LOVE ISLAND

 AMANDA PALO : LOVE ISLAND

165s.

Kosmos 2024

Saatu arvostelukappaleena

Amanda Palon esikoinen Outoja kaloja oli yksi vuoden 2021 lempikirjojani, ja tämä hänen toisinkoisensa, Love island sen myötä erityisen odotettu teos. Pidän valtavasti Palon tavasta tarkastella ja havainnoida maailmaa, kommentoida kontroversiaaleinakin pidettyjä asioita mediassa ja toisaalta myös siitä järkkymättömästä oikeudentunnosta ja solidaarisuudesta, jota hän pitää yllä instagram-tilillään. Tätä kaikkea löytyy myös Love islandista, ihanan omanlaisestaan yhdenkrapulapäivänromaanista, jossa Palo yhdistelee yhdenpäivänromaanin rakennetta niin yhteiskuntaan, feminismiin kuin siihen kulttuurikuvastoon, jossa tietyn verran yli kolmikymppisen naisen enemmän tai vähemmän edelleen odotetaan olevan.

Love island lähtee liikkeelle juhlien jälkeisestä pahasta olosta, päälle vyöryvästä krapulasta ja valveunesta, joka on mitä vastenmielisin tapa olla taju kankaalla. Nimettömäksi jäävä kertoja käy läpi edellisillan juhlia, niiltä osin kun sitä nyt sattuu muistamaan. Häpeä ja fyysinen paha olo vellovat yhtaikaa ja kokonaisvaltaisesti, mutta kun selaa yhtaikaa kännykkää ja käynnistää brittien Love Islandin yhdeksännen tuotantokauden viimeisimpiä jaksoja, ei huomio onneksi riitä kovin pitkään omaan oloon.

Lyhyt, vain hieman päälle 160-sivuinen romaani etenee hitaasti, ja pitää sisällään paljon sivujaan enemmän. Palon havainnoiva ja tarkkaileva silmä toimii tässäkin erityisen hyvin, ja vaikka kokonaisuus lukiessa vaikuttaakin hieman poukkoilevalta, puristuu se kauniisti yhteen mitä pidemmälle kirjaa päästään. Palo kommentoi ja tutkii kirjassaan taiten niin vanhenevan naisen osaa, alkoholia ja sen kuluttamista kuin tosi-tv-sarjojen ihmiskuvaa, ja erityisesti sitä valtavaa ristiriitaa, mikä mielessä pyörii kun toinen toistaan fyysisesti täydellisemmät nuoret hahmot kuvataan täydellisissä juhlissa täydellisen rakkauden keskellä, kun tosi elämässä ihminen lähinnä pelkää haisevansa, kuolaavansa tai kuolevansa.

Mielenkiintoisimman lisän romaaniin antaa kertojahahmon (kuviteltu) rakkaustarina Sophien, entisen mallin ja valovoimaisen tosi-tv-hahmon kanssa, ajalta kun kertoja on jättänyt miehet taakseen ja päättänyt seurustella jatkossa vain naisten kanssa. Sophien hahmo on etäinen (kuin) päiväun, jonka kautta myös kertoja elää jollain tapaa toive-elämäänsä. Sophie on jättänyt kertojan, mutta miten ja miksi, se jää lukijalle ihanan seitinohuesti ilmaan. Kertoja kuvittelee läheistensä kuolemia, harjoittelee niihin reagoimista aina sisäistämisestä hautajaisiin saakka todeten, ettei ole menettänyt koskaan kuolemalle ketään, mutta Sophieta ei enää ole, sekin on yhtaikaa totta. Sophie, alkoholi, huumeetkin, kuoleman odottaminen ja toisaalta ikuinen väistely, kaikki se muodostaa synkän ja tuhruisen kokonaisuuden, joka kuitenkin on kokonainen elämä.

Love islandin rakenne on villin nerokas, se todella on kuin pitkä ja piinainen krapulapäivä, tahmainen, eritteinen, koko ajan hieman vellovan pahoinvoiva, kunnes se löytää tasoittavan, ja sitä kautta uuden, kuplivan nousun. Kerronta mukailee taiten päivän kulkua, hitaita ja nihkeitä lakanoita, toistaa tahmoen paksussa yhteenliimautuneessa vaiheessaan, ja loppua kohden lähtee taas poreilevaan nousuun, lyhyisiin, innokkaampiin lukuihin ja terävämpiin havaintoihin. Palon tarkkanäköinen yhteiskuntakommentointi jää rivien väliin, ja se jos mikä on kaunista lukijaan luottamista.

Helmet-haaste 2024: 1. Kirjan nimessä on erisnimi 

SWIMMING HOME // UIDEN KOTIIN

 DEBORAH LEVY : SWIMMING HOME

160s.

And Other Stories 2011

(suomennettu nimellä Uiden kotiin, Fabriikki 2016, suom. Laura Vesanto)

Löysin Deborah Levyn oikeastaan kunnolla vasta hänen Kuumaa maitoa -romaanin luettuani. Olin sitä ennen lukenut jo Levyn Living Autobiography -trilogian ja itseasiassa tämän samaisen Swimmin home -romaaninkin, mutta suomeksi, Uiden kotiin -nimellä. Koska kyseisen kirjailijan Kuumaa maitoa sekä uusin, vielä suomentamaton romaani August Blue, olivat molemmat yksiä viime vuoden lempikirjojani, ajattelin antaa Swimming homelle uuden mahdollisuuden: alkukielellä ja ehkä hieman enemmän tietoisena siitä, missä Levyn hienous itseasiassa piilee. Ensimmäisestä lukukerrasta on jo lähes seitsemän vuotta, ja muistan ainoastaan, että olin jotenkin kovin pettynyt tähän kirjaan ensilukemalla. Nyt, noin 440 välissä luettua kirjaa myöhemmin, hetki oli viimein sopiva (ja oma lukumakukin ajan myötä kultinoitunut?). 

"She was not a poet. Se was a poem. She was about to snap in half. He thought his own poetry had made her la la la la love him. It was unbearable. He could not bear it. She was still trying to remember how to say remember."

Swimming homessa ollaan 1990-luvun puolivälin Ranskassa, Nizzan laitamilla suuressa kesähuvilassa Jacobsin perheen, kuuluisa englantilainen runoilija-isä Joen, hänen sotajournalistivaimonsa Isabelin ja heidän 14-vuotiaan tyttärensä Ninan sekä heidän ystäväpariskuntansa Lauran ja Mitchellin kanssa. Eräänä päivänä heidän uima-altaassaan kelluu jotain. Jotain punaista ja alastonta. Se voisi olla karhu, mutta se onkin Kitty Finch, nuori nainen, joka livahtaa puoliviattomasti osaksi perheen huvilaelämää.

Swimming home on taitava perhedraama, lomaromaani ja tunkeilija-juonikuvio, jossa ylimääräinen ihminen paljastaa pikkuhiljaa jotain hyvinkin oleellista perheenjäsenistä sekä heidän välisestä dynamiikastaan. Romaani alkaa siitä, mihin se lähes loppuu, joten lukija tietää alusta asti mitä kohti Levy heitä kuljetaa, mutta hän on silti kirjoittana eri taitava jännityksen rakentaja ja ylläpitäjä. Kitty Finchin sekä muutaman taiten luodun sivuhahmon kautta Deborah Levy näyttää, tarkkailee ja paljastaa, sekä lukijalle että romaaninsa henkilöhahmoille. Swimming home on hallittu ja viehättävä tutkielma lapsuutta ja vanhemmuutta, mielenterveyttä ja itsetuhoisuutta, elossa pysymistä ja kuolemankutsua. 

Kuten muussakin tuotannossaan, Levy on ehdottomasti parhaimmillaan sanomatta jätetyissä merkityksissä. Hän kirjoittaa tyylipuhtaasti kahdella tapaa: kertoen ja kertomatta. Kuten etenkin Kuumaa maitoa ja August Blue, myös Swimming home on täynnä tietoisesti jätettyjä aukkoja, ihmisten käyttäytymisen kautta näytettyä toimintaa, hienovaraisia ja välillä aivan suoriakin vihjeitä tulevasta, jotka kuitenkin on rakennettu yksittäisten hahmojen ajatuksiksi, jolloin todellisuus itse jää täysin lukijan itsensä muovattavaksi. Niinpä Swimming home onkin romaani, joka haastaa lukijansa, kuten itsekin olen saanut huomata. Jos sitä lukee juonipohjaisena romaanina, siitä ei juurikaan saa irti sen hienoutta. Minullekin se vaati toisen lukukerran auetakseen kunnolla, mutta onneksi se aukesi. Tämä todella on juuri sellaista laatukirjallisuutta, jota kaikista eniten rakastan.

“Life is only worth living because we hope it will get better and we'll all get home safely. But you tried and you did not get home safely. You did not get home at all.”

Helmet-haaste 2024: 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli)