhteen hiileen.

Avarasta luonnostakin tutun Tuomo Holopaisen ääni kävi tähän äänikirjaan aivan täydellisen hyvin, ja lienee osasyy siihen, miksi se tulikin muutamassa päivässä ahmittua. Joitain juttuja muistin edellisestä lukukerrasta, ja jopa hieman yllätyin huomatessani, että täältäkö omatkin tietyt ajatusketjuni ovatkin olleet kotoisin. Osa taas oli täysin unohtunut, ja loppuosa tokikin sitten täysin uutta, ja sen perässä yritinkin tehdä jonkinlaisia muistiinpanoja siitä, mikä kaikki tällä luku-/kuuntelukerralla erityisesti vakuutti. Nyt muistiinpanoihin palatessani huomaan niiden kuitenkin olevan niin hajanaiset ja oudot, etten enää itsekään saa kiinni, mitä ajattelin, mutta ajatuksia tämä tosiaan herätti. Ajatuksia yleellisyysloukusta, tilasta johon ihminen ajaa itsensä kerta toisensa jälkeen, tekee mielestään mullistavan keksinnön, mutta lopulta päätyy tekemään vain entistä enemmän töitä. Kuvitellun kielen avainasemasta ihmislajin edistyksellisyydestä, tarinoista, jonka avulla olemme vuosisatojen kuluessa päätyneet niin kauas muista ihmisapinoista. Kognitiivisista ristiriidoista, joiden takia kulttuuri ylipäätään kehittyy eteenpäin. Jälkiviisausvirheistä, kapitalistisen ahneuden vertahyytävistä seurauksista. Siitä, ettemme pääse kuitenkaan kapitalismista mihinkään niin kauan, kun emme osaa kuvitella minkään muunlaista todellisuutta.

Sapiens on yhtaikaa siis laaja kuvaus siitä, miten olemme päätyneet tänne, missä nyt mukavasti istumme, vaikkakin toki todennäköisemmin eristyneemmin ja hieman tulevaisuutta huolestuneemmin katsovina kuin vielä muutama hassu kuukausi sitten. Se on myös alkua jonkinlaiselle dystooppiselle tulevaisuudenkuvalle, jota Harari ilmeisesti käsittelee laajemmin seuraavassa teoksessa, Homo Deus'issa. Se on oivallinen muistutus siitä, miksi dystopiat ovat yleensä melko kehnoja: ne kun ovat vain nykyisin tuntemamme todellisuuden siirtämistä kuvitellun tulevaisuuden kulisseihin, ja toisaalta taas vuosituhansien mittaisen mittakaavan tarjoamista nykypäivän mitättömän pienille huolillemme. 

Sapiens on tätä kaikkea, ja yhä vain enemmän. Se, luonnollisestikin, oikoo monia historian mutkia, ja on kiistatta varsin eurosentrinen kurkistus historiaan, vaikka ottaakin huomattavasti seuralaisiaan paremmin huomioon myös Euroopan ulkopuolisten kulttuurien historiat. En tähän asti elämässäni ole koskaan suostunut vastaamaan mitään yksittäistä kirjaa kysymykseen siitä, mikä kirja minun mielestäni ihan kaikkien pitäisi lukea. En edelleenkään pyörrä päätöstäni olla vastaamatta tähän hieman liiankin kapeaan kysymykseen, mutta ehkäpä seuraavan kerran saattaisin sanoa, että vahva suositukseni on ainakin kokeilla Sapiensia. Tieteen, kielen, kulttuurin ja historian asiantuntijoille tämä tuskin tarjoaa hurjasti mitään uutta, sillä sitähän se  on  – tämän kaiken jo tunnettua historiaa – mutta jos on kaltaiseni lukioaikaisen historian nykynuorisolaisittain sanottuna heitteri, tällä on kykynsä korvata yksi jos toinenkin aukko ihmislajin historian tuntemuksesta. Jos tämä olisi ollut olemassa kun minä kävin kouluja, historia olisi saattanut kiinnostaa tuota 2000-luvun alun minuakin enemmän. Sillä jos jotain Harari osaa, niin tarjota vetävän tarinan. Juuri sellaisen, jota hän oman tarinansa sisällä myös kriittisesti piikittelee. 

Maailmanvalloitushaaste: Israel
Helmet-lukuhaaste 2020: 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

4 kommenttia :

  1. Miksi löysin tämän blogin vasta nyt? Varsinkin nyt korona- aikaan olisi kirja- arvostelujen lukeminen ollut osuvaa vaihtelua kaiken somen ankean sisällön keskellä. Parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan.

    Muutama ajatus heti kärkeen; itse olen myös suositellut Sapiensia monessa eri tilanteessa. Yleensä siinä toivossa, että ihmiset uskaltaisivat haastaa mustavalkoisia uskomuksiaan, ja toisaalta kohdata epämiellyttäviäkin näkökulmia (ihminen "lajina", joka tekee jatkuvasti virheitä ja kääntyy itseään vastaan).

    Westö on loistava kirjailija, mutta Rikinkeltaisessa taivaassa olisi voinut olla vähemmän nuorten poikien seksuaalisen kehityksen kuvailua. Siitä on liki mahdoton varmaan kirjoittaa taitavasti, eikä se oikein mennyt nappiin.​

    Elena Ferranten Napoli- sarja on yksin aikuisiän tärkeimmistä sarjoista. Loistava. Ja ihme kyllä, siitä tehty tv- sarja ei ollenkaan pilannut lukukokemuksia. ​Odotan Ferranten uusinta kirjaa aivan malttamattomana- voi kun kirjastot jo aukeaisivat! :)

    Siri Hustvedt on ollut myös tärkeä kirjailija joitain vuosia sitten. Harmillista on se, että hänen viimeisin teoksensa Muistoja tulevaisuudesta jäi kesken. Se oli liian jähmeä.​

    Kotimaisiin vielä: Tommi Kinnunen, Jussi Valtonen, Riikka Pulkkinen, Juha Itkonen. Herkkiä ja tasaisia teoksia pääosin.​ Kinnusen Lopotti oli nimenomaan jotenkin syvempi, kuin Neljäntien risteys.

    Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia herätti mielenkiinnon- eikä sitten lunastanut lupausta. Huomaa kyllä, että kirjailija on kahlannut psykoanalyysin teoriaa ja muuta intellektuellia materiaalia pohjamutia myöten, mutta lopputulos ei kyllä kovin monelle ehkä aukea.​

    Ulkomaisiin: sensaatiomainen "Pieni elämä" on ehkä kauhein kirja, minkä olen ikinä lukenut. En vieläkään tiedä, miksi se oli pakko kahlata loppuun. Ehkä lukijana pidin kiinni toivosta.​ Olen ymmärtänyt, että tämä kirja todella on jakanut lukijoiden mielipiteet.

    Suosituksia käännöskirjallisuuden puolelta: Satakieli (Kristin Hannah), Eevan kolme tytärtä (Elif Shafak), Manhattan Beach (Jennifer Egan). Olen vähän feministi, mutta ei ole pakko olla, ja silti voisi ihastua noihin tarinoihin.​

    Oletko muuten sattunut lukemaan Donna Tarttin "Tiklin"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentistasi, kiva että olet tänne blogiini löytänyt tiesi! :)

      Paljon meillä selvästi on yhteisiä suosikkeja ja ylipäätään ajatuksia lukemistamme kirjoista! Nuo suosituksesi käännösten puolelta, sekä Tarttin Tikli ovatkin vielä minulta lukematta, ehkäpä joskus korjaan tilanteen. Tarttilta olen aikoinaan lukenut vain Jumalat juhlivat öisin -kulttiteoksen, eikä se oikein ollut omaan makuuni. Liekö siksi muuhun tuotantoon on ollut haastava sen jälkeen tarttua.

      Ja samaa mieltä olen Sapiensin suosittelemisesta, tässä tosiaan on paljon sellaisia näkökulmia, joita soisi näkyvän enemmänkin yleisessä keskustelussa. Kuuntelen juuri Hararin 21 oppituntia maailman tilasta, se jatkaa hurjan mainiosti aiheista, jotka myös tässä teoksessa kiinnostivat.

      Poista
  2. No oikeastaan se Tikli oli myös sellainen, josta oli annettu paljon lupauksia (kirjailija työsti sitä vuosia), mutta lopputulos on raskas.
    21 oppituntia on sellainen, että koko ajan tekisi mieli siteerata, ja saada myös läheiset tajuamaan vääristyneitä rakenteita (esim.algoritmit, big data, pääomien loputon keskittyminen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, pitää siis vielä pohtia tarttuisiko Tikliin joskus vai jätänkö suosiolla muille! Tuo 21 oppituntia oli kyllä juurikin tuollainen ajatusten mullistaja, pitää yrittää siitä joku sana saada tänne blogiinkin vielä kirjoitettua. :) Hieno kuuntelukokemus sekin!

      Poista