Testonisti –farmakopornografisia tunnustuksia

Paul B. Preciado : 

Testonisti - farmakopornografisia tunnustuksia

342s.

Tutkijaliitto 2022

Alkuteos: Testo yonqi. Sexo, drogas y biopolítica 2008

Suomennos Anna Nurminen

Olet teknosukupuoli, teollisesti tuotettu, farmakologinen kokonaisuus oman kehosi hormoneja, välittäjäaineita, bakteereja yhdistettynä kemiallisiin valmisteisiin, kulttuurista sukupuoltasi affirmoiviin estrogeeneihin tai testosteronilisiin, masennus- tai ahdistuneisuuslääkkeisiin. Olet täynnä antibioottijäämiä, mikromuovia, olet ehkä osin itsekin muovia, rintojen sisältä, tekokiveksinä, pumpulilla täytetyn kondomin kuminen tekopenis, miesnaiscistransruumis, joka ei ole koskaan itsensä niin kauan kun se on yhteiskunnan kulttuurisen cisheterofarmakopornografisen hallintavallan alainen eli oikeastaan aina. Silotat otsaasi, teippaat yöksi nenääsi, nypit karvojasi, nostatat erektiotasi, tyydytät itseäsi visuaalisesti sekä peilin että vilkkuvan tv:n edessä pornon vuoksi, olet ottanut jokaisen ulkonäkö- ja seksuaali-ihanteesi valtavirtapornosta, heteropornosta, mies panee nainen alistuu, penis penetroi vagina alistuu, antautuu, ottaa vastaan, miehisyytesi tai naiseutesi tuotetaan jokaisella työnnöllä uudelleen, farmakopornografinen hallinta on vallannut subjektiviteettisi ja luulet haluavasi tätä, tekeväsi tätä itsellesi, itseäsi varten, eläväsi itsellesi. Mikään ei tyydytä sinua, olet ainainen potentiaalinen laukeaja, jonka hetkellinen mielihyvä ei täytä mitään vaan saa sinut haluamaan aina vain enemmän kovempaa parempaa, ja samalla täytät itsesi lääkkeillä silikoneilla botuliinilla että olisit itse enemmän kovempaa paremmin juuri se haluttavin versio itsestäsi, joka ei koskaan nuorru alistu antaudu vaan valloittaa kuvitteellisella falloksellaan koko maailman ympäriltään lauetakseen suuremmin kovemmin paremmin kuin kukaan muu koskaan yhtään missään maailmankaikkeuden historiassa ja tulevaisuudessa.

x

Farmakopornografia on tullut, ja ottanut nykyaikaisen ihmisen hallintaanta, jatkaa espanjalaissyntyinen filosofi, transfeministi ja ajattelija Paul B. Preciado. Hän jatkaa yhteiskuntakriittistä analyysiaan Foucalt'n jäljessä, mutta näyttää, miten suvereenivallan ja kurivallan kautta biovaltaan siirtynyt yhteiskuntamme tarvitsee tarkempia ja yksityiskohtaisempia käsitteitä. Tätä tarvetta varten hän hahmottelee farmakopornografian, koko (läntisen) yhteiskunnan lävistävän medikalisaation  ja pornoistumisen yhdisteen, joka hallitsee meitä subjektivikaation kautta – eli siis sisältä niin, että me oikeastaan uskomme itse haluavamme niitä asioita, joita yhteiskunta todellisuudessa ohjaa meitä haluamaan. Yksilön omaan itseen kietoutuva valta on järisyttävän tehokasta: se saa ihmisen pyörimään kirjaimellisesti oman napansa, pyllynsä, kullinsa ja mieliala-/keskittymislääkkeidensä ympärillä sen sijaan, että löytäisimme yhdessä jonkinlaista vastavoimaa arjen kurille ja kontrollille. Kun voi itse olla aina vähän enemmän kovemmin parempi, ei ole aikaa kiinnittää huomiota siihen, kenen kaikkien kustannuksella sitä jatkuvasti tekee.

Vahviten Preciado näyttää, miten farmakopornografinen hallinta on tullut ja niellyt sukupuolen ja seksuaalisuuden omien tavotteidensa keskiöön. Sukupuoli on, kuten Preciado osoittaa, paitsi butlerilaisesti ajateltu performanssi, myös lainsäädännöllä, medikalisaatiolla ja pornografialla paikalleen hakattu yhteiskunnallinen rakennelma, ja se on saanut alkunsa niinkin myöhään kuin 1800-luvulla. Sitä aiemmin kenellä tahansa saattoi kasvaa parta tai olla "naisellinen lantio" osana täysin tyypillistä sukupuolen moninaisuutta, mutta vasta heteroseksuaalisuuden legitimoiva vuosisata löi nykykäsityksellemme yhteiskunnallisen leiman. Kontrolloidakseen sekä ihmisen seksuaalisuutta että sukupuolisuutta olemme onnistuneet vinoutuneesti normalisoimaan erilaisia lääketieteellisiä käsityksiä muun maussa nais- ja mieshormoneista, tuottamaan erilaisia konstruoituja sukupuolia vahvistavia lääkkeitä kuten e-pillereitä ja Viagraa, luoneet lainsäädännön, joka vielä hetki sitten pakotti  (ja nykyäänkin monin paikoin pakottaa edelleen) transkehot sterilaatioon sekä intersukupuoliset tai pahimmillaan heidän vanhemanpsa jo synnytyslaitoksella "valitsemaan" jomman kumman binäärikäsityksen mukaisen sukupuolen. Pornografia taas on toiminut jo pitkään oikeanlaisen seksuaalisuuden (heterouden) ja sukupuolisuuden (cis) mallikuvina: mies on iso ja jämäkkämunainen ottaja, nainen märkäpilluinen antautuja, aina valmis, kaunis, isorintainen, uhkea ja alistuva. Ja kyllä, sekin toimii pääsääntöisesti farmakologisten saavutusten ansiosta: Viagra saa peniksen kuin peniksen jäykäksi, e-pillerit taas mahdollistavat täysin loputtoman pornokierteen. Kuinka monta porno-otosta netissä olisikaan, jos jokaisesta saattaisi potentiaalisesti syntyä lapsi?

"Ei ole olemassa kahta sukupuolta vaan geenien, hormonien, kromosomien ja seksuaalisten ja aistillisten sukuelinten muodostelmien moneus. Normatiivisten kulttuuristen fiktioiden kokonaisuuden ulkopuolella ei ole olemassa totuutta sukupuolesta, mieheydestä ja naiseudesta."

Tällaisen farmakopornografisen hallinnan tilalle Preciado tarjoaa sukupuolen haltuun ottoa: hän itse kieltäytyy institutinaalisesta valvonnasta, lääkärivallasta ja seurannasta, ja ostaa testosteroninsa pimeiltä markkinoilta, transitioituu kohti sellaista kehoa, jonka kautta hänellä on kaikki toimijuus, joka on aiemmin ollut piilossa feminisoidussa ruumiissa. (Päätös tulee hyvin ymmärrettäväksi ihan jo koto-Suomessakin, jossa transpolia johtaa tälläkin hetkellä hyvin trans-vastainen lääkäri, joka tuottaa paitsi propagandista tietoa Yhdysvaltain konservatiiveille suoltaa myös "tutkimusta", jonka asetelmat ovat niin perseellään, etteivät ne kestä edes maallikkotason tarkastelua.) Toisaalta Preciado kyseenalaistaa koko järjestelmän todenperäisyyden – ei ole sukupuolia, kromosomeja saati seksuaalisuutta, joka asettuisi ihmisen määrittelemiin ahtaisiin lokeroihin. Voima on irtaantumisessa, oman kehon politisoimisessa. Sillä kuten Preciado esittää: "normista poikkeavat ruumiit eivät ole lauhkeita vaan täynnä poliittista voimaa ja mahdollisuuksia toisenlaisten subjektivaation muotojen luomiseen."

Testonisti – farmakopornografisia tunnustuksia on voimakas, haastava, sinkoileva ja kiivas tajunnan sekä yhteiskunnan valheellisen normatiivisuuden räjäyttäjä, jonka soisi kuuluvan jokaisen ihmisten, nuorten, seksuaalisuuden tai sukupuolisuuden kanssa toimivan ihmisen peruslukemistoon. Toki se vaatii jo jonkin verran perusymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta, avoimuutta nähdä ja ihmetellä maailmaa fakkiintuneiden käsitteiden ja kielen ulkopuolelta. Preciado tarjoaa kuitenkin oman kehonsa juuri sen poliittisen voiman keskiöön, jota hän peräänkuuluttaa, ja oman seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden autoteoreettinen avaaminen on voimakas esimerkki siitä, mitä kaikkea ihminen voi olla, kun hän ei anna totunnaisuuden itseään rajoittaa. 

"Minä tahdon vakuuttaa, että te olette niin kuin minä. Teitä houkuttelee sama kemiallinen väärinkäyttö. Se on teissä. Te luulette olevanne luonnollisia naisia, mutta te käytätte e-pillereitä. Te luulette olevanne luonnollisia miehiä, mutta te käytätte Viagraa. Te olette normaaleja, mutta syötte Prozacia tai Paxilia siinä toivossa, että jokin vapauttaisi teidät ongelmistanne tai väsymyksestänne. Te olette käyttäneet kortisonia, kokaiinia, alkoholia, Ritalinia, kodeiinia... Myös te olette se hirviö, jonka testosteroni herättää minussa."

YÖELÄIMIÄ

 

CAMILA SOSA VILLADA : YÖELÄIMIÄ

254s.

S&S 2024

Alkuteos: Las malas // 2019

Suom. Emmi Ketonen

Saatu arvostelukappaleena

Puisto on täynnä naisia, lyhyitä ja pitkiä, siroja ja romuluisia, kulmikkaita ja solakaksi leikeltyjä. He ovat kaikki aikuisia, tavoillaan, nekin jotka ovat vielä alaikäisiä. Elämä on kuitenkin pakottanut heidät omilleen, ulkopuolisuus ja perheiden viha vienyt lapsuuden jo ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkaa. Naiset ovat ystäviä, työtovereita, toistensa perhe. He liikkuvat laumassa toisiaan suojellen, kilpenä maailmaa ja sen asenteita vastaan. Itselleen he ovat naisia, muille kauneimmillaan travesteja ja karuimmillaan jotain, mitä en edes tähän halua kirjoittaa. He kuitenkin ovat olemassa, suostui muu maailma siihen tai ei. He ovat, kuuluvat ja näkyvät, yritettiin heitä piilottaa, hiljentää ja siirtää millä voimalla tahansa. He ovat, elävät ja hengittävät, vaikka emme aina suostu edes katsomaan kohti. 

"Minusta oli yksinomaa välttämätöntä, että muutun täksi naiseksi, joka nyt olen. Väkivaltainen lapsuus ja isä, joka pienestäkin verukkeesta viskoi mitä käteen sattui osumaan, irrotti vyönsä ja rankaisi, hurjistui ja sivalsi: puolisoa, lasta, tavaroita, koiraa. Tuo hurja peto, kummitukseni, painajaiseni: se kaikki oli minulle liikaa, en voinut haluta olla mies. En voinut olla mies siinä maailmassa."

Argentiinalaisen Camila Sosa Villadan esikoinen Yöeläimet on voimakas ja suora autofiktiivinen romaani kahdenkymmenen vuoden takaisesta Córbodan kaupungista ja sen Puistosta, joka on travestiyhteisön omaksi ottamaa aluetta. Yhteiskunnan syrjimät ja hylkimät löytävät toisensa, ja Villada näyttää yhteisön jäsen kerrallaan millaista kadulla tehtävä seksityö ja toisaalta ammatin yhteen tuoma ystävyys sekä karuimmillaan että kauneimmillaan on. Villada kuljettaa lukijan sekä lapsuuteensa että varhaisaikuisuuteensa, ottaa mukaan sekä päivien turvapaikkaan Encarna-tädin vaaleanpunaiseen asuntolaan että Córbodan yöhön etsimään asiakkaita, jotka maksavat travestien ruumiiden koskemisesta. 

Villadan romaani on yhtäältä voimakas ja raju ja silti toisaalta myös pehmeä ja rauhallinen, siten kuin tällaisen elämän eläneen ihmisen kertomus voi pitkän ajan päästä olla. Aika pehmentää ja hioo kulmia, loiventaa surua ja pelkoa, mutta toisaalta näyttää myös suurempia kokonaisuuksia, alkuja, keskipisteitä ja loppuja, tuo yhteen lankoja, joiden hetkeä eläessä ei edes huomannut olleen yhteen solmittuja. Camila Sosa Villada kirjoittaa liioittelematta ja suurentelematta kertoen, maustaen tarinaa ripauksella maagista realismia ja toisaalta myös yhteiskuntakritiikkiä. Villada luottaa lukijaansa ja antaa ymmärtää itse, eikä siltikään mene liian vaikean taakse, vaan näyttää sen mitä päähenkilö itse milloinkin tarinassa on nähnyt. Yöeläimiä on tarina paitsi seksityöstä, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta myös ystävyydestä, yhteisöistä ja yhteiskunnasta.

"Halu kuolla syntyy hyvin nuorena, haavekuva itsemurhasta kypsyy varhain, tulen siitä tietoiseksi jo pienenä. Tiedän, että se on siellä, tunnistan sen selvästi, erotan sen kaikkien muiden halujen joukosta, kun en vielä tiedä vapautuvani siitä muuttumalla travestiksi, että toisin kuin on ilmoitettu, pelastuksekseni koituvat korkokengät ja puuterinpunainen huulipuna."

Loppua kohden Villadan romaani on myös suuri kysymys tilasta ja tilan hallitsemisesta – kenelle kaupunkitila kuuluu, ja mihin ihmiset joutuvat, kun sitä muutetaan jatkuvasti keskiluokkista ihannetta paremmin vastaavaksi? Elämme vihamielisen arkkitehtuurin keskellä myös Suomessa, laitamme puistonpenkkeihin välikaiteita, jottei niillä voi nukkua, parannamme puistojen valaistusta kitkeäksemme nimellisesti rikollisuutta ja kadulla tehtävää seksityötä. Todellisuudessa valot ja nukkumisen estävät penkit eivät kuitenkaan tee mitään muuta kuin siirrä ilmiöitä toiseen paikkaan, kauemmas keskiluokkaisista perheistä, vielä syvemmälle syrjään ja piiloon, pois silmistä ja pois mielestä. Seksityö, transsukupuolisuus, päihteiden ongelmakäyttö, kodittomuus ja rikollisuus eivät katoa poistamalla puistoja, vaan ajaa marginaaliin ajetut ihmiset entistä ahtaammalle, hajottaa heille elintärkeää suojaa antavia yhteisöjä ja saa ihmiset voimaan entistä huonommin kun heidät nähdään ainoastaan "torakoina: riitti kun sytytti valot päälle, niin johtan [he juoksivat] piiloon", kuten Camila Sosa Villada sen ilmaisee. 

Herkkä ja silti murtomaton kerronta vie mukanaan, näyttää sekä rakkauden että kuoleman kaikki mahdolliset puolet. Olen itse menossa ensi viikon viikonloppuna kuuntelemaan Camila Sosa Villadaa Helsinki Lit -tapahtumaan, enkä tämän kirjan perusteella muiden esiintymisiä tällä samalla vimmalla edes osaa odottaa. Sitä odotellessa toivon, että Yöeläimet ja sen rakastavaa hyväksyntää vaativan huudon löytää mahdollisimman moni.

Helmet-haaste 2024: 31. Kirjassa on vammainen henkilö

RAKKAUDETONTA MAAILMAA VASTAAN

SUSAN ABULHAWA : 

RAKKAUDETONTA MAAILMAA VASTAAN

384s.

Like 2021

Alkuteos: Against the Loveless World, 2019

Suomennos: Anna-Mari Raaska

Elämme maailmassa aikaa, jossa opetamme kolonialismin kuuluvan vahvasti historiaan. Kirjoitamme nykyisen totuuden aina sitä kautta aikalaisillemme, että vaihe, jossa suurvallat tulivat ja valtasivat ikiaikaisia maita niiden alkuperäiskansoilta, on jotain, mikä on jo mennyt, minkä yli olemme saaneet kääntää sivun historian kirjoissamme. Esitämme myös, ettei esimerkiksi apartheid kuulu enää millään tapaa länsimaiseen yhteiskuntajärjestelmään, kansanmurhasta nyt puhumattakaan. Olemme saaneet tästä niin valtavan taiten rakennetun todellisuuden, että meillä on olemassa enää käsitys, jossa on olemassa Hyviä ja Oikeamielisiä Läntisiä maita, ja sitten pahoja ja barbaarisiä Lähi-Idän maita, joissa kytee joku kumma, tyhjiössä kasvanut terrorismi, jonka ainoa tarkoitus on pyrkiä horjuttamaan meidän auvoista onnea ja rauhaamme. Me olemme taitavia tarinankertojia. Ja sitäkin taitavampia valehtelijoita. Sen syksy 2023 ja (uusin) Gazan sota on todella voimalla meille näyttänyt.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana se, että israelilaiset siirtolaiset sytyttivät olivipuut tuleen sadonkorjuun aikaan, oli alkanut olla niin yleistä, että kansainvälisiä avustusorganisaatioita oli perustettu pelkästään puolustamaan palestiinalaisia viljelijöitä. Joukko joka tuli poimimaan kanssamme oliiveja vakuutti, että he myös toisivat lisää maata ja istuttaisivat uusia puita. Kävin auttamassa istuttamisessa ja maan kyntämisessä niin paljon kuin pystyin, mutta en ollut tottunut toinen toistaan seuraaviin traumoihin ilman minkäänlaista hengähdystaukoa. Tarvitsin aikaa surra, aikaa toipua.”

Nahr on nuori palestiinalaispakolaisäitinsä esikoistytär. Hänen isänsä on kuollut jo aiemmin, veli taas vielä kasvaa ja vahvistuu. Hän asuu Kuwaitissa perheensä sekä ilkeän ja äksyilevän isoäitinsä kanssa. Muistot perheen kotimaasta Palestiinasta ovat vain muistoja, lapsuudenkodit paikkoja, joihin palataan kuin satukirjojen linnoihin. Maat ja talot on menetetty, kun Israel vie tilaa lännen tuella, suuremman oikeudella, välittämättä siitä, oliko koti jo jonkun, oliko joku suku viljellyt oliivipuita samalla paikalla kymmeniä vai satoja vuosia.

Nahrille Palestiina on taustahumua, kuuma ja vapaa 1980-luvun Kuwait taas mahdollisuuksien areena. Nuori Nahr kiinnostuu palestiinalaisen kansallissankarin maineen saaneesta, naapuriin muuttaneesta miehestä, ja alkaa kilvoittelemaan hänestä ystävänsä kanssa. Nahr voittaa, ja viimeisen silauksen viekoitteluyrityksiin tuo upea tanssitaito, joka ei jää keneltäkään näkemättä. Lyhyen ja traagisen avioliiton päätteeksi mies kuitenkin pakenee jonkun toisen perään, ja Nahr jää tyhjän päälle, muttei toimettomaksi. Hän tutustuu kiehtovaan, outoon, mutta vapaaseen irakilaisnaiseen, joka saa hänet houkuteltua tanssimaan rahasta suljettujen ovien takana. Vain tanssimaan, Nahr päättää. Aluksi.

Abulhawa kirjoittaa vetävää ja helpohkoa lukuromaanimaista kaunoa, jossa pääpaino on juonella ja ympäristöllä, ei niinkään hahmojen psykologisella syvyydellä. Vaikka päämäärätietoinen ja voimakastahtoinen Nahr on näennäisesti tarinan päähenkilö, todellisuudessa päähenkilön paikkaa ajaa Palestiina, kadotettu, romutettu ja sorrettu. Nahr vertautuu Abulhawan omaankin isänmaahan, se pysyy pystyssä horjutuksesta, rikoksista ja raiskauksista huolimatta. Nahr ja Palestiina nousevat, ne tekevät kaikkensa voidakseen olla olemassa, saadakseen pidettyä rakastettunsa elossa. He eivät antaudu. Mutta he menettävät, menettävät ja menettävät. Heitä lyödään, sorretaan, raiskataan, heiltä kielletään liikkumasta omalla maallaan, heidän rekisterikilpensä värjätään eri värisiksi, he joutuvat hakemaan viisumia omaan kotimaahansa. Ja kun joku lyö ja lyö ja lyö, näyttää, että yhteiskunnassa on yhdet säännöt yksille ja toiset toisille, kuka tahansa lyö jossain vaiheessa takaisin. Se, että se maalataan automaattisesti terrorismiksi, kertoo enemmän sortajista kuin sorretuista.

Susan Abulhawan Rakkaudetonta maailmaa vastaan on kaikessa rakkaudenkaipuussaan, paikkansa etsimisessään, pakolaisuudessaan ja vastarinnassaan yksi ajankohtaisimpia kaunokirjallisia kirjoja, jota juuri tähän maailman aikaan voi ja ehdottomasti kannattaa lukea. Vaikka Abulhawan romaani on kirjoitettu rauhallisempaan aikaan, sen yhden perheen kautta aukeava tarina näyttää voimallisesti mistä vastarinta, jota länsi terrorismiksi niin hanakasti kutsuu, syntyy ja kuka oikeastaan sortaa ja ketä. 

Helmet-haaste 2024: 28. Kirjailija on Välimeren maasta