Martyr!

Kaveh Akbar : Martyr!

330s.

Picador 2024

Huomaan itsekin vinouman: kun kirjoitan enää vain harvasta kirjasta (enkä instagramiin enää ollenkaan), tulen kirjoittaneeksi lähinnä niistä, joista aivan erityisesti pidän. Niistä, jotka haluaisin kaikkien lukevan. Niistä, joista ei ole kamalasti kriittistä sanottavaa.

Onhan sekin ihan ok, valinta, josta vaan täytyy olla tietoinen, ja joka täytyy kirjoittaa näkyvälle ylös. Lukijan on reilua tietää, mikä kirja ylittää julkaisukynnyksen, ja mistä taas kirjabloggaajana en jaksa kirjoittaa. Mutta se ei ehkä ole ihan täysin minua, kirjoittaa vain hehkuttaakseni. Niinpä, kun pitkästä aikaa luin kirjan, josta on a. sanottavaa ja b. muutakin kuin hyvää sellaista, ajattelin kirjoittaa tänne hieman Kaveh Akbarin hurjaa somesuitsutusta keränneestä Martyr!:sta. 

Martyr! on runoilija-Akbarin esikoisromaani. Se kertoo kolmikymppisestä Cyruksesta, jonka äiti on kuollut USA:n "vahingossa" alas pommittamalla lennolla Cyruksen ollessa vauva, ja jonka isä muutti itsensä ja pienen poikavauvansa Yhdysvaltojen keskilänteen jättääkseen taakse Iranin vallankumouksen palauttaman vanhoillisuuden ja näköalattomuuden. Cyrus on toipuva addikti, jonka elämässä on yllättävän vähän merkityksellisiä asioita. Hänen isänsäkin kuoli Cyruksen aloitettua yliopisto-opinnot, ja ainoa Iraniin jäänyt setä kärsii mielenterveyden haasteista, post-traumaattisesta stressihäiriöstä Irak-Iran-sodan jäljiltä. Jäljellä on ystävä-kämppis Zee sekä pohjaton halu, jos nyt ei kuolla, niin ainakin ei-elää.

“there was a word for this: sonder. “The realization that each random passerby is living a life as vivid and complex as your own.” Incredible, how naming something took nothing away from its stagger. Language could be totally impotent like that.”

Jos elämä on merkityksetön, oman äidin kuolema on ollut täysin merkityksetön ja isääkään ei enää ole, voisiko edes omalla kuolemalla olla jotain merkitystä? Tätä kysyy Martyr! ja Cyrus sen sisällä. Merkityksellisyyden, toipumisen, ulkopuolisuuden ja queeriuden teemoja kaleidoskooppimaisesti yhdistelevä romaani onkin alkuun vahva juuri pienten nyanssiensa voimasta: se käsittelee toisaalta yksityistä ja kipeää ja toisaalta taas yleistä ja inhimillistä kipua, surua ja juurettomuutta maailmassa, jossa yhteisöt ovat pienentyneet pienimmiksi mahdollisiksi yksiköiksi, jolloin oman paikan löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä. Kun Cyrus alkaa työstää kirjaa marttyyreista, hän törmää internetissä taitelija-Orkidehin viimeiseen installaatioon: death-speak-teokseen, jossa viimeisen vaiheen syöpää sairastava, iranilaistaustainen taiteilija viettää elämänsä viimeiset päivät brooklynilaisessa museossa tavaten ja keskustellen sen vieraiden kanssa.

Ja tähän asti nautinkin romaanista valtavasti. Sen pienistä, arkisista, runollisistakin huomioista, elämäänsä kipuilevan Cyruksen inhimillisestä kuvaamisesta, kuivahkosta addiktiohuumorista, omituisista unista joissa kuollut äiti keskustelee Lisa Simpsonin kanssa. Mutta mitä pidemmälle romaani etenee, sen vähemmälle käyvät herkät, mutta terävät huomiot pienestä elämästä ja sen Suuremmaksi Tarinaksi Suurine Käänteineen koko kokonaisuus muuttuu. Keskiössä ei olekaan enää yhden suvun, yhden perheen, yhden nuoren elämä, vaan mieltä kiihottavat yllätyselementit, jotka kaatuvat sitten kuitenkin hieman banaaliuteensa. Ja harmillisesti rikkovan myös romaanin niin toimivan rakenteen tehden kokonaisuudesta herkän inhimillisyyden sijaan elokuvamaisen Hollywood-pläjäyksen.

Toisin sanoen, luulin lukevani kirjaa surusta ja toipumisesta, mutta sainkin iranilais-amerikkalaisen lukuromaanin, jota joku nykynuorisolainen saattaisi kuvata sanalla CINEMA. Eihän siinäkään mitään väärää ole, vaikka turhauttaakin tulla johdetuksi näin paljon harhaan. Ja harmittaa se, miten hiomattomalta, jopa hieman huolimattomalta teoksen loppuosa tuntui sen vahvaan alkuun nähden, miten yksityiskohdat saivat väistyä tehoste-efektien tieltä.

Osin kömmähdykset ja "kaikki täytyy tunkea tähän nyt ehdottomasti mukaan" -ratkaisut menenevät esikoisuuden piikkiin, osin (tämän lukijan?) väärän genrevalinnan alle. Martyr! onkin kirja, josta olisin ihan kamalasti halunnut pitää aivan loppuun asti, mutta joka ei ehkä kuitenkaan ollut allekirjoittaneelle mitenkään kovin osuva valinta. Vaikka tekeepä sitä välillä hyvää poistua omalta lukumukavuusalueeltakin päästäkseen sitten seuraavan kirjan kanssa sinne taas takaisin.

“When I say “nations,” I mean “armed marketplaces.” Always.”