TONI MORRISON : LUOJA LASTA AUTTAKOON
♥ ♥ ♥ ♥
186s.
Tammi 2016
Alkuteos: God Help the Child (2015)
Suomennos: Kaijamari Sivill
Suomennos: Kaijamari Sivill
En muista milloin olisin viimeksi lukenut näin paljon aivan tuoretta, joko tänä vuonna alunperin julkaistua tai käännettyä kirjallisuutta. Vuoden 2016 kirjoihin kuuluu myös Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon, kirja joka on valloittanut kirjabloggaajia jo varsin vahvaan tahtiin alkuvuoden aikana. Katrin blogista itsekin tämän helmikuussa lukulistalleni nappasin, Taina Maagisen realismin arvioon törmäämisen jälkeen nappasin sen kirjaston varauslistallekin.
"Tieteellisesti sellaista asiaa kuin rotu ei ole olemassakaan, Bride, ja siksi rasismi ilman rotuja on valintakysymys. Sitä opettavat totta kai ne, joille se on tarpeen, mutta silti se on valintaa. Ne jotka sitä harjoittavat, eivät olisi mitään ilman sitä." (s. 147)
Luoja lasta auttakoon on nobelistikirjailija Toni Morrisonin uusin teos, 85-vuotiaan kirjalijan raikas ja vahva romaani keskeltä nuoruutta ja sen kipupisteitä kun lapsuudesta pitäisikin siirtyä itsenäisesti aikuisuuteen. Kirja sijoittuu nykyaikaan, mutta sen tarina ja teemat ovat niin universaaleja ja aikaa kestäviä, ettei ajalla eikä paikalla varsinaisesti ole merkitystä. Kirja lähtee liikkeelle sinisenmustana maailmaan tulleen Lula Annin syntymästä, siitä kipuilusta, jonka tuo syvä ihonväri vaaleammassa äidissään Sweetnessissä aiheuttaa. Isä jättää liian mustan perheensä, äidin on vaikea edes koskettaa tytärtään. Tästä lähtee liikkelle nimensä Brideksi muuttaneen nuoren naisen tarina, ja se onkin vahva huuto hyväksytyksi tulemisen tärkeydestä.
Luoja lasta auttakoon on tiivis, riisuttu ja osuva teos.
Se on raikas ja vahva, ja vaikka se tunnetasolla
jäikin hieman etäiseksi, on se kirjana todella hyvä.
180-sivuinen kirja pakkaa hyvinkin karsitusti itsensä täyteen tärkeitä teemoja ja vertauskuvallisuutta. Se osuu todella oivallisesti asiaansa, käy läpi lapsuuden kivut matkalla aikuisuuteen, omien tekojen ja kokemusten suhteen tulevaisuuteen. Kirja oli yllättävänkin helppo lukea, en tosin tiedä yllätyinkö siksi, että oletin, että nobelkirjailija kirjoittaisi raskaammin vai siksi, että edellinen tuntui tahmeammalta, mutta tämän teoksen tyyli vei kyllä vahvasti mukanaan. Luoja lasta auttakoon onnistui olemaan kokoonsa nähden suuri teos, ja se siitä tekikin varsin upean lukea. Se käsittelee asioita kiehtovasti yhtä aikaa täysin suoraan ja vertauskuvallisesti, rehellisesti ja valheen ilmitulemisen kautta. Kirja on yhtaikaa paikallaan ja liikkeessä, siinä on realistinen ote, mutta silti se osaa hämmentää jatkuvalla tapahtumasarjallaan, jonka ei ole enää tarkoituskaan olla sitten kuitenkaan aivan realistinen. Kirja imee hyvin vahvasti mukaansa, se pitää otteessaan ja antaa lukijalleen paljon, vaikken tällä kertaa siitä silti ihan täysin viiden sydämen verran irti saanutkaan. Ehkä tämä siis kuuluu siihen hyvien kirjojen kategoriaan, joista pitää kovasti, vaikkei rakastunutkaan. Hyvä kirja ja lempikirja kun ovat käsitteinä aivan erit, lempikirjojen kun ei aina tarvitse edes välttämättä olla näinkään hyviä osuakseen itsessään johonkin aiheuttaen pitkiäkin tunnereaktioita. Tätä suosittelen kuitenkin lämpimästi, harvoin näin laadukkaasta kirjallisuudesta saa nauttia.
