keskiviikko 9. tammikuuta 2019

SAARA TURUNEN : RAKKAUDENHIRVIÖ



SAARA TURUNEN : RAKKAUDENHIRVIÖ
441s.
Tammi 2015

Saara Turusen Sivuhenkilö valloitti mieleni vajaa vuosi sitten, ja siitä asti olen halunnut myös hänen esikoisensa lukea. Tavallaan järjestys on hieman nurinkurinen, etenkin jos kirjoista haluaa etsiä niihin mahdollisesti liitettyä autofiktiivisyyttä, mutta omalta kohdaltani koen, että tällaisenaan se oli itse asiassa varsin mainio. Kun luin ensin kirjan, joka on syntynyt esikoiskirjan jälkeisestä tyhjyydestä ja myöhemmin sen vastaanotosta, on entistä mielenkiintoisempaa sukeltaa esikoisen pariin itsekin.

"Äitini oppii kyllä monia muita taitoja. Hän oppii pesemään kätensä, pyyhkimään pölyt ja lakaisemaan lattian sekä olemaan hiljaa, ellei jotakin kysytä. Hän oppii häpeämään mikäli tarve vaatii. Hän oppii, että on tärkeää olla tavallinen, siis ihan vain normaali, sillä joukosta erottuminen ei ole kotimaassani kovinkaan suosittua. Äitini oppii, että kotimaamme on maailman kaunein maa ja täällä kaikki ovat samanarvoisia, paitsi ne, jotka polttavat tupakkaa ja elävät muiden rahoilla. Äitini oppii myös, että kotimaassa on neljä vuoden aikaa ja siinä on jotakin hyvin ainutlaatuista. Sitä hän ei sen sijaan opi, että näin on melkein kaikissa muissakin vanhan mantereen maissa, joskaan missään muualla talvi ei kestä suurinta osaa vuodesta."

Rakkaudenhirviö on mielenkiintoinen ja omaleimainen romaani, joka rakentuu episodimaisten lukujen varaan. Se on oikeastaan alusta loppuun pään sisäistä ääntä, ajatuksia ympäröivästä maailmasta ja omasta vaikeudesta suhtautua siihen. Se on johdonmukaista kieltäytymistä lammasmaisesta ritualismista, jota yhteiskunta asukkailtaan tuntuu vaativan, ja se on tarkkanäköistä ja lakonista toteamusta siitä, miten asiat ympärillä ovat. Tai ainakin miltä ne näyttäytyvät. Rakkaudenhirviö on sukellus paitsi kasvuun ja identiteettiin, myös häpeään ja kokonaisen kulttuurin kasvamiseen tuon korventavan tunteen ympärille. Siinä missä omakohtaisesti olen reagoinut häpeäkulttuurissa erilaisuuden pelkoon yrittämällä nuorempana muovata itsestäni mahdollisen huomaamattoman, Turusen päähenkilö toimii toisin päin. Hän purkaa ulos sen minkä itse käänsin sisään, ja näiden reaktoiden välinen konflikti kiinnostaa minua äärimmäisen paljon.

Turrunen kirjoittaa suurta kiinnostusta herättäen, vaikka tapahtumat ovat näennäisen pieniä. Näin muutama vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen sitä on mielenkiintoista peilata tuoreempaan vastaanottoonsa, ja harmaiden, järkähtäneiden kirjallisuuseliittien jyrähdyksiin oman navan kaivelusta ja kliseisestä esikoisromaanista. Täytyy kuitenkin tosin olla varsin kalkkeutunut, jos tässä yhden henkilön romaanissa näkee vain yhden henkilön. En edes ihan täysin ymmärrä, miten päähenkilön kautta tarkkailtu maailma voi näyttäytyä vain yhden henkilön maailmana, sillä niin tarkka kuvaus sukupolvia kestäneestä erilaisuuden kieltämisestä se on. Ehkä kokemus ei aukea kaikille, ehkä siihen ei ole kasvatettu ihan jokaista sukupuolta kotimaassamme. Mutta sitä suuremmalla syyllä kuvittelisi, että siitä kiinnostuisi juuri sellainen, joka on sen verran onnellisessa asemassa, ettei maailmaa ole nähnyt näin. Eikö se juuri ole suurta kirjallisuutta, avata toisenlainen ovi aivan uudenlaiseen näkökulmaan?

Ymmärrän kyllä, että Turusen lakoninen tyyli ja maailman tarkkailu yhden henkilön kautta saattaa hämätä taitavampaakin kriitikkoa. Minulle se kuitenkin sanallistaa valtavan määrän sitä maailmaa, jossa olen itse useamman sukupolven jatkumossa kasvanut ja saanut (vai joutunut?) elää. Haluaisin huutaa, että katsokaa, näistä asioista moni omakin jumiintunut ajatusmallini johtuu. Että huomatkaa, tämän takia meillä on tällaista. Että tehdään tälle nyt jotain, eikä vain kukkulan päällä mitätöidä, kun ei itsessään tunnisteta. Ja samalla en kuitenkaan huuda, koska Turusen kirjoittama tarina on monin tavoin niin henkilökohtaisesti myös omani, että tuntuu kuin paljastaisin palan itseänikin. Miksi se sitten haittaisi, mene ja tiedä. Mutta ehkä tämä kirja kertoo osin myös sen.

Rakkaudenhirviö on hieno ja monisyinen kirja. Jälkikäteen saa olla onnellinen, että se huomattiin lopulta kyllä, ja palkittiinkin. Ehkä se olisi jäänyt minultakin huomaamatta, ja kuten Turunen itsekin lokakuisilla Helsingin kirjamessuilla sanoi, oli onnikin, että hänen kirjansa ovat saaneet kriittisen vastaanoton. Ilman sitä kun niistä ei olisi keskustellut. Ilman sitä hän ei olisi messuilla niin monilla lavoilla puhumassa kirjoistaan ja niiden tähän päivään erityisen oleellisesti kuuluvasta tematiikasta. Ja ilman sitä minäkään hänen tuotantoonsa tuskin olisin törmännyt.

Turusen esikoisromaani on hieno, ja sillä on myös suurta keskustelullista painoarvoa. Silti minulle se on ennenkaikkea romaani ulkopuolisuudesta. Se on nimittäin myös huomattavan tarkka ruumiinavaus suomalaisuuteen, kotimaamme tapoihin, jotka huomaa lähinnä jos niitä osaa tarkastella ulkopuolelta. Se on kiehtova taito, mutta samalla hyvin ulossulkeva; ulkopuolelta näkevä kun harvoin pääsee hetkiin sisään vaikka itse haluaisikin. Ulkopuolisuus onkin jotain, jonka avulla saa aikaan kaunista romaanitaidetta, mutta harteiltaan sitä ei saa karistettua, vaikka minne asti matkustaisi. Se seuraa mukana, koska se kasvaa sisältä, ei paikoista, joihin se kuljetetaan. Se valtaa mielen sielläkin, mihin haluaisi kuulua, ja se tunne on raastava niin kauan kun sitä yrittää paeta. Vasta hyväksyttynä siitä voi saada omansa, paikan johon kuulua. Niin nurinkuriselta kuin se tuntuukin.

Rakkaudenhirviöstä muualla: Sivutiellä, Bookishteaparty & Lumiomena 

lauantai 5. tammikuuta 2019

LUKUAJATUKSIA VUODELLE 2019



Olen aika impulsiivinen lukija. En tee varsinaisia lukupinoja, to be read -listoja saati tiedä edes kesken olevan kirjan aikana, mihin teokseen seuraavaksi tartun. Joskus luen hartaudella yhtä tai maksimissaan kahta kirjaa kerrallaan, joskus yhtaikaa kesken on lähes kymmenen. Luen omasta hyllystä jos siltä tuntuu, kirjastoonkin palautan lähes joka kerta lukemattomia, kun ne eivät olekaan enää jonkin aikaa lainassa oltuaan inspiroineet. Silti tai siitä huolimatta näin vuoden alkuun on aina kiva mahduttaa pientä lukuhajatelmaa tulevan varalle, pysähtyä pohtimaan että mitä tai miten sitä seuraavan vuoden aikana lukisikaan. 

Palailin aluksi näiden vuoden 2019 lukuajatusten merkeissä vuosi sitten tehtyyn vastaavaan postaukseen, ja huomasin, että siellä oli vallan hyviä kohtia, joita siirtää tällekin vuodelle. Kirjastokasaa tosin en saanut edellisen vuoden aikana kertaakaan kunnolla tyhjennettyä, mutta se nyt olikin vähän hassu tavoite. Tai no, sillä oli paikkansa, sillä en saanut luettua omasta hyllystä oikein mitään, kun lainasin koko ajan uutta ja kaiken ohittavaa kirjastosta, mutta tilanne on vähän itsekseenkin päässyt tässä vuoden mittaan balanssiin, joten tätä tavoitetta ei ehkä enää yksinkertaisesti vain tarvita.

Mutta pidemmittä puheitta, tässäpä niitä. Lukuajatuksia ja -tavoitteita kuluvalle vuodelle:


01 Lue rennommin

Tämä oli myös viimevuotinen aloituskohtani, ja se oli niin hyvä, että saa siirtyä tähänkin vuoteen. Tällä kertaa tähän kuitenkin on uudempi kulma: jätän esimerkiksi parin vuoden osallistumisen jälkeen Helmet-haasteen väliin, enkä aloita muuta vastaavaa, useamman kymmenen kohdan haastetta edes tilalle. Vaikka nämä toki ovat rentoja ja jopa bingomaisesti täytettäviä haasteita, huomaan että hieman suoritusorientoituneena ihmisenä olo voi välillä olla keveämpi, jos jokaista lukemaansa ei tarvitse sovittaa johonkin. 


02 Lue vähemmän

Tämä lienee yllättävin tavoite, mutta pakko myöntää, että vuonna 2018 harpotut 99 kirjaa olivat minulle hieman liikaa. Toki vuoteen mahtui useampikin hyvin väljä ja yksin vietetty kuukausi, joten lukeminen oli sinällään jo henkireikä näinä hetkinä, mutta ehkä sellaisen nopean kirjallisuuden keskellä voisin mielummin keskittyä pidempiin ja keskittymistä vaativimpiin teoksiin. Sarjakuvat olivat hieno löytö viime vuonna, mutta huomaan lukevani etenkin niitä sellaisella vauhdilla, ettei edes keskittyä ehdi. Haluaisinkin tänä vuonna palata vanhojen lemppareideni, eli pitkien romaanien pariin, lukea hartaammin ja keskittyneemmin yksittäisiä kirjoja, enkä jatkuvasti palloilla sinne tänne. Sekin voi joskus olla mukavaa, mutta huomaan sen seurauksena, etten edes malta tarttua johonkin hieman pidempään ja vanhempaan teokseen, kun ajattelen että pitäisi saada nopeaa ja uutta. 



03 Lue edelleen enemmän klassikoita ja kirjoja muista maista

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteeksi lukea lukea vähintään neljä klassikkoa ja kirjoja ainakin kuudesta eri maasta. Tavoitteet toteutuivat, sillä klassikoksi laskettavia kirjoja mahtui vuoteen 12, kirjailijoita taas oli jopa 18 eri maasta. Maailmanvalloitushaasteeseenkin sain mukaan kahdeksan uutta maata. 

Samalla linjalla siis voitaisiin jatkaa myös tänä vuonna. Mitään varsinaisia lukumäärätavoitteita en aseta, mutta kumpikin mainittu kategoria kiinnostaa, ja voisinkin suunnata normaalin haasteisiin osallistumisintoni enemmän näihin kuin täysin uusiin juttuihin. Jos pääsen edes puoliksi samaan vähemmillä kirjoilla kuin viime vuonna lähes sadalla kirjalla, voin olla erityisen tyytyväinen.

04 Etsi enemmän moninaisuutta kirjallisuudesta

Tämä liittyy osin myös edelliseen kohtaan, mutta vaikka kuinka paljon omaa Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaastettamme rakastankin, haluaisin, että lukuvalintani heijastaisivat entistä enemmän myös maailmaa, jota en ole jo omilla silmilläni tottunut näkemää. Ehkä haluaisinkin ottaa siis askeleen eteenpäin "pelkistä" naisten kirjoittamista klassikoista ja tuoda lisää myös Maailmanvalloitushaasteeseen aidosti jokaisen valtion alkuperäistä kirjallisuutta, ei vain sinne sijoittuvaa. Ihmisyyden moninaisuus kiinnostaa myös, joten sitä tahtoisin kirjoiltanikin tänä vuonna enemmän.

05 Viisi vuoden 2019 aikana toivottavasti luettavaa kirjaa ovat

Maggie Nelson : Sinelmiä
Rachel Cusk : Siirtymä
Charlotte Brontë : Kotiopettajattaren romaani
Virginia Woolf : Oma huone
Sylvia Plath : Lasikellon alla


Kuulostaa taas siis varsin saavutettavissa olevalta. Tai sitten tuttuun tapaan unohdan koko tavoitteeni, ja luen edelleen mitä ja miten sattuu, mutta toisaalta, onpahan sillä jo ainakin kohta yksi suoritettu. Pääasia, että lukemisesta nauttii. 

Mitä te haluaisitte lukea vuonna 2019?

tiistai 1. tammikuuta 2019

10 x 3 KIRJAA VUODELTA 2018

Ihan alkuun, ihanaa vuotta 2019 teille kaikille siellä ruutujen ja näyttöjen takana! Olkoon se ihana ja heleä vuosi, valoisa ja kaunis. Armollinenkin, mutta myös aikaansaava. Kaikkea sellaista, mitä toivoit jo vuodelta 2018.

Ja kun edellinenkin vuosi nyt on mainittu, palataan vielä hetkeksi niiden kirjojen pariin. Onnistuin vuoden 2018 lukemaan 99 kirjaa, joista jopa 16 sai minulta viisi tähteä. (Ne löytyy listattuna Instagramistani, ketä kiinnostaa.) Lisäksi noihin kirjoihin mahtui yhteensä 20 sarjakuvateosta, 45 romaania, yhdeksän runoteosta, viisi novellikokoelmaa, kaksi essee kokoelmaa sekä viisi tietokirjaa. Luin kirjoja 18 erimaalaiselta kirjailijalta, ja jopa 74 näistä oli naisen/naiseksi oletetun kirjailijan kirjoittamaa teosta. Yhteensä luin kirjoja myös 87 eri kirjailijalta, joten yhteen yksittäiseen en varsinaisesti jumiin siis jäänyt. Ja kuten aiempina vuosina kokoan nyt sekä lemppareitani että jostain syystä tökkineitä kirjoja eri kategorioiden alle, ja annan niiden koosteenomaisesti puhua puolestaan. Vuoden 2017 listaus löytyy täältä, ja 2016 listaus täältä. Kaikki vuonna 2018 luetut kirjat postauslinkkeineen taas löytyy täältä



LAADUKKAIMMAT JA VAIKUTTAVIMMAT LEMPPARIT
ELI KIRJOJA, JOISTA PITÄMISESTÄ OLEN SALAA HIEMAN YLPEÄ




SUURINTA LÄMPÖÄ JA RAKKAUTTA HERÄTTÄNEET
ELI KAIKELLA TAPAA IHASTUTTAVIMMAT KIRJAT


ENITEN VOIMAANSA AJAN SAATOSSA MENETTÄNYTTÄ
ELI KIRJOJA JOISTA PIDIN LUETTUANI, MUTTA NE OVAT HAALISTUNEET
TAI MUUTEN KADOTTANEET TAIKANSA AJAN SAATOSSA

03 Han Kang : Ihmisen teot

(* täällä Sirrin Sivutiellä-blogissa oikeastaan on mitä mainioimmin sanotettu syy miksi Rouva C. on menettänyt suurimman innostukseni kirjaa kohtaan. Heräilin itsekin kirjan ongelmallisuuteen jo jonkin aikaa sitten, ja sen käsittelytapa alkoi tympiä, mutta onneksi Sirrin teksti kertoo tärkeimmät pointit niin itse ei tarvitse käsitellä asiaa uudelleen.)


SUURIMMAT TUNNEKUOHUN AIHEUTTAJAT
ELI KIRJAT, JOITA LUKIESSA UNOHTUI KOKO MUU MAAILMA



LUETUIMMAT
ELI KIRJAT, JOISTA KIRJOITETUT POSTAUKSET OVAT LEVINNEET LAAJIMMALLE


HÄMMENTÄVIMMÄT KOKEMUKSET
ELI KIRJAT, JOISTA EN VIELÄKÄÄN TÄYSIN TIEDÄ MITÄ MIELTÄ OLEN

01 Eka Kurniawan : Kauneus on kirous
02 Samanta Schweblin : Houreuni
03 Johannes Anyuru : He hukkuvat äitiensä kyyneliin


YLLÄTTÄVIMMÄT KIRJALÖYDÖT
ELI KIRJAT, JOISTA ETUKÄTEEN EN JOSTAIN SYYSTÄ AJATELLUT LÄMPEÄVÄNI, MUTTA JOTKA VEIVÄTKIN TÄYSIN MENNESSÄÄN

01 Golnaz Hashemzadeh Bonde : Olimme kerran
02 Emma Cline : Tytöt
03 Susinukke Kosola : Avaruuskissojen leikkikalu


ONGELMALLISINTA LUKUKOKEMUSTA
ELI KIRJAT, JOIDEN SISÄLTÖ KAIPAISI HUOMATTAVASTI ENEMMÄNKIN KRIITTISTÄ POHDINTAA

01 Gail Honeyman : Eleanorille kuuluu ihan hyvää
02 Hanna Velling : Kirjosieppo
03 David Ebershoff : Tanskalainen tyttö

HENKILÖKOHTAISESTI TÄRKEIMMÄT
ELI KRITIIKITTÄ RAKASTETUT KIRJAT, JOITA SUOSITTELISIN IHAN KAIKILLE

01 Tove Jansson : Kesäkirja
02 Elena Ferrante : Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
03 Elin Willows : Sisämaa

MAAILMAANI ENITEN MUUTTANEET
ELI KIRJAT, JOTKA SAAVAT KATSOMAAN ASIOITA TÄYSIN UUDELLA TAVALLA

01 Maggie Nelson : Argonautit
02 Rachel Cusk : Ääriviivat
03 Liv Strömquist : Kielletty hedelmä

Löytyikö yhteisiä? Mitkä teidän vuonna 2018 lukemistanne kirjoista olivat vaikuttavimmat tai maailmaanne suurimmiten muuttaneet? Mahtuiko vuoteen lukufloppejakin?