VUODEN VIIMEISET LYHYKÄISET: LUCIA BERLIN, KATJA KETTU, BEN BROOKS, SAIMA HARMAJA & SYLVIA PLATH

LUCIA BERLIN : SIIVOOJAN KÄSIKIRJA 2 - TANSSIA RUUSUILLA JA MUITA KERTOMUKSIA 

291s. 

Aula & Co 2018 
Alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories
Suomennos: Kristiina Drews

Arvostelukappale 

Luettu joulukuussa 2018

Voi Lucia.

Kun luin viime vuonna ensimmäisen osan tästä novellikokoelmasta, rakastuin, mutta hieman viiveellä. Parhaat kirjat ovat sellaisia: eivät päästä lukiessa helpolla, mutta eivät myöskään unohdu, vaan nimenomaan vahvistuvat vain ajan kuluessa.

"Sanoin etten kadu – mutta se ei ole totta, vaikka silloin aikanaan en katunut tippaakaan. Se oli vain yksi minun elämäni monista vääristä ratkaisuista – että lähdin sillä tavalla."

Nyt vuosi myöhemmin luin viimein toisen osan, ja onnistuin käyttämään kaksi kuukautta koko novellikokoelman kanssa nautiskeluun. Toteutin siis omaa ohjettani olla kiirehtimättä, ja nauttia jokaisesta paikallaan olevasta sanasta sen ansaitsemalla tavalla. Sillä hienohan tämä taas oli.  Imin näiden novellien hienouden jo vielä mitään lukematta, ja siksi itse lukeminen oli täydellisen ihanaa koko ajan. Sellaista lempikirjailijaihanaa, jossa tietää saavansa hyvää ja luottaa, ettei mitään pettymyksen aiheuttavaa edes voi olla edessä.

Siivoojan käsikirja on alunperin ilmestynyt englanniksi yhtenä paksukaisena teoksena, jonka suomalainen kustantamo on päättänyt julkaista kahdessa osassa. Osittain siksikin tästä toisesta osasta on vaikea kirjoittaa: se ei tuo mitään uutta ensimmäiseen, ja silti se on sitä potenssiin tuhat. Se on samaa, tarkkaa ja oivaltavaa Lucia Berliniä alusta loppuun, rajua realismia syöpineen ja alkoholismineen. On mieletöntä, miten Berlin kirjoittaa aiheista, johon ihan jokainen ei tartu, ja silti saa sen kaiken kuulostamaan kauniin kielensä avulla kuin elettäisiin jotain suurempaakin kertomusta. Tuntuu karulta sanoa kuolemasta ja alkoholismista kertovia tarinoita kauniiksi, mutta sitä ne olivat. Berlinille kauneutta on sielläkin, missä harva muu sitä näkee, ja se taito on aivan mieletön. Kunpa sellaista olisi useammallakin tässä maailmassa, ehkä jonkinlainen empatiakin olisi taas suurempaa niin.

Tämä on mieletön kirja, ja soisin sille suurta näkyvyyttä myös blogimaailmassa. Näin taidokkaita novellisteja harvoin tulee vastaan. Ihmisiä, jotka näkyvät kirjallisuudessa kokonaisina, eivät vain kiiltokuvina siitä, mitä kuvittelemme toistemme olevan. 

"Minä liioittelen paljon ja sekoitan usein kuvitelmat ja todellisuuden, mutta en koskaan oikeasti valehtele."

Tanssia ruusuilla muissa blogeissa: Kirja vieköön!, Kirjamies, Kirjaluotsi & Reader, why did I marry him?

SYLVIA PLATH : SANANTUOJAT

82s.

Otava 1987

Alkuteos: Collected Poems // 1981

Suomennos: Marja-Leena Mikkola
Kirjastosta

Luettu lokakuussa 2018

Plathin tuotanto on ollut minulle tähän asti tuttua vain muiden keskusteluiden kautta, ja vaikka ehkä enemmän olen kalleellaan romaanien puolelle, tulin aloittaneeksi Plathin tuotantoon tutustumisen runojen kautta. 

Nämä runot olivat syviä, kipeitä ja moniulotteisia, välillä ehkä etäännyttävänkin merkitseviä. Tämä ei missään nimessä ole Plathin ongelma, vaan minun, mutta huomaan tuskastuvani runoudessa välillä siihen, miten jok'ikisellä sanalla ja pilkun paikalla on merkittyksensä, ja Silvia Hosseinin Pölyn ylistys -esseen tapaan lähinnä ahdistun siitä merkityspaljoudesta, jonka ääressä täytyisi kaikki osata jotenkin kerralla oivaltaa ja imeä itseensä. Näidenkin kanssa sen hienouden näin, osittain se vain oli ehkä vähän liikaa siihen nimenomaiseen lukuhetkeen. En osannut ottaa tätä sellaisena kuin se olisi ansainnut tulla luetuksi.

Hieno teos tämä nyt kuitenkin oli, tunnistan sen kyllä. Seuraavaksi Plathilta haluan ehdottomasti lukea jotain romaanimuotoista.

"En edes erityisemmin kaipaa lahjaa tänä vuonna.

Loppujen lopksi olen elossa vain sattumalta."

Osallistun teoksella sekä Runo18- että Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteisiin

x

SAIMA HARMAJA : HUHTIKUU

71s.

WSOY 1932
Kirjastosta

Luettu marraskuussa 2018

Harmajan esikoisrunokokoelma on myös ensikosketukseni kotimaisen, nuorena kuolleen runoilijan tuotantoon. Jollain tapaa naiivinkin kauniit runot sykähdyttävät ja tuovat mieleen sen hehkun ja lopullisuuden tunteen, jonka maailma alle 20-vuotiaan mieleen maalaa. Etenkin kuolemaa ja sairautta käsittelevät runot koskettivat, osin myös siksi, että niiden avulla pystyin jotenkin samaistumaan oman läheisen sairauteen. Kaunis ja herkkä teos on myös helpohko kokoelma aloittaa ylipäätään runouteen syventyminen, nämä eivät kovin vaikeita ja monimutkaisia runoja olleet, mutta sitäkin haikean kauniimpia.

"Oi Jumala, siipeni murtuneet

ota käsiini ihmeellisiin!

Olen lentänyt liian kauas,

olen lentänyt eksyksiin,

Olen lentänyt siivin voitollisin

läpi ilmojen häikäiseväin.

Tuhat aurinkokuntaa kiersin,

joka ainoan taivaan näin.

Nyt rajalla viimeisen taivaan

ja rajalla kuoleman maan

minä vapisen enää hiljaa

ja rukoilen, rukoilen vaan."

Osallistun teoksella sekä Runo18- että Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteisiin

KATJA KETTU : SURUJENKERÄÄJÄ

265s.

WSOY 2005
Omasta hyllystä
Luettu elokuussa 2018

Ketun esikoinen oli odotellut hyllyssäni lukemista vajaan vuoden, ja tulin tarttuneeksi siihen elokuussa kun muistin häneltä tulevan syksyllä myös uutta kirjallisuutta. Kettu on ollut pitkään yksi suurimmistani kotimaisen kirjallisuuden suosikeista, eikä vähiten siksi, että hänen tyylinsä on niin rujon vimmainen, vahva ja rouhea. Omaleimainen, vaikka aika samat asiat kirjasta toiseen teemojaan kantavatkin.

"Siihen aikaan, kun olin lapsi, isoäidin kotitalon pihassa oli koivuja, mutta ne kaikki lahosivat ja ne piti kaataa, ennen kuin ne ehtisivät ensin ja kaataisivat alleen jonkin viattoman mummon, ehkäpä omani."

Kettu aloittaa jo ensimmäisessä kirjassaan hurjan voimakkaasti, käsittelee mielenvinoutta, alkoholismia ja kehnoja kotioloja tavalla, jota harvoin suomalaisessa kirjallisuudessa tulee vastaan. Pidinkin tästä alkuun hurjasti, koska hurjaa Ketun tykitys parhaimmillaan on. Sekapäistä, syntymästä säikähtänyttä ja täynnä omanlaisiaan, omaan käyttöön herkästi jääviä sanoja aina nuttuskehvelistä alkaen. Valitettavasti itse tarina ei oikein kantanut loppuun saakka, se lässähti ja jäi yllättävänkin heikoksi, joten kirjan loppuun saattaminen oli lähinnä tuskan takana. Huono se ei varsinaisesti ollut, hieman epätasalaatuinen lähinnä. Onneksi laatu on tästä kuitenkin tasaisesti uudempaa tuotantoa kohti vain kasvanut, joten voin jatkossa kuitenkin odottaa edelleen Katja Ketulta paljon. Täysin perustellusti.

x

BEN BROOKS : ROHKEIDEN POIKIEN KIRJA - TOSITARINOITA HÄMMÄSTYTTÄVISTÄ POJISTA, JOTKA MUUTTIVAT MAAILMAA

207s.

Readme.fi 2018

Suomennos: Mika Oksanen

Alkuteos: Stories for Boys Who Dare to Be Different
Kirjastosta

Luettu syyskuussa 2018

Syksyllä oli sankarikirjabuumi, ja luin siihen itsekin kaikki kolme kotimaista versiota (arviot löytyvät täältä & täältä). Siihen lähes samaan syssyyn tuli luettua tämä "poikaversiokin", mutta koska kaikki aiheesta oli hetkellisesti muka jo sanottu, jäi postaaminen kokonaan väliin.

Mutta jos nyt muutama sananen täsäkin. Ensinnäkin, tämän kirjan suomenkielinen nimi on yksi epäonnistuneimmista, mitä tiedän. Rohkeat pojat, kiltit tytöt, tämä narratiivi alkaa olla jo aika nähty. Olkoonkin, että kirjassa itsessään rohkeus kulminoituu rohkeudeksi olla erilainen, uhmata myrkyllisen maskuliinisuuden normeja ja seistä pienten puolella, on ärsyttävää, että tämä suomennettiin näin. Etenkin kun alkuperäinen nimi on vapaalla käännöksellä Tarinoita pojista, jotka uskalsivat olla erilaisia. Se kuvaa kirjaa huomattavasti paremmin.

Toisekseen, olen lukenut nyt neljä erilaista sankarityttökirjaa, enkä tiedä riittääkö tästä viidennestä vastaavasta enää mitään sanottavaa. Samaa kaavaa, mutta nyt humaaneja ja inhimillisiä poikia. Täytyy myöntää, että ennakkoasenteeni oli vielä vastahankaisempi, sillä ihan kuin hämmästyttävistä pojista/miehistä ei olisi jo kirjoitettu maailman sivu. Onneksi tässä oli yllättävänkin moninainen ja feministinen lähtöasetelma, joten sain kuitenkin yllättyä positiivisesti. Vaikka no, en tiedä miten hämmästyttävää/erilaista lopulta on, että monet tässäkin esitellyt tiedemiehet ovat alansa uran uurtajia tai Lionel Messi on suursankari. Se uraauurtavuus kun nyt miehelle ei ihan samanlainen saavutus ole ollut kuin sukupuolelle, joka on ollut vuosisatoja lähinnä kotiin suljettua. 

En tiedä. Tavallaan idea ihan ok, ja sanoma myös, mutta nyt todella alkaisin jo kaivata lastenkirjallisuutta, joka lähtisi uskaliaasti jo huomattavasti kauemmas sekä heteronormatiivisen kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä että nyky-yhteiskunnalle niin kovin tyypillisestä yksilökeskeisestä sankaripalvonnasta. En usko, että nämä palvelevat ihan sitä tarkoitusta, mitä tällaiselta kirjallisuudelta voisi hakea. Keskustelu aiheiden ympäriltä on toki tärkeää, ja lasten kasvattaminen sukupuolisensitiivisempään ja -moninaisempaan tulevaisuuteen tietenkin avainasemassa, mutta sen moninaisuuden kuuluu heijastua myös muista yhteiskunnan normeista kuin näiden sankarikirjojen henkilögallerioista. En tuomitse näitä, mutta askel jo eteen päin tästä, kiitos. 

LUCIA BERLIN : SIIVOOJAN KÄSIKIRJA JA MUITA KERTOMUKSIA

LUCIA BERLIN : SIIVOOJAN KÄSIKIRJA JA MUITA KERTOMUKSIA

293s.

Aula & Co 2017
Alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories
Suomentaja: Kristiina Drews

Glögiä ja neulasiaan karistavia kuusenoksia, joulu on melkein täällä, vaikka tänä vuonna ei jostain syystä itsestä meinaa siltä tuntua. Vähän tosin pääsin kuitenkin jonkinlaisen joulukiireen makuun, en tosin lahjojen enkä ruokien, vaan Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan kanssa. Odotin sitä nimittäin viikkoja itselleni kirjastosta, ja koska jono on valtaisa, täytyy minun se tänään palauttaa, ettei jää jumittelemaan pöydälle kun itse vaihdan muutamaksi viikoksi paikkakuntaa. Ja kun yleensä vielä tähän alkuun pohjustan hieman sitä, miten milloinenkin kirja on lukuvuoroonsa päässyt,  miksi siitä olen kiinnostunut, niin sanotaan nyt se tämänkin kohdalla: luin tämän, koska Omppu käski. (No ok, kehoitti. Suositteli. Mutta hieman painavasti ainakin.)

"Vinkki siivoojalle: näytä työnantajalle, että teet työsi perusteellisesti. Laita ensimmäisenä päivänä huonekalut takaisin paikoilleen väärin - kymmenen, kaksikymmentä senttiä sivuun tai kokonaan väärään suuntaan. Kun pyyhit pölyjä, käännä siamilaiset kissat toisin päin ja aseta kermakko sokeriastian vasemmalle puolelle. Vaihda kaikkien hammasharjojen paikat."

Lucia Berlin (1936-2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, neljän pojan yksinhuoltajaäiti ja alkoholisti. Hänen postuumisti julkaistu novellikokoelmansa on valikoima parhaita tekstejä yli 80 kirjoitetun joukossa, ja sen ensimmäinen osa suomennettiin tänä syksynä. (Toinen osa tästä julkaistaan käsittääkseni ensi vuonna.) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia pitää sisällään 25 tarinaa, novellia, jotka todella elävät. Berlin on elämänsä aikana viettänyt niin etuoikeutettua elämää Chilessä, asunut muun muassa Kaliforniassa kuin Texasissakin kuin työskennellyt sekä opettajana että sairaala-apulaisena, siivoojana ja kääntäjänä.

Ja se todella näkyy. Berlin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta käsinkosketeltavan todentuntuisesti, herättää tapahtumapaikkansa eloon ja jättää jollain ylimaallisella tavalla niiden tuoksut ja auringon paahteen mieleen kuin lukija olisi todella ollut noissa paikoissa itsekin mukana. Hänen kielensä on korutonta, ja silti täyteläistä, kuivaa ja välillä melankolistakin, mutta silti taustalla piilee jos nyt ei aivan musta, niin ainakin hyvin ilkikurinen pieni huumorinhäivähdys, joka näkyy yksityiskohdissa, siivoojassa makaamassa flyygelin alla lepäämässä, lukijan totaalisessa huiputtamisessa. Berlin saattaa kirjoittaa tunnelmaltaan kepeää ja helppoa tarinaa, ja yhtäkkiä kääntää koko novellin päälaelleen vaihtamalla muutaman sanan toisinpäin, kääntämällä katseen hieman eri näkökulmaan, näyttämällä jotain sellaista, mitä ei itse todellisessa tilanteessa olisi edes huomannut. Hän ammentaa tarinoitaan valtavasta elämänkokemuksestaan, ja vaikka novellit ovat fiktiivisiä, ja niiden päähenkilöt ovat usein eri nimisiä, eri paikoista tulevia, tunnistaa saman tausta, omaelämäkerrallisuuden näistä tarinoista, eikä mikään ole täysin irrallinen tai pois kokonaisuudesta, vaikka jokainen onkin täysin itsenäinen tarina. Muutaman kerran Berlin palaa sivulauseenomaisesti aiempaan tarinaan, tuo jonkun samaistuttavan ihanan päähenkilönsä takaisin, ja tekee sen niin taitavasti, että kaiken ainakin uskoo jollain tapaa olevan totta.

Jäin pidemminkin pohtimaan tätä uskottavuuden tunnetta, ja palasin vahvasti mielessäni Kurton syksyllä julkaistuun esikoisromaaniin Tristaniaan. Sanoin nimittäin tuossa postauksessa, etten oikein uskonut siihen tarinaan, se tuntui kuvitellulta, keksityltä, kulissinomaiselta. Kysehän ei kuitenkaan ole siitä, että kaiken kirjallisuuteen liittyvän pitäisi oikeasti olla tapahtunut, mutta uskottavuuden puuttuminen vie hahmot etäälle, sillä kuka voisi täysin rakastaa kokonaan keksittyjä kohtaloita? Berlinin kohdalla tätä ongelmaa ei todellakaan ollut, mikä oli jollain tapaa jopa yllättävää, sillä en hetkeen muista lukeneeni näin omaleimaista tekstiä, näin mielikuvituksellista ja lennokasta, ja silti sataprosenttisen uskottavaa ja aitoa. Berlin ajattelee, havainnoi ja kuvaa maailmaa niin omalaatuisilla ajatusketjuillaan, että päinvastoin kuin kuvitella saattaisi, näihin samaistui enemmän kuin moneen lähempänä olevaan tarinaan. Alkoholismin vieroitusoireet, aborttimatkat Meksikoon ja hukkumisen tunne meren alla tulivat iholle, menivät jopa täydellisesti sen alle. 

Omia lempinovelleitani kirjassa oli muun muassa avausnovelli Angelin pesula, jossa kirjaimellisesti oltiin pesulassa, pyykkien ja pyykkäävien ihmisten keskellä. Pidin hurjasti myös vain kahden sivun mittaisesta Omasta jockeystani, El Tim'stä, joka oli tarina opettajasta ja pelätystä oppilaasta, sekä täysin päälaelleen kääntyvistä novelleista Hyvistä ystävistä ja Sex Appealista. Eniten minut kuitenkin syystä tai toisesti vakuutti Suru, joka oli kaunis tarina kahdesta lomalla olevasta siskoksesta, siitä, miten heidän surunsa ja välinsä näyttäytyivät muiden lomalaisten silmissä, ja siitä, miten ulospäin näkyvä kuva ei ollut lainkaan sitä, mitä pelkän sivustaseuraamisen perusteella kuvitella voisi. 

Jos kaipaat upeaa ja vaikuttavaa luettavaa, hanki itsellesi oma Lucia Berlin. Mutta älä kiirehdi sen kanssa, sillä tämän kokoelman jokaikinen sana on tarkoituksenmukaisessa paikassaan, ja vaatii lukemista, jotta niiden paikan tärkeyden ymmärtää. Hanki tämä omaksi, nauti ja odota seuraavaa osaa malttamattomana. 

Muissa blogeissa: Lukuisa & Reader, why did I marry him?