GUADALUPE NETTEL : STILL BORN219s.
Fitzcarraldo Editions 2022
Alkuteos: La hija única, 2020
Espanjansta englanniksi kääntänyt Rosalind Harvey
Miltä tuntuu tulla äidiksi, kun on melkein koko elämänsä halunnut toisin? Entä miltä tuntuu saada tietää raskauden loppuvaiheella, että se sittenkin toivottu, yhdessä kumppanin kanssa maailmaan tuotu, ei välttämättä selviäkään? Ei elämästä, tuskin edes synnytyksestä? Että pienen, jo nimetyn ja niin kovin odotetun lapsen aivot eivät ole kehittyneet kuin pitäisi, ja lääkärit yksimielisesti antavat ennusteeksi varman kuoleman?
Ystävykset Laura ja Alina eivät ole koskaan halunneet lapsia. Romaanin pääkertojana toimiva Laura on haluamattomuudestaan niin varma, että hän käy sterilaatiossa. Alina taas muuttaa mielensä yhdessä kumppaninsa Aurelion kanssa, ja raskautuu jonkin ajan kuluttua. Raskaus muuttuu kuitenkin radikaaliksi suruksi, kun raskauden viimeisellä kolmanneksella pariskunta saa tietää, ettei heidän tulevalla tyttäreillään ole mahdollisuuksia selvitä edes synnytyksestä hengissä.
“It is easy, when we are young, to have ideals and to live according to them. What is more complicated is acting consistently over time, and in spite of the challenges life puts in our way.”
Meksikolaisen Guadapule Nettelin neljäs romaani Still Born on ensimmäinen jonka häneltä luen, ja jo paperilla sellainen, että ostin sen suoraan omakseni. Äitiyden, äitiytymättömyyden, lapsisuhteiden ja vanhemmuuden teemat kiinnostavat, olen jo tänäkin vuonna lukenut upean äitimiskirjan, Rachel Cuskin A Life's Workin sekä äitiyden katumisesta tehdyn tutkimuksen, Orna Donathin Regretting Motherhoodin. Näiden kahden ei-fiktiivisen kirjan jonkinlaiseen jatkumoon tarjoaa perspektiiviä nyt tosiaan tämä Nettelin kirja, romaani äitiydestä, sen rakenteista, yhteiskunnallisuudesta, yhteisyydestä ja erityisesti kaikkein haastavimmista ja usein vaietuista puolista. Samalla kun Alina kamppailee surun ja irtipäästämisen kanssa syntymättömän, pian kuolevan vauvansa kanssa, tutustuu Laura naapurinsa Nicóon, raivoavaan ja huutavaan 9-vuotiaaseen, jonka käytös alkaa haastaa jo hänen omaakin äitiään. Romaanina Still Born asettuukin tietyllä tapaa lähelle aiemmin mainittuja Cuskin sekä Donathin teoksia, mutta toisaalta myös äitiytymistä pohtivaa Sheila Hetin Motherhoodia sekä Golnaz Hashemzadeh Bonden Luontaista käytöstä, joissa keskitytään (kerrankin) muuhunkin kuin niihin Suuriin Tarinoihin, eli joko Onnelliseen ja Elämäntarkoitukselliseen äitiyteen, john ei mahdu yhtä ainoaa rosoa tai Väsyneeseen Nykyvanhempaan, joka valloittaa erityisesti sosiaalisen median narratiivia.
Nettelin teksti on kaunista ja täynnä tunnetta. Yhdistelmä on omanlaisensa, sillä kauneus ja toisaalta emotionaalisuus ei synny sellaisesta tyypillisestä/tietynlaisesta päälleliimatusta kauneudesta, kauneudesta ja emotionaalisuudesta niiden itsensä vuoksi vaan ennemminkin syvyydestä, selkeydessä, uusista näkökulmista ja arjen pienistä, hienovaraisista huomioista, jotka jäävät suurimmalta osalta kokonaan näkemättä. Nettelin perustarina on periaatteessa selkeä – suurin piirtein vuorotellen Lauraa ja Lauran kautta Alinaa seuraava, mutta se rönsyää kauniisti ja hallitusti myös Lauran omaan äitisuhteeseen, toisten ihmisten intensiivisiin tunteisiin muitakin kuin omia lapsia kohtaan. Se pyöräyttää mukaan Tarot-kortit, mielenterveyden ja äitiyden yhteyden sekä parvekkeelle pesineen pulupariskunnan, pesäloisinnan ja ihmisyyden jotenkin paljaimmillaan. Lyhyet luvut näyttävät pieniä hetkiä, mutta muodostavat sanomatta jätetyn kanssa kauniin, harmonisen ja emotionaalisesti hyvin painavan todellisuuden.
Nettel tuo siis paljon uusia nyansseja, näkökulmia, pohdintoja ja toisaalta myös tunteita siihen, kehen ja miten kukakin kiintyy, mitä kasvattajuus nyky-yhteiskuntamme sisällä on ja miten usein me typistämme äitiyden ainoastaan kahden ihmisen – äidin ja lapsen –väliseksi asiaksi, jossa edes isällä ei tahdo aina olla selkeää paikkaa. Lapsen potentiaalinen kuolema ja toisaalta kuolleen isänsä tavoin väkivaltaisesti käyttäytyvä alakouluikäinen poika tarjoavat kiinnostavia, teräviä ja moraalisesti olennaisia kulmia äitiys- ja vanhemmuuskeskusteluun. Kun pohdimme kuka lapsiamme kasvattaa, katsomme aivan liian usein ainoastaan yhtä tai maksimissaan kahta lähintä huoltajaa, ja vaadimme heiltä parempaa. Jos kysyisimme, ketkä kaikki lapsen kasvuun vaikuttavat, olisimme todennäköisesti huomattavasti lähempänä todellisuutta.
“Watching a baby as it sleeps is to contemplate the fragility of all life. […] The death of a newborn is something so common it surprises no one and yet, how can we accept it when we have been so moved by its beauty? I watch this baby sleep, swaddled in its green sleepsuit, its head to one side on the little white pillow, and I wish fervently for it to carry on living, for nothing to disrupt its sleep or its life, for it to be shielded from all the dangers of the world, and for it to be overlooked by the destructive path of life's whirlwind of catastrophes, 'Nothing will happen to you while I'm here,' I promise, knowing, even as I say it, that I am lying, for deep down I am as helpless and vulnerable as this baby.”
Lue maailma vuodessa: Väli-Amerikan (tai Karibianmeren valtion) kirjailijan kirjoittama kirja
