tiistai 7. marraskuuta 2017

LAURA RESTREPO : INTOHIMON SAARI

LAURA RESTREPO : INTOHIMON SAARI
315s.
Fabriikki Kustannus 2015
Alkuteos: La Isla de La Pasión (1989)
Suomennos: Laura Vesanto

Tänä syksynä pieni turkulainen kustantamo Fabriikki on ollut varsin vahvasti edustettuna kirjablogissani, ainakin heidän käännöskirjojensa määrään nähden. Ensin luin hauskan ja edelleen erityisen mainiona pitämäni Alain Macbanckoun Pikku Pippurin, sen jälkeen lukuhetkensä jälkeen hieman jopa parantuneen Deborah Levyn Uiden kotiin -pienoisromaanin. Jokin noissa kahdessa viehätti yhdessäkin, sillä edelliseltä kirjastoreissulta tarttui mukaan taas kaksi saman kustantamon käännöstä, ja nyt lukuvuorossa Restrepon Inhtohimon saari houkuttelevan aiheensa puolesta.

"Paholaisrausku pistää häntä, huusi Victoriano; varmaankin meduusoja, kirkui Faustinon vaimo. Lapset huusivat. Viisi miestä, neljä, kuusipa, kolme miestä ja kaksi naista juoksi kohti laituria. He näkivät Jesús Nerin, joka taisteli nyrkein hampain hyökkääviä mustia varjoja vastaan. He näkivät avuttoman Jesús Nerin, joka antoi periksi kasvoillaan hämmentynyt, ei vaan tuskainen, ei vaan armoa aneleva ilme."

On vuosi 1904 ja meksikolainen kapteeni Ramón Arnaud on juuri laskenut jalkansa pienen atollisaaren valkoselle hiekalle. Hän on nuoren vaimonsa ja tuoreen tukikohtansa sotilaiden kanssa keskellä itäistä Tyyntä valtamerta Clippertonin saarella, sillä samaisella, jonka nimeksi vuosisatoja aiemmin oli annettu kohtalokas Intohimon saari. Arnaud on toilaillut aiemmalla sotilasurallaan kerran jos toisenkin itsensä korkealta aina vain uudelleen alkuun, mutta tämän alun hän päättää olevan viimeinen, se paikka, jossa hän maataan palvelee ja tukikohtaansa suojelee ranskalaisilta. Vielä hän ei aavista saaren, Meksikon sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan kääntyvän vuorotellen kaikki häntä vastaan, ei näe sitä tulevaisuutta, josta yhdeksän vuotta myöhemmin hänen vaimonsa ja nälkiintyneet lapsensa haaksirikkoisina pelastetaan muiden unohtamina. Nyt saari on hänelle uusi alku, sen kolmetoista palmua, kallionkiellekkeet ja tuhannet suulat ja taskuravut jotain, jonka avulla hän voi kunniansa palauttaa.

Restrepon jo 1980-luvulla kirjoittama ja viimein muutama vuosi sitten suomeksi käännetty teos yhdistelee eri kerronnan tasoja, tosipohjaisia tapahtumia, faktoja ja fiktiota sumeilematta yhteen, ja saa luotua hurjan mielenkiintoisen romaanin, jota ei käsistään malta päästää. Pääosin kerronta painottuu Clippertoninsaarelle, mutta välillä se seikkailee metakertojan mukana nykypäivässä, 1980-luvun Meksikossa saarella eläneiden lasten nykyisyydessä tai heidän sukulaistensa luona valottamassa tapahtumien luonnetta heidän näkökulmistaan, vaihdellen sitä aina sen mukaan, kuka milloinkin sattuu tarinaa kertomaan, ja piipahtaapa se välillä myös 1700-luvun Intohimon saarella, jonne pahamainenen merirosvo Clipperton käy saaliinsa piilottamassa. Se luo jotenkin niin taitavan veijarimaisen, kujeilevan ja härnäävän epäluotettavan kertojan, että jo se pitää pauloissaan, ja kyllä tämän romaanin kielikin on hienoa, sellaista, että rikinhajuiset laguunit ja saaren yli pyyhkäisevät hurrikaanit voi todella tuntea itsekin. Se tässä kirjassa onkin ehdottomasti upeinta, tuon kertojan lisäksi siis, se realistisuus ja tunne siitä, kuin eläisi jotenkin itsekin autiosaarella 1900-luvun alun hahmojen kanssa. Söisi taskurapuja ja taistelisi keripukkia vastaan kookosvedellä, joka oli ainoa tuore asia koko pienellä atollisaarella. 

Olen jo hetken jälleen kärsinyt ihan pienimuotoisesta lukujumista, mutta kokenut, että nyt se on ennenkaikkea johtunut siitä, että kesken on liian hyviä, taitavia ja keskittymistä vaativia kirjoja ja oma keskittymiskyky taas kaikkien tenttien keskellä kovinkin olematon. Olen kaivannut jotain kepeämpää, menevämpää ja helpompaa luettavaksi, ja Restrepon Intohimon saari olikin siihen vallan mainio kirja. Ei se silti mitään totaalista hömppää ole, mutta viihdyttävän hienosti kirjoitettu, hieman kuin Bea Uusman Naparetki, mutta henkilöhahmot aidosti eloon herätettyinä. Jotenkin niin todellinen ja taitavasti rakennettu, että moni muu kalpenee rinnalle. Ja ehkä sillä sille antaakin hieman anteeksi loppupuolen kummallisen notkahduksen, sen pienen, mutta hyvin häiritsevän juonikäänteen, joka lopulta tuntui vain todella turhalta mässäilyltä ja raiskausfantasioilta liittymättä silti päätarinaan oikeastaan tarpeeksi hyvin lainkaan. Jonkin muun kirjan kanssa tuo olisi saattanut pilata pahemminkin koko lukukokemusta, mutta nyt sen pystyy suurinpiirtein työntämään taka-alalle ja leikkimään vaikka, ettei sitä ollutkaan. Sen verran tarttuva, mielenkiintoinen ja hieno kokonaisuus tämä tällaisena kirjana muuten nimittäin oli.

Intohimon saaresta muissa kirjablogeissa: Kirjapolkuni, Kohtaamisia, Unelmien aika & Eniten minua kiinnostaa tie

8 kommenttia :

  1. Kyllä, Fabriikin kirjat ovat olleet hienoja, virkistäviä tapauksia suomalaisessa käännöskirjallisuudessa! Odotan jo innolla ensi vuoden julkaisuja, vaikken ole läheskään kaikkia tähän mennessä ilmestyneitä vielä lukenut, kuten en tätä Restreponkaan kirjaa. Kuulostaa kyllä ihanalta, varsinkin vertauksesi Uusman Naparetkeen, ihan rakastuin siihen kirjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä todella on, ihanan raikas tuulahdus muiden lukemieni teosten välissä. Kerrankin kirjoja tekee mieli valita kustantamo edellä, tuntuu, että tässä on onnistuttu valitsemaan sellainen kattaus käännettäviä kirjoja, ettei ihan hirveästi voi vikaan mennä. Tätäkin suosittelen ihan ehdottomasti, olikin aikakin jo kääntää tämä lähes 30-vuotias omanlaisensa kolumbialainen klassikko!

      Poista
  2. Fabriikin kirjat kyllä kiinnostavat lähtökohtaisesti kaikki, jo ihan siksi, että niissä on jotain vähän uutta, vaikka eivät uutuuksia olekaan. Monta on vielä lukematta, mutta aion kyllä lukea ja ehkä tilaan taas ensi vuoden kirjat ennakkoon.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta minä nämä alunperin taisin bongailla, kiinnostua kun puhuit tuosta vuositilauksesta! Että kiitos vaan vinkistä :-* Taidan itsekin ottaa tavoitteeksi nämä kaikki, tai ainakin suurimman osan Fabriikin käännöskirjoista lukea, varsin ovat nämä kolme ensimmäistä jo vakuuttaneet.

      Poista
  3. Tähän kirjaan voisin tarttua jo tuon upea kannen vuoksi ja tekstisi luettua tämä päätyy kyllä lukulistalleni. Kuulostaa myös tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni oikein passelilta kirjalta, vaikka pahimman tenttiryppään vihdoin eilen sainkin selätettyä. :)
    Fabriikki on minulle aivan vieras kustantamo vielä, joten täytyypä heihinkin tutustua pikimmiten. Ehkä juuri tämän kirjan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositukseni tälle kyllä ehdottomasti, tämä tosiaan vei mukanaan, mikä onkin tällä hetkellä se, mitä kirjoilta eniten toivon. Mainio romaani ehdottomasti, yksi vuoden viihdyttävimpiä olematta kuitenkaan hömppä. :)

      Poista
  4. Tämä oli kesäni kohokohtia, todella hieno ja menevä teos. Piti tulla ihan tänne blogiin asti lukemaan mistä notkahduksesta puhuit Goodreadsissa ja totta, se oli hieman erikoinen sivujuonne lopussa, mutta ei onnistu pilaamaan teoksen hienoutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, mutta nyt kun lukemisesta on kulunut jo toista kuukautta, on sen jotenkin osannut sopivalla tavalla unohtaa, jättää sen verran sivuun, ettei häiritse sitäkään vähä kuin heti lukiessa. Hieno ja mukaansatempaava kirja tämä todella oli!

      Poista