PETINA GAPPAH : MUISTOJEN KIRJA
♥ ♥ ♥
307s.
Tammi 2017
Alkuteos: The Book of Memory, 2015
Suomennos: Tero Valkonen
Suomennos: Tero Valkonen
Arvostelukappale
Yksi kevään eniten odottamiani uutuuksia, Gappahin Muistojen kirja saapui käsiini maaliskuun alussa, ja se siinä on nyt lukutyylilleni tyypillisesti pyörinyt parisen viikkoa, kärsien hieman hajanaisesta lukemisesta ja tauoista, mutta pitänyt silti pauloissa jo ensiavaamisestaan lähtien. Kannet ovat voimakkaan kauniit, ja varsin on voimakas kirjan jälkimakukin.
"Muistot ovat tulvineet koko sen ajan, kun olen täällä ollut. Jo kauan ennen kuin Verhan Sithole pyysi kirjoittamaan kaiken sinulle, minulla on ollut loputonta tilaa, jossa en ole voinut kuin ajatella ja puntaroida. Meidät suljetaan yöksi selleihin puoli viideltä iltapäivällä, ja sireeni soi puoli viidelta aamulla, eli siihen väliin jää kaksitoista tyhjää tuntia vailla mitään tekemistä. Luettavaa ei ole, paitsi Raamattu, enkä minä voi puhua kenenkään kanssa, koska minulla on oma selli."
Memory istuu Hararen pahamaineisessa vankilassa kuolemaantuomittuna varakkaan valkoisen miehen murhasta, joka on sattumoisin testamentannut hänelle koko omaisuutensa. Hän on itsekin valkoinen, mutta aivan väärällä tavalla, hän on albiinona syntynyt musta, joka joutuu elämään alistetun enemmistön vähemmistössä Zimbabwessa, silmiinpistävän vääränlaisena ja väärinymmärrettynä. Hän alkaa kirjoittaa tarinaansa yhdysvaltalaiselle journalistille, ja toivoo edes saamansa huomion kautta käännettyä oman tuomionsa oikeampaan suuntaan, saadakseen reilun oikeudenkäynnin, jossa myös totuudella on väliä.
Gappahin romani tuo Zimbabwen politiikan pauhun hienosti esiin tarinan taustalla, ja se saa sukeltamaan taas aivan uuteen maailmaan, sellaiseen, johon vain kirjojen sivuilla pääsee. Kolonialismi on ohi, mutta valkoiset ovat edelleen niitä etuoikeutettuja, hekin, jotka ovat taistelleet mustien kapinallisten puolella. Kun Memoryn toinenkin sisaruksista kuolee hukkumalla, äiti kuljettaa albiinolastaan ennustajalta toiselle kumotakseen päälle langetetut kiroukset ja maailma tuntuu lähinnä vain siirtyvän järkkymisestä seuraavaan, vie kohtalo hänet valkoisen professorin talouteen, yksityiskouluun, yliopistoon ja maailmaan, johon moni vain vaivoin pystyy kurottelemaan.
Memoryn tarina kuroo yhteen hänen oman henkilökohtaisen historiansa ajan poliittisen tilan kanssa, ja se sukeltaa tarinankerronnassaan myös afrikkalaisten myyttien maailmaan, jossa ngozit saavat äidit tappamaan lapsensa ja esi-isien murhat vaikuttavat vielä vuosikymmentenkin jälkeen kirouksenomaisesti. Se on tarina paitsi syyttömyydestä, myös valtavasta sisäisestä syyllisyydestä ja ketjuista, joiden syyt ja seuraukset menevät niitä eläessä varsin vahvasti sekaisin. Vaikutuin itse kirjassa erityisesti sen vahvuudesta kuvata zimbabwelaista arkea, niin etuoikeutetun vähemmistön helmoissa kuin siellä tomuisemmilla kaduilla, jossa kauniit vaatteet puettiin vain syntymäpäivien ja joulujen ajoiksi päälleen. Tarina, ajalleen tyypilliseen tapaan, eteni monessa eri aikatasossa, se kulki milloin lapsuudessa, milloin nuoruudessa, milloin ennakoiden jossain, jota taustoitettiin vasta myöhemmin. Se eli Memoryn elämää Lloydin kartanolla, mutta se asui myös lapsuudenkodissa, josta Memory lähti 9-vuotiaana. Se kuvasi myös karusti ja pistäväntuoksuisesti sitä vankila-arkea, joka Memorylle oli nykyhetki, ja se toi esiin myös monien sivuhenkilöidensä kohtalonväläyksiä ja tarinoita. Se oli ennen kaikkea tarina inhimillisten tapahtumien ketjuista.
Se, johtuiko näennäinen irrallisuuden tunne kirjan kanssa lopulta itse teoksesta vai omasta hieman joka suuntaan yhtaikaa särppivästä lukutavastani, ei ehkä minulle tule selviämään, mutta tätä kannattaa ehdottomasti muidenkin kokeilla. Vaikka kirja ei tunnetasolla niin vahvasti ihon alle tullutkaan kuin moni muu vastaava, on se silti tärkeä lukukokemus, sellainen, jonka parissa pystyy vaikuttumaan, vaikka seuraakin tapahtumia jopa hieman kliinisesti sivusta. Tarinassa, tematiikassa ja kokonaisuuden yhteenkietoutumisissa on kuitenkin voimansa, ja jos tätä rataa jatkaa muutkin kevään uutuudet, vahvoilla ollaan. Ja niinhän se menee, että välillä meille etuoikeutetuille länsimaisillekin tekee ihan hyvää olla se ulkopuolinen.
Helmet-haaste 2017: 23. Kirjassa selvitetään rikos
