Johan taas on kulunut päivä jos toinenkin siitä kun pakkailin työavaimet laukkuun, naputtelin poissaoloviestin sähköpostiini ja hyppäsin Joensuun junaan työpäivän päätteeksi koira kainalossa, ajatuksena olla lomalla heinäkuun loppuun saakka. Ja nyt se taas on tässä, se heinäkuun viimeinen, ja silti tuntuu kuin koko kesä olisi humahtanut ohi ihan silmänräpäyksessä. Mutta onpa ainakin ollut kaikin puolin hyvä kesä, ehkä taas yksi parhaista, joten nyt löytyy taas sitä kuuluista mielenrauhaa, josta ammentaa ensi syksyä ja etenkin kaiketi talvea varten.

Ja lomalla luin taas normaaliin lomatahtiini, kuudesta seitsemään kirjaan kuukaudessa, joskin sillä erotuksella, että tänä vuonna se on ollut ihan normaalilukuvauhtini, oli lomaa ilmassa tai ei. Mutta tässäpä tämän kuun kirjat, viimeisestä kokonaan luetusta on tulossa postaus kunhan sen ehdin naputella.
02. Jhumpa Lahiri : Tulvaniitty (13.7.)
03. Alice Munro : Hyvän naisen rakkaus (22.7.)
04. Evie Wyld : Kaikki laulavat linnut (24.7.)
05. Ismail Kadare : Kolme surulaulua Kosovolle (25.7.)
06. Kyung-sook Shin : Pidä huolta äidistä (27.7.)
Jos kesäkuu oli pyhitetty hieman vahingossa kotimaiselle kirjallisuudelle, heinäkuussa tein tietoisen päätöksen lukea vain ulkomaista. Ihan jo tasapainon kannalta, mutta ennen kaikkea uusien näkökulmien toivossa. Suomalainen kirjallisuus on ihanaa, taitavaa ja painaa menemään ihan ehdottomasti samassa sarjassa maailmankirjallisuuden kanssa, mutta välillä sitä omaa tietoisuutta on hyvä laajentaa lähirajojenkin ulkopuolelle. Kun huomaa lukeneensa kuukauden sisällä niin Intiasta, Kanadasta, Australiasta, Kosovosta, Etelä-Koreasta kuin Valko-Venäjästäkin, on huomaamattaan matkustanut taas niin moneen erilaiseen mielenmaisemaan, että sitä täytyisi muistaa tehdä enemmänkin. Täytyykin yrittää pitää loppuvuonna tasapainoa kotimaisen ja käännöskirjallisuuden välillä paremmin yllä, tällä lukutahdilla kun tuntuu ehtivän lukea jo aikamoisen määrän kiinnostavia teoksia.

Ylipäätään luin kuitenkin varsin hyviä kirjoja, parhaita oli ehdottomasti tällä kertaa novellikokoelmallaan hurmannut Munro sekä pienoisromaanillaan vakuuttanut Kadare. Wyldin Kaikki laulavat linnut taas oli ehdottomasti se positiivisin yllätys, olin jostain kumman syystä saanut etukäteen päähäni etten siitä pitäisi. No pidin kyllä, kovin oli tunnelmaltaan taitaen rakennettu romaani. Kuukauden kehnoimmatkin olivat kuitenkin ihan keskinkertaisia, eli varsinaisia floppeja en löytänyt. Vaikka Lahirin Tulvaniitty vähän viileäksi olon jättikin, haluan häneltä ehdottomasti vielä lisää lukea.
Ja nyt sitten on kesken niin Aaltolan toimittama Eläimet yhteiskunnassa, Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous kuin Andrés Neumanin Vuosisadan matkustajakin, ja minä kun en muka osaa useita kirjoja yhtaikaa lukea. Onneksi keskimmäinen on oma, koska se vaatii voimakkuudensa vuoksi hieman rauhallisempaa lukutahtia, ensimmäinen taas on mainio kokoelmateos, jonka esseisiin ja artikkeleihin on ihan mainio palata pienien taukojenkin jälkeen. Ja viimeisimmän kuvittelin olevan se kevyempi helppo kuusisataasivuinen tähän väliin, mutta noin kolmenkymmenen sivun jälkeen alan olla vahvasti sitä mieltä, että tässä on vuosiin ensimmäinen jo alkumetreillä kesken jäävä kirja. Saa nähdä saanko jostain inspiraatiota jatkaa, mutta ei iske nyt kyllä yhtään tuo alku. Kannattaakohan vielä taistella eteenpäin vai antaako suosiolla vaan olla?

Nyt vielä viimeiset henkäykset maailman rakkainta mökkimaisemaani, patiolla istuen, lammen rauhasta nauttien. Siinä missä muille kesä ehkä on ystävien ja sosiaalisten hetkien aikaa, minulle se on aina ollut vetäytymistä omaan rauhaani, paikkaan, jossa oikeasti saan niitä rauhojani kokoon koota. Ja kun sitä on nyt tänäkin kesänä enemmän tai vähemmän kuukauden verran saanut tehdä, kelpaa täältä ehkä jo kaupunkiin palatakin. Etenkin kun tietää, että muutoksen tuulia on edessä, niitä kelpaa odotella. Ja onhan meillä vielä elokuu, vuoden oma lempikuukauteni. Ehkä sen kunniaksi arkeen jo kannattaakin katseet suunnata, vaikka se nyt hieman ajatuksen tasolla ahdistaakin.