SAMRA HABIB :WE HAVE ALWAYS BEEN HERE – A QUEER MUSLIM MEMOIR
220s.
Penguin Canada 2019
Elokuussa luetaan Lue maailma vuodessa -haasteeseen kirjoja aasialaisilta kirjailijoilta, joiden kotimaan nimi loppuu -stan. Omaksi haastekirjaksi valikoitui pakistanilaistaustaisen, lapsena Kanadaan muuttaneen Samra Habibin muistelmateos We have always been here – a queer muslim memoir. Kahdeksankymmentäluvun alussa syntynyt Habib asui melkein kymmenvuotiaaksi Lahoressa, Punjabin provinssissa Pakistanista. Hän kuuluu perheensä kanssa ahmadimuslimeihin, muslimiyhteisössä syrjittyyn ja hyljeksittyyn uskonnolliseen vähemmistöön. Köyhyydestä isän maa- ja talokaupoilla rikastunut perhe joutuukin pakenemaan Pakistanin kiristyneen poliittisen tilanteen ja suoran uskonnollisen vainon vuoksi globaaliin pohjoiseen, aloittamaan alusta täysin vasten tahtoaan. Samra ei olisi halunnut muuttaa, hänellä oli Pakistanissa kaikki, mitä hän kaipasi.
Habibin muistelmissa Pakistan on toki arvoiltaan ja uskonnollisten säännösten vuoksi vanhoillinen, mutta solidaarinen maa, jossa naiset muodostavat oman sosiaalisen piirinsä, elävät ja kuuluvat näkyvimmin toistensa keskellä miesten kontrollin poissaollessa. Vähemmistöuskontoon kuuluva perhe ei kuitenkaan voinut elää enää turvassa, joten sijainti vaihtui pohjoiseen Torontoon – jonne perheen kanssa muutti myös Samran serkku, jonka kanssa hänet myöhemmin naitetaan. Torontossa elämä onkin kaksijakoista: koulussa Samra elää vapaampaa, vahvaa ja omaäänistä elämää, kun kotona hänen taas odotetaan perheen esikoisena asettuvan perinteiseen naisen rooliin, miehen hallinnan alle, edustamaan sekä lapsuudenperheensä että uuden avioliittoonsa kunniaa. Vahvalle ja määrätietoiselle Samralle tämä ei riitä – länsimaiden vapaus on jo näyttänyt hänelle mitä kaikkea muuta hänen elämäänsä voisi mahtua.
Kirjana We have always been here on vahva ja omaääninen emansipaatiotarina, omilla jaloillaan täysin seisovan aikuisen Habibin muistelmat siitä, miten juuri hänestä on tullut hän – queer-muslimi, uskontonsa vakaa edustaja ja silti sen tiettyihin konservatiivisiin sääntöihin sulloutumaton oma itsensä. Habibin rikas kieli pitää lukijan koko kirjan ajan mukanaan, ja vaikka hän käsitteleekin rankkoja aiheita aina itsetuhoisuudesta perheen hylkäämiseen, olemus on kuitenkin enemmän raporttimainen kuin tunnepitoinen. Tunteet näkyvät järkeistyksen ja etäisyyden kautta, mikä on raikas tuulahdus laajempaan, vallalla olevaan tunne- ja traumapohjaiseen kirjallisuuteen.
Tietty ajallinen ja tyylillinen etäisyys on toimiva, mutta toisaalta jättää mielenkiintoisen asetelman kertojan luotettavuuden näkökulmasta: muistelmien Habib kun on omassa vahvuudessaan aina oikealla tiellä, tavallaan sillonkin kun ei ole. Hän kokee vääryyttä, mutta oikeuttaa toimintansa omilla kerronnallisilla keinoillaan. Kaunokirjallisuudessa tällainen jättäisi kenties jälkeensä laajemmankin kyseenalaistuksen – voiko sellaiseen kertojaan luottaa, joka on itse aina tietyllä tapaa oikeassa, aina se, jota gashlightataan, aina se, joka osaa ajatella parhaan mahdollisen lopputuloksen kaikille? Tuskin – ja samalla Habibin muistelmissa epäluotettavaksi julistaminen tuntuisi vähintäänkin epärehelliseltä.
Kyllä muistelmien Habib oman toimintansa seuraukset ymmärtää, ja on kenties jo käsitellytkin, etenkin suhteessa lapsuudenperheeseensä. En tiedä mitä ja mistä oma itsekriittisyyden kaipuuni kertoo, sillä en kuitenkaan mitään nöyristelyä minäkään tähän kaipaa. Habib on joko tietoisesti tai tiedostomatta valinnut vahvuus- ja vahvistavuuskeskeisen tulokulman, ja näinkin moneen marginaalin marginaaliin kuuluvan ihmisen tarinassa sekin on raikasta, ihanaa ja voimauttavaa – ja ihan ennen kaikkea varmasti kaikille muille, ketkä vastaavissa asemissa yhteiskunnassa elävät. Habibin kerronta onkin raikasta ja voimakkuudessaan myös tietynlainen kieltäytyminen uhriasemasta. Ehkä se onkin enemmän vaatimus lukijalle – miten luottaa kertojaan, joka ei suostu asettumaan valmiiksi annettuihin lokeroihin. Ja laajemmin: ehkä se onkin vaatimus globaalin pohjoisen lukijoille, opetella näkemään kaltaistaan itseluottamusta ja vahvuutta sielläkin, mitä on ennen pyrkinyt ainoastaan näkemään alisteisen aseman kautta.
Lue maailma vuodessa: Kirjailija on Aasian maasta, joka loppuu -stan
