keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

KATJA KETTU : HITSAAJA

KATJA KETTU : HITSAAJA
♥ ♥ ♥
349s.
WSOY 2008

Jos on lukenut blogiani tarkkaan, olen viimeksi alkuvuodesta maininnut Katja Ketun olevan yksi suosikkinykykirjailijoistani, mitä etenkin kotimaiseen kirjallisuuden kenttään tulee. Kätilö ja Yöperhonen on tullut luettua jo aiemmin, novellikokoelma Piippuhylly tammikuussa. Nämä kaksi ensimmäistä ovat vielä odotelleet vuoroaan, tämä Ketun toinen romaani osui käteen kirjastoretkellä, mutta saattaa myös odotella virtuaalisen alennuskirjashoppailun tuloksena eräässä postissa kahden muun Kettu-pokkarin kanssa. Ihan jo siksikin, että näissä Bon-pokkaripainoksissa on vain niin mielettömän upeat kannet. Surunkerääjässä etenkin.

"Kun Rovaniemen pojjat ehti paikalle 10.15 aamulla, oli suurin osa kauheudesta jo ohi. Net saivat pintaetsinnän johtajalta ohjeeksi ettiä ruumiita ja mahdollisia henkiinjääneitä, vaikka kyllä sen kaikki siinä vaiheessa tiesivät, ettei sieltä enää ketään hyövää kahtella. Siellä oli meri täynnä laivoja, siellä kelluivat kuin korkit meressä. Oli täyslasti- ja matkustajalauttaa, ro-ro-lauttaa, ulkovartiolaivoja, miinalaivoja, kuivalastialusta ja joku puolalainen konttilaiva. Kaikki joutuivat vierestä kahtomaan sitä kuolemaa. Siinä sai immeinen nöyrtyä."

M/S Estonia uppoaa myrskyisenä syyskuun yönä vuonna 1994, ja käynnistää tuhansissa kodeissa ja perheissä painajaisen, josta on mahdoton herätä. Etelässä Niila Kamsu kohtaa tulevan EU:n direktiivit, säädökset ja paineet telakallaan, pohjoisessa Mirka Autti ymmärtää veljensä kadonneen lopullisesti, ja tietää jonkun olevan siitä vastuussa. Alkaa vimmainen retki kohti alkua, tulevaisuudessa sijaitsevaa menneisyyttä, yhtymäkohtaa, jossa kaikki on venähtänyt raiteiltaan.

Katja Ketun tyyli on omaleimainen, vahva ja rujo. Niin sanotusti väärässä järjestyksessä, julkaisuvuosissa taakse päin näitä teoksia lukiessa huomaa, ettei se vire tässä toisessa ole vielä niin vahva kuin myöhemmissä, mutta silti se on jo olemassa, kytee kuin pieni piru, täysin roihahtamatta, mutta silti niin vimmaisesti, että jo pelkkä se kyteminen polttaa tarpeeksi. Hitsaaja koukuttaa melko alusta asti, ja vaikka Estonia onkin lopulta vain taustakäry, kietoutuu sen ympärille Kettumaiseen tapaan useita näkökulmia, kohtaloita ja kuvakulmia. Romaani kulkeekin kovin monessa eri tasossa, näkökulmia vuorotellen, eri asioita toisen silmin avaten. Se toimii varsin näppärästi, ja saa koukuttumaan, ihan kuin kannen Hesarin lainaus lupaileekin. Itse tarina on jotain häiritsevän ja häiriintyneen välimaastosta, kieleltään vahva ja kiivas, mutta ei ihan yltä siihen lopulliseen huikaistumiseen kuin myöhemmin kirjoitetut. 

Eniten pidin romaanissa juurikin Ketun omaleimaisesta kielestä, murteista, henkilöhahmojen vinksahtaneisuudesta, selittelemättömyydestä ja tietystä rohkeasta empaattisuuden ja säälin puutteesta hahmojaan kohtaan, juuri siihen, joka juuri lopulta oli se, mikä vaikeimpiinkin hahmoihin sai kiintymään ja suhtautumaan surumielisellä lempeydellä. Sekä Mirkan että äitinsä Auran kohtalot olivat tuttua, vimmaista Kettua, villisilmäisiä ja löyhkääviä naishahmoja, jotka surevat menetettyä tai ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Etelään karannut, epäonnistunut runoilijasielu Niila Kamsu toimi myös, mutta hieman häiritsi kirjan vähän väsyneeksi jäänyt, pakollinen tusinanaishahmo Kaisu, Niilan etelänvaimo, viiniä silmät punaisena juova, miestään väistelevä ja kaiken anteeksiantava. Kaisu hahmona toki toi Estonian lähemmäs, koska hänen siskonsa kadotti meren pauhuun niin miehensä kuin poikansakin, mutta ehkä se juuri häiritsikin - Estonia oli yhtäaikaa läsnä mutta silti hieman päälleliimattu, sellainen, johon olisi halunnut syventyä enemmänkin, mutta oli silti vain viimeinen nyrjäytys Niila Kamsun mielessä. Miehen, joka on rakentanut laivoja vuosikymmeniä, vaikkei EU-direktiivien määräämää pätevyyttä löydykään. Siihen olisi saatu paneutua enemmän, nyt yksi perhetragedia tuntui vain täytetekstiltä muun vimmaisuuden keskellä. Vaikka toisaalta, säästyttiinpä ainakin alleviivaavuuden syytteiltä, kuten Katja Ketun romaaneissa noin yleensäkin.

Häiritsevää tai häiriintynyttä, oli tämä kumpaa tahansa, kyllä tämä pauloissaan piti. En nyt ehkä meneväksi kesäkirjaksi tätä nimittelisi, sopisi ennemminkin pimeneviin syysiltoihin kun haluaa astua yhdessä siihen tummaan, hyiseen veteen, johon tämä tarina pohjan kautta lukijansa vetää. Tekee se sen kuitenkin varsin taitavasti, että vaikkei tämä nyt omiin suosikkeihin noussutkaan, oli se sen verran väkevä kokemus, että saattaa sen pariin vaikka joskus vielä palatakin.

Helmet-haaste 2017: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis 

lauantai 15. heinäkuuta 2017

JEFFREY EUGENIDES : MIDDLESEX

JEFFREY EUGENIDES : MIDDLESEX
♥ ♥ ♥ ♥ ( ♥ )
777s.
Otava 2003
Alkuteos: Middlesex, 2002
Suomentaja: Juhani Lindholm

Olen säästellyt pitkään Helmet-haasteen kohtaa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään kirjalle, jonka olen lukenut jo aiemmin. Tahtoisin lukea enemmänkin vanhoja lempikirjojani uudelleen, sillä se tuttuuden tunne kaikessa nostalgisuudessaan on varsin valloittava, mutta kun maailma on niin täynnä uusia ja lukemattomiakin, tahtoo näille harvemmin aikaa jäädä. Suurin haaveeni olisi uudelleen lukea Täällä Pohjantähden alla -trilogia, mutta kun Pride-viikko muutama viikko sitten pyörähti Helsingissä käyntiin, sain viimein tartuttua tähän toiseksi suurimpaan lukuhaaveeseeni, Middlesexiin. Ja se oli todella sen arvoista.

"Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974."

Luin Middlesexin ensimmäistä kertaa vuonna 2009, kahdeksan vuotta sitten, 22-vuotiaana. Se sytytti saman tien järkähtämättömän rakkaussuhteen, voimallisen elämäni kirja -kokemuksen, täydellisen hullaantumisen. Se oli siihen aikaan kaikkea mitä kirjalta saatoin vain odottaa: se oli intensiivinen sukukertomus, tarina sukupuolisuudesta, kolmen sukupolven taistelu 1920-luvun Kreikasta siirtolaislaivalla Amerikkaan laukku täynnä sukusalaisuuksia ja geenien salakuljetusta kohti nykypäivää. Se oli pitkä, runsas ja monitahoinen, älykäs ja omalla tavallaan silti sopivan helppo, se ei työntänyt luotaan, vaan otti mukaan epäileväisemmänkin lukijansa. Se saavutti sijansa tärkeimpinä lukeminani kirjoina, ja se on säilyttänyt sen järkähtämättä, vaikka sen pariin palasinkin uudelleen vasta nyt. 

Ja nyt, useita vuosia myöhemmin, muistin lähes joka solulla, miksi olen tätä niin rakastanut. 

Suunnittelin lukevani tämän niinkin vikkelään kuin Pride-viikon loppupuolikkaan aikana, mutta ihan siihen tahtiin ei lomapääni 777-sivuisen kirjan kanssa suoriutunut. Tuohon teemaan tätä kirjaa silti edelleen lämpimästi suosittelisin, koska nyt etenkin toisella lukukerralla en voinut kuin hämmästellen ihailla sitä tapaa, miten intersukupuolisuus tässä kirjassa on kuvattu. En toki tiedä miten ulkopuolisena tämä on kirjoitettu, mutta niin ikään ulkopuolisena lukeminen, tavallisena cis-naisena syntyneenä tätä lukien ainakin se tuntui realistiselta ja järkeenkäypältä. Sen sukupuolisuuden kuvaus oli realistista ja moniulotteista, sellaista kuin sukupuoli käsitteenä niin monella tapaa onkin. En toki pysty antamaan mitään kovin suurta vakuutusta siitä, miltä tätä kirjaa tuntuisi lukea intersukupuolisena, ja jos se sen näkökulman tarkkailua ei kestäisi, olisin valmis mahdolliset puutteet myöntämään, mutta näillä tiedoilla, tällä näkökulmalla pidin siitä kuitenkin. Se tuntui todelta, ehkä jopa niin vahvasti, että sen mahdollista totuuspohjaa tahtoisi alkaa penkoa enemmänkin.

Eikä kirja pelkkää sukupuolisuutta ollut, se oli myös kaunis sukutarina monenlaisista kielletyistä ja erilaisista rakkauksista, ihmisen yksilöllisyydestä kulttuurin ja sen muovaavan minäkuvan keskellä. Se oli taistelua ajan hengen mukaisesti, se mitä 40-luvulla tai 70-luvulla vastustettiin ja kannatettiin oli niin tiukassa aikansa kuvassa, ettei sitä ehkä osaakaan käsittää kuin vasta aikakauden mentyä. Ja sitähän elämä nytkin on, meidän taistelumme, haasteemme, minäkuvamme ja identiteettimme rakentuvat hurjaa vauhtia sen kulloisenkin ajankuvan päälle, sitä vastaan tai vasten, niin tiukasti, ettei sitä tahdo huomatakaan ellei aivan erikseen pysähdy katsomaan. Ja tämän avulla, hienoisesti rivien välistä senkin muisti välillä tehdä. Kuvaavaa oli löytää aivan samoja ajatuksia 1970-luvun sukupuolisuuden käsityksestä yhteiskunnan tuotteena, niitä sellaisia aivan samoja asioita, joita nykyään pidetään joissain piireissä uutenakin keksittyinä. Ajatukset ja ajatusmallit aaltoilevat aikansa mukana, mutta mitä enemmän niiden historiasta tietää, sen perustellummin ne osaa tässä ajassa asettaa kontekstiinsa.

Olin oikeastaan unohtanut tästä aivan hurjan paljon. Muistin toki Calliopen taustan, isovanhempien rakkaustarinan, Calliopen ensirakkauden, Kohteenkin hämärästi. Sekin ehkä osaltaan teki tästä uusintalukukerrasta omanlaisensa elämyksen, ja vahvisti asemaa lempikirjoissa, mutta pakko silti ehkä myöntää, että tuo 4,5 sydämen arvio perustuu kyllä myös hurjasti nostalgiaan ja oman lempiasian pariin palaamiseen. Siihen samaiseen, joka saa minut rakastumaan esimerkiksi nuoruuteni ensiaikuiskotikaupunkiin Osloon yhtä uudelleen, niihin muistoihin ajoista, joita ensi kertaa kokiessaan näki, hetkiin, jotka ovat ikuisesti (ja onnellisesti) takana päin, niin, että ne kurjat ja vähemmän tärkeät ovat onnistuneet hioutumaan pois. Rakastin tätä kirjaa edelleen, mutta osiltaan ne aukot, jotka aiemman lukukerran lukemisen riemu oli hionut pois, täyttyi lähinnä rakkaudella siitä, että tämä kirja on ollut yksi osa sitä kertomusta, joka on kasvattanut minusta minun. Mutta ihanaahan sekin tosiaan on, eikä se tämän kirjan merkitystä lainkaan vähennä. Päinvastoin. Ja suosittelisin minä tätä edelleen kaikille, jotka eivät sitä ole vielä lukeneet. Lähes varauksetta.


Helmet-haaste 2017: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

tiistai 11. heinäkuuta 2017

KESÄAAKKOSET // OSA A-N

Kun lukeminen ei etene (olen aloittanut lähiaikoina kuusi kirjaa saamatta yhtään vielä loppuun, täysin normaalisti), on verraten ok joko kuvailla täysin satunnaisia kirjoja instagramiin tai täyttää hassuja kyselyitä ja haasteita. En halua nyt ottaa lomalla paineita oikein mistää, joten jatkan kirjasurffailua, ja koska siitä ei varsinaisesti kirjoitettavaa irtoa, otetaan siis tähän väliin ihanan sattumanvaraisia postauksia, tällä kertaa kesäaakkosia Minnan blogipostauksen innoittamana. Olen joskus aiemminkin toisiin blogeihini hieman vastaavat elämäni aakkoset tehnyt, mutta koitetaan sitoa näitä nyt edes jollain tapaa tähän kirjapuuhaan mukaan hieman enemmän!

A // Aloittaminen Olen, jos nyt en maailman paras, niin verraten hyvä ainakin aloittamaan uusia asioita. Kirjoja, blogeja, joogaa, kasvinhoitoa, päiväkirjaa ja 365 tavaraa vähemmän vuodessa -projekteja. Mutta niin, se missä olen vähintään yhtä hyvä, on keskenjättäminen. Ei ennen tosin kirjoissa, mutta kaikessa muussa. Kyllästyn nopeasti, helposti ja ennalta-arvaamattomasti, ja suuret projektit jäävät aina puolitiehen. En siis ole kovin pitkäjänteinen ihminen, mutta ehkäpä juuri sillä lukeminen onkin yksi tärkeimpiä harrastuksiani, se todella tuntuu parantavan keskittymistä ja yhden asian parissa pysymistä. Ainakin siis yleensä.

B // Bloggaaminen Lähes 9-vuotiseen harrastukseeni on mahtunut kolme eri blogia, kaksi eri bloggausalustaa, yksi blogiportaalikausi, tuhansia postauksia ja eri paikoissa otettuja valokuvia. Se on antanut elämääni mielettömän kimpun hienoja tuttavuuksia ja ystävyydenkin yli muiden. Se on tuonut itsevarmuutta, kanavan ilmaista itseään ja hillittömän yksityisyydentarpeen. On monia tapoja blogata, joista yksikään ei ole väärä, jos se tuntuu kirjoittajastaan juuri siltä oikealta. Ja siltä tämä kirjablogi minusta nyt tuntuu, vihdoin ja viimein.

C // Café Latte tai ihan vain kahvi kauramaidolla Elämäni uusin addiktio. Olen hieman koukkuunjäävää sorttia, joten olen varsin voimallisesti vastustanut kahvinjuonninaloitusta 28,5 vuotta elämästäni. Vajaa vuosi sitten jäin koukkuun kuitenkin, kuten arvata saattaa, ja tällä hetkellä itse vispatun iKaffen kanssa juotu aamukahvi toimii vapaapäivinä yllättävän suurena inspiraation lähteenä. Odotan samaa syksyllä esseiden parissa. 

D // Draama. Tuntui joskus, että olen varsin draamahakuinen ihminen, liittynee taipumukseeni liioitella ja suurentaa kaikki mahdollinen aivan mahdottomiin mittaisuhteisiin. Nykyään nautin draamani mieluiten kuitenkin sohvalla viltin alla, teekuppi kädessä ja pikkukoira toisen alla rapsutettavana, ja vieläpä mieluiten elokuvien tai TV:n parissa, kirjoiltakaan en suuria draamankaaria kaipaa. Toki jotain säpinää pitää aina vähän olla, draamaa mieluiten ei.

 

E // Elvi ja eläintenoikeudet. Lihansyöntini loppui seitsemisen vuotta sitten kun aloin ajatella asiaa. Se alkoi ennemminkin ekologisuuden varjolla, mutta nykyään sen rinnalla seisoo vähintään yhtä paljon eettisyys - tai jos tehotuotannosta puhutaan, sen puute. En ole vegaani, mutta pyrin vähentämään jatkuvasti eläinkunnantuotteita ruokavaliossani, ja ottamaan muissakin kulutusvalinnoissani eettisyyden ja ekologisuuden huomioon. Ruokavalio on minulle kuitenkin varsin henkilökohtainen asia, pyrin mielummin vaikuttamaan lähipiirissäni esimerkilläni kuin suuremmassa mittakaavassa niin sanotusti käännyttämällä, vaikka sen pohjalla oleva valistus tärkeää onkin, jos sen osaa oikein esittää, kääntämättä ketään puolustuskannalle.
Niin ja Elvi, se on pieni koirani, tunteva ja rakastava otus, jonka seurassa tuntuu varsin kummalliselta syödä toisia vastaavia, vaikka eri lajia olisivatkin.

F // Feminismi. Olen ehkä vielä aloitteleva feministi, ja silti koen, että se aate on asunut minussa aina.  Feministinen ajattelu on nostanut lähiaikoina entistä enemmän päätään, mutta samoin kuin edellisen kohdan kohdalla, olen enemmän itsekseni toimija kuin yhteiseen hyvään innostava. Uskon myös yleiseen lempeyteen ja itsensä haastamiseen, pitkiin kehittymisprosesseihin ja rauhanomaisuuteen, oli kyse sitten erimielisyyksistä tai aatemaailmasta. Minun feminismini on vapaa kaikille, se ei aseta uusia sääntöjä ja rajoituksia vapauduttuaan edellisistä, se on hyvän mielen ja sallivuuden feminismiä, vaikka toki tiedostankin mihin ärhäkkäämpääkin tarvitaan. Ja siinä tahdon tulla paremmaksi. 

G // Goodreads. Ensimmäinen sukellukseni syvemmälle kirjamaailman verkkoyhteisöllisyyteen! Joku vanhassa blogissani sitä minulle suositteli minulle vuosia sitten (Katri?), ja siitä asti olen mukana ollut. Suosittelen tulemaan mukaan, ja jos emme jo ole, lisäämään kaveriksi. Profiilini löytyy täältä.

H // Helsinki. Helsinki oli haaveideni kaupunki ala-asteikäisestä lähtien. Jossain vaiheessa iski valtava kotiseutuikävä, nyt 10 vuotta myöhemmin hetkellisesti muualle muuttaessani en usko, että tuolta pois kuitenkaan tulen pysymään. Ehkä valmistuttuani etsimme pysyvämmän kolon ja kaikkein omimmat nurkat, eniten haaveilen 1950-luvun kivitalolähiöistä metsän tai veden läheisyydessä.

I // Instagram. Lempisovellus jo vuodesta 2011. Tai jotain sinne päin. Eniten innostuttaa nyt kirjaprofiilini, ja sen tuoma bookstagram-yhteisöllisyys.

J // Jansson, Tove. Kaikki alkoi rakkaudesta muumifilosofiaan, ja jatkui kaikkein tärkeimpänä kun löysin viimein tieni päälle vuosi sitten aikuiskirjallisuuden pariin.

 
K // Käsialat. Jos en tuntisi omaa lyhytjänteisyyttäni ja helposti innostuneisuutta mutta nopeasti kyllästyvää luonnettani, aloittaisin bullet journalin, ja piipertäisin kaiken merkinnöistä sivunrajauksiin käsin. Rakastan käsin kirjoittamista ja muiden kauniita käsialoja, mieluiten persoonallisia ja omannäköisiä, ei hetken muotikirjasintyyppivirtausten mukana kulkevia. Ajatus ja kirjoitus toimii aina paremmin yhteen, kun kirjoitan kynällä, en näppäimistöllä. 

L // Lentokentät. Lähtemisen fiilis on ihana, edessä kutkuttava uusi saa minut malttamattomana kentälle jo tunteja aiemmin kuin oikeastaan edes pitäisi. On kuitenkin ihana kaivautua ylikalliin kahvin kanssa lentokenttäkahvilan nurkkaan lukemaan ja odottamaan omaa lentoa, katsoa lähteviä ihmisiä ja arvailla heidän määränpäitään. Odottaa tulevaa, joka on jo ihan lähellä, muttei silti vielä niskan päällä, fiilistellä sitä, että paras on ihan juuri nenän edessä.

M // Muuttaminen. Jos on muuttanut elämänsä aikana yhdeksän kertaa, joista kahdeksan viimeisen kymmenen vuoden aikana ja ainakin vielä kerran tänä vuonna, voi sitä melkein alkaa sanoa jo harrastukseksi. Kanssa-asujani eivät tosin sitä aivan yhtä paljoa arvosta.

N // Norja Ja Oslo! Ah. Asuin Oslossa vuoden lukion jälkeen, kävin siellä eilen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Oli ollut liian pitkä tauko, rakkaita asioita pitäisi tehdä useamminkin. Jostain hassusta syystä olen aina tuntenut olevani Norjassa kuin kotonani, se on minulle sellainen paikka, jonne lähtisin asumaan vaikka heti, jos olosuhteet sen sallisivat. Tai kai ne nyt sallisivat, jos sitä ihan tosissaan lähtisin viemään eteenpäin, mutta pidänkin sen sellaisena hieman utopistisena elämäni haaveena, koska välillä niitäkin tarvitsee ilahduttamaan arkea. 


Nyt kohti itäisepää Suomea, ehkä ensi viikolla saan taas vaikka kirjoitella kirjoistakin! 


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

HELMET-HAASTE 2017 // VÄLIARVIO

Olen aina luullut, ettei erilaiset lukuhaasteet ole minun juttuni. Toki ne ovat mahtavia keinoja laajentaa omaa lukemista hieman sen perusvalintakavalkadin ulkopuolelle, mutta toisaalta ne ovat tällaiselle suorittajalle hieman hankalia. Kun tuntuu, että johonkin mukaan lähtee, pitää aina muka tehdä sata lasissa, että on jotain järkeä. Kun on niin täysin kaikki tai ei mitään -ihminen, saa sitä jopa rennosta ja hauskasta haasteestakin itselleen stressin. Vähän kuin taannoin jostain lukemani keskustelu Goodreadsin lukuhaasteesta, että siinä pitäisi olla tavoitteena sivumäärät, ei kirjat, koska sen myötä tyypit ei enää lue pitkiä kirjoa. A p u a. Tunnistan niin fiiliksen.

No mutta, alustuksesta eteenpäin, rentousharjoitukseni on kuitenkin lähiaikoina tuottanut tulosta, ja olen oppinut osallistumaan haasteisiin sun muihin vähän enemmän kunhan nyt osallistutaan -asentella. Novellihaaste meni hurjan hyvin, ja voisinpa hypätä sen jatko-osaankin mukaan.  Ensimmäinen lukumaratonini meni mukavasti, kun tolkutin itselleni jo etukäteen, että 50 luettuakin sivua on paljon, vaikka jotkut ahmisivat vieressä nelinumeroisia lukuja. Ja nyt, lempihaasteeni, eli pääkaupunkiseutujen kirjastoiden Helmet-lukuhaaste on myös rullaillut puolen vuoden ajan, ja ajattelin sen kunniaksi katsoa hieman mitä siihen onkaan tullut luettua. Oma tavoite haasteen suhteen oli saada 40 kirjaa täyteen, ja se alkaa näyttää jo enemmänkin kuin vain mahdolliselta, hip hip sen kunniaksi! 



HAASTEESEEN LUETUT KIRJAT

01. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis Chimamanda Ngozi Adichie : Huominen on liian kaukana
02. Kirjablogissa kehuttu kirja Riitta Jalonen : Kirkkaus
04. Kirja lisää hyvinvointiasi Rosa Meriläinen & Saara Särmä : Anna mennä - opas hauskempaan elämään // Luin tämän keväällä, ja sen vaikutukset näkyvät vieläkin. Ei olisi paljoa enempää tähän kohtaan sopivaa kirjaa voinut löytyä!
05. Kirjassa liikutaan luonnossa John Williams : Butcher's Crossing
06. Kirjassa on monta kertojaa John Williams : Augustus
08. Suomen historiasta kertova kirja Petri Tamminen : Suomen historia
09. Toisen taideteoksen inspiroima kirja Roxane Gay : Bad Feminist // Lasken taideteokseksi myös kaupalliset elokuvat, tv-sarjat sekä muut kirjat. Ja niistä nämä esseet tosiaan ovat tulta alleen saaneet.
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Tove Jansson : Kuuntelija // Kai Tove ennen kaikkea kuvataiteilija on ollut, kunnia hänelle siitä.
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella Paul Auster : Sattumuksia Brooklynissa
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Bea Uusma : Naparetki - Minun rakkaustarinani
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa Garth Greenwell : Kaikki mikä sinulle kuuluu
19. Yhdenpäivänromaani Hannu Raittila : Ei minulta mitään puutu // Suunnittelin tähän kohtaan Hirvosen Että hän muistaisi saman -teosta, mutta sattumalta tuo Ylen 101 kirjaa -proggiksen kohdalleni osunut teos täyttikin tämän kohdan kuin itsestään!

 

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö Katja Kettu : Piippuhylly // Yhdessä novellissa oli, ja ehkä muutamassa muussakin mukana ollut Rasputinkin omalla tapaansa hieman, no, epävakaa.
23. Käännöskirja Mattias Edvardsson : Melkein tosi tarina // Tämän kirjan kohdalla toivoin, että haasteessa olisi ollut kohta "Kirja genrestä, jota et koskaan lue". Tulisi luettua enemmänkin!
24. Kirjassa selvitetään rikos Petina Gappah : Muistojen kirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Elizabeth Gilbert : Eat Pray Love // Tämä oli ensin kohdassa Elämäkerta tai muistelmateos, mutta koska tämä oli myös ensimmäinen 27 tänä vuonna lukemastani kirjasta, jossa ei tavalla tai toisella kuolla, siirsin sen sittenkin tähän. Ja ehkä näin tulen lukeneeksi elämäkertakohtaankin jotain oikeasti, no, laadukasta.
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja Tuomo K. Silaste : Warkaus 1918 // Tämä kirja oli niin keskinkertaisen alapuolella, etten saanut siitä tehtyä edes postausta. Aihe kiinnosti hurjasti, kunpa joku oikeasti taitava kirjailija nappaisi vielä vahvemmin joskus toteutuksesta kiinni!
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan George Saunders : Joulukuun kymmenes // Aiemmin luettu oli Saundersin esikoinen, uusin suomennos Sotapuiston perikato
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta Kazuo Ishiguro : Ole luonani aina // Tästä on tehty elokuva, joten riittänee muun taiteen inspiraatioksi.
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt Mike Pohjola : 1827
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Paul Auster : New York -trilogia
38. Kirjassa mennään naimisiin Pajtim Statovci : Kissani Jugoslavia
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä Petina Gappah : Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta // Ja näiden novellien myötä Zimbabwe heräsi aivan uskomattomalla tavalla eloon!
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Han Kang : Vegetaristi // Muun muassa käännöskirjan, vuoden 2017 uutuuden, vakavasti sairaan henkilönkin kenties tulkinnasta riippuen, sekä sen, että kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin minä. 
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän Pajtim Statovci : Tiranan sydän // Albanian lähihistoria on ollut suuri aukko yleissivistyksessäni. 
49. Vuoden 2017 uutuuskirja Hanya Yanagihara : Pieni elämä



VIELÄ TÄYTTÄMÄTTÖMÄT
JA HAASTAVIMMAT

07. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja // Tähän minulla olisi lainassa J.K. Rowlingin/Robert Galbraithin dekkari. Saa nähdä saanko luettua. Elena Ferranten Napoli-sarjan aloitusosa kävisi myös? 

13. Kirja "kertoo sinusta" // Minulla on tässä vähän sama ongelma kuin bloggaajakaimallani Lauralla, tavallaan tiedän mitä tähän haluaisin laittaa, mutta tavallaan se taas tuntuu liian henkilökohtaiselta. Meinasin täyttää tosin tämän kohdan jo Eat Pray Lovella, mutta sitäpä sitten olisikin joutunut selittelemään, haha.

31. Fantasiakirja // Arvoin pitkään laittaisinko Hobitin tähän kohtaan, mutta luen todennäköisemmin vielä toisen fantasiakirjan kuin kuvitetun kirjan. Ja tekee ehkä ihan hyvää työntyä tähänkin genreen ihan patistamalla, ei sattumalta täytettynä kohtana.

35. Kirjan nimessä on erisnimi // Näitä on ollut jo muutama, mutta ovat kuitenkin sopineet myös johonkin vaikeammin täytettävään kohtaan. Eli kohta joudun ihan valitsemalla valitsemaan erisnimellisen kirjan nimen perusteella, jotta saan tämänkin täyteen?

36. Elämäkerta tai muistelmateos // Saa suositella hyviä, ehkä jotain Eat Pray Lovea laadukkaampaa!

41. Kirjan kannessa on eläin // Tässä oli ensin Statovcin Kissani Jugoslavia, mutta tajusin sen sopivan paremmin vaikeammin täytettävään kohdaan, Kirjassa mennään naimisiin, joten ajattelin nyt saada tuon Eläimet yhteiskunnassa -esseekokoelman luettua tähän. 

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään // Näitäkin on periaatteessa ollut jo useampi, mutta taidan haluta säästää tämän kohdan kirjalle, jonka uudelleenlukemisesta olen haaveillut kauan.

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja // Suosituksia otetaan vastaan, etenkin kun tahtoisin tähän jonkun oikeasta, eläneestä henkilöstä kertovan kirjan, joka tosin saa olla myös fiktiivinen.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja // Vinkkejä vailla myös tähän kohtaan!

 - - -

Huh! Mutta varsin hyvin kuitenkin on mennyt, sillä olen tähän asti tänä vuonna luetuista kirjoista osin sattumalta, osin tarkoituksella saanut kaikki haasteeseen mukaan. Ehkä tahti hieman hidastuu loppua kohden kun helpoimmat alkaa olla täyteltynä, mutta jos hyvin käy, päästään lähelle 50 täytettyä tänä vuonna! Onko siellä muita Helmet-haasteeseen osallistuvia, miten teillä on mennyt? Mitkä ovat olleet haastavimpia kohtia teille, mitä teillä olisi vinkata minulle noihin täyttämättömiin kohtiin?

tiistai 4. heinäkuuta 2017

MATTIAS EDVARDSSON : MELKEIN TOSI TARINA

MATTIAS EDVARDSSON : MELKEIN TOSI TARINA
♥ ♥
413s.
Like 2017
Alkuteos: En nästan sann historia (2016)
Suomennos: Tiina Ohinmaa
Arvostelukappale kustantajalta

Kelluin viikko sitten sellaisessa ärsyttävässä lukujumin jälkeisessä tilassa, että teki kyllä mieli lukea, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Aloitin yhteensä neljä eri kirjaa, eikä mikään silti lähtenyt. Ei laadukkaanoloiset, ei tietokirjallisuus, ei Tove Janssonkaan vienyt nyt jalkoja alta, vaan niitäkin novelleja teki mieli lähinnä lukea säästellen yksi päivässä. Niinpä nappasin epämääräisestä "näitä tuskin tulen lukemaan" -kirjapinostani erään kesän arvostelukappaleista, ja hupsista, huomasinkin vuorokausi myöhemmin lukeneeni 413 sivua aikalailla parilta istumalta. Että sellainen juminpoistovenytys sitten.

"Adrian oli joskus paras ystäväni. Meillä oli kimppakämppä, yhteinen elämä ja unelma. Oli, ennen kuin Adrian Mollberg tuomittiin syyttömänä rikoksesta, vaikka ruumista ei löytynyt. Ennen kuin hänet leimattiin murhaajaksi."

Hahah, no nyt ei kyllä kuulosta yhtään lainaukselta, jonka olisin joskus kuvitellut Mitä luimme kerran -blogini  kirja-arvosteluun kirjoittavani. Että ihan murha! No, kuitenkin. 1990-luvun puolivälin Ruotsissa Zackarias, Adrian, Fredrik ja Betty ovat yksiä "valittuja", neljä oppilasta neljästätoista, jotka ovat päässeet opiskelemaan Lundin yliopistoon luovaa kirjoittamista suuren runoilijaneron Li Karpen johdatuksella. He ovat tulevia neroja, suuria kirjailijalupauksia, ystäväporukka, jonka opiskeluvuotta leimaa juhliminen ja toinen toistaan oudommat psykologiset ihmissuhdekuviot. 

12 vuotta myöhemmin Zack, vähän alisuoriutujan oloinen tukholmalaistoimittaja iltapäivälehdestä saa paitsi potkut kun kukaan ei lue enää lehtiä, lentää pihalle myös pitkästä parisuhteestaan. Takaisin äidin helmoihin Ruotsin eteläperukoille muuttava 32-vuotias vätys saa kuitenkin yllättäen idean, jolla saada takaisin kaikki, mikä häneltä puuttuu: raha, vapaus ja naiset. Hän kirjoittaa kirjan. Eikä mitä tahansa kirjaa, vaan kirjan nuoruudestaan, melkein todellisen tarinan. Tarinan hänestä, hänen älykkökirjailijalupaus ystävistään,  heidän opettajastaan runoilija Li Karpesta ja suuresta kirjailijanerosta Leo Starkesta, joka katoaa kuin tuhka tuuleen vuoden 1997 alussa. 

Että juu. Aluksi varmaan nyt kerron, että jos ette ole jo huomanneet, minä en lue jännäreitä, mysteerikirjoja saati dekkareita. Yksi syy on se, että ne eivät varsinaisesti palvele sitä osaa aivokopastani, jota kirjallisuuden haluan hipovan, vaan yleisesti ottaen nappaan viihteeni mielummin esimerkiksi TV-ruudulta. Toinen syy todennäköisesti on se, että oikeastaan kaikki enemmän tai vähemmän jännitykseen nojaavat kirjat ovat tuottaneet minulle pettymyksen, niiden kaari ei kestä poikkinaksahtamatta loppuun asti tai jos kestää, on se loppuratkaisu niin lättänä, että yleensä tekee varsin pahaa. Ja niin, kolmanneksi, etenkin dekkareissa on usein ihan hurjan rumia kansia.. Oikein pätevä syy, kyllä, mutta siihenkin on syynsä, miksen kuvittanut tätä postausta varsinaisilla kansipapereilla. Mutta niin. Tiedän myös, että tämä genre on monelle sitä hyvää ja rentouttavaa viihdettä, ja tiedän, että on hassua lukea sellaista, mistä tietää, ettei pidä, ja sitten juosta kovaan ääneen haukkumaan sitä. Joten niinpä yritän löytää tästä kirjasta nyt vielä muutaman hyvän puolen, ihan vain että tässä postauksessa olisi joku punainen lankakin.

Sillä olihan niitä. Tämän ensinnäkin luki hujauksessa, ja unohdin muun muassa vastata kaikkiin viesteihin, joita sivusilmällä luin tätä lukiessani (ihan kuin muuten muistaisin niihin vastata koskaan heti...). Kiinnostuin tarinasta myös ensisivuilta lähtien, joten se oli lajityypilleen uskollisesti kirjoitettu varsin vetävästi ja sen parissa viihtyi. Kirjan rakenne, se, että poukkoiltiin metatasolta nykytasolle (tai metametatasolta metatasolle, kirja kun loi vinkeän fiiliksen miehestä, joka kirjoittaa miehestä, joka kirjoittaa miehestä. No joka tapauksessa.) toimi, ja teki lukemisesta vielä mielenkiintoisempaa, ja hahmotkin olivat genreensä nähden varsin mukiinmenevän kivasti rakennettuja.  Sellaisia nuoria älykköjä, jotka ymmärtävät edes hieman elämästä jotain, jollain kaukaisella tavalla hieman Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -teoksen henkilöiden tyyppisiä. Sekin hyvä puoli siinä on, etten yleensä tämän tyyppistä kirjallisuutta lue (jos siis aiemmasta jankutuksesta ei vielä tullut selväksi), on se, etten tiedä onko nämä tyypit sitten jo monesti puhkipurtuja ja juoni sitä tavallista, minulle ei. Eli pisteet siitäkin, vaikkei se olisikaan kirjailijan ansiota, hah. 

Tokihan minua häiritsi tässä kirjassa myös moni asia, esimerkiksi se, että tähänkin oli pakko upottaa lesbosuhde ihan vain koska kirjailija taitaa olla heteromies. Tai että sovinistisia, täysin juonen ja tarinan kannalta irrelevantteja kommentteja voi suoltaa sekaan, jos ne sanoo päähenkilön äitinä. Miten mihinkään liittyy se urpo kommentti, että synnytyksen jälkeinen masennus on luonnotonta, koska kyllä hyvä äiti äidinvaiston löytää. Kraaaah. Ja sitä paitsi paikoin kirjailija taisi itsekin unohtaa mistä ajasta on kertomassa, koska hei haloo, ei 2008 ollut hipster-partoja, ei edes Ruotsissa.

Mutta juu, jos kaipaa sellaista höttöistä ja helppoa kesäviihdettä, jonka kanssa saa laittaa aivot kesämökin saunanaulakkoon, tämä on varsin toimiva tapaus. Ja toimi tämä minullekin, nimittäin kun oli peräkkäin lukenut sekä Eat Pray Loven että tämän, pystyi lukujumin todella sanoa murtuneen, sillä ikävä hieman korkealaatuisemman kirjallisuuden pariin ei pitkään aikaan ole ollut niin kova. 

Helmet-haaste 2017: 23. Käännöskirja