perjantai 7. joulukuuta 2018

10 KIINNOSTAVINTA KIRJAA KEVÄÄLTÄ 2019


Ensi vuoden kirjakatalogit ovat täällä taas, ja mikäs sitä mielenkiintoisempaa onkaan, kuin tulevien julkaisuiden selailu. Olen jo kokemuksesta oppinut, että puolet kiinnostavimmiksi valituistani jäävät toki aina lukematta ja vähintään sama määrä menee minulta katalogeissa ohi, ja löytää luokseni vasta muiden blogien kautta, mutta mitäs pienistä. Selailin joka tapauksessa ensi kevään julkaisulistoja, ja valkkailin teille kymmenen minua eniten kiinnostavaa kirjaa pieneksi listaksi. 

1 0   K I I N N O S T A V I N T A 
K E V Ä Ä L T Ä   2 0 1 9

01 Rachel Cusk : Siirtymä // S&S, maaliskuu 2019 Jos olette blogiani ja kirjainstagramiani edes puolihuolimattomasti aiennen seuranneet, tietänette, että olen totaalisen hullaantunut syksyn aikaan Cuskin Ääriviivat -kirjasta. Nyt kolmiosaisen sarjan toinen teos julkaistaan suomeksi, enkä ehkä enää onnellisempi voisi olla. Tätä odotan hurjasti.

02 Maggie Nelson : Sinelmiä // S&S, huhtikuu 2019 Jo kulttiteokseksi maailmalla muodostunut Sinelmiä on eräänlainen tyynyaluskirja sinisistä asioista. Rakastin Nelsonin Argonautteja yli kaiken, joten tämän suomennos saa minut erityisen onnelliseksi. Oikeastaan tämä jakaa ykköspaikan Cuskin kanssa, mutta ehkä tällä tarkalla järjestyksellä ei ole niin väliä. 

03 Helmi Kekkonen : Olipa kerran äiti // Siltala, maaliskuu 2019 Kekkosen Helmistä on muodostunut kotimainen lempikirjailijani lyhyessä ajassa paitsi toki ihanan persoonallisuutensa myös  loistavien kirjojen vuoksi. Nyt häneltä julkaistaan keväällä uusi, äitiydestä kertova kirja. Oikeastaan kaikki mitä Helmi kirjoittaa, kiinnostaa, joten tämä on myös korkealla kärjessä kevään kirjajulkaisuja odottaessa.

04 Elizabeth Strout : Kaikki on mahdollista // Tammi, maaliskuu 2019 Tämä on nyt selvästi minun kirjakevääni, kun kaikki vuoden 2017 lempikirjailijat saavat uudet suomennoksensa muutaman kuukauden sisällä! Hurmaannuin pienestä Nimeni on Lucy Bartonista hurjasti, joten toki Stroutin uudempikin käännetty teos kiinnostaa. Tässä Lucy palaa synnyinseuduilleen Amgashiin, ja tarinat paikallisista asukkaista antaa toivottavasti edes osin jotain, mitä ensimmäinen teos antaa odottaa.

05 Minja Koskela : Ennen kaikkea feministi // Karisto, huhtikuu 2019 Olen seurannut Koskelaa jo pitkään sosiaalisessa mediassa, ja pidän hurjasti tästä teräväsanaisesta ja rohkeasti kantaaottavasta henkilöstä. Nyt häneltä tulee kirja keväällä, ja koska sekä Koskela että hänen feminisminsä kiinnostaa erityisesti, tämä täytyy saada lukea.

06 Saara Turunen : Tavallisuuden aave ja muita näytelmiä // Into,  huhtikuu 2019 Neljä näytelmää esipuheineen ilmestyy yksissä kansissa. Kirjan lisäksi Turusen näytelmä Medusan huone - kuvia vallasta kiinnostaa kevään Q-teatterin ohjelmistossa. 

07 Helmi Kekkonen & Aino Louhi : Nurinkurin Anna // S&S, maaliskuu 2019 Lastenkirjat eivät nyt opintovapaalla ole niin kuuluneet lukemistooni, mutta kuten jo sanoin,  ihanan Kekkosen teokset kiinnostavat aina. Louhen kuvitukset ovat myös viehättäviä, joten tähän täytyy tutustua myös!

08 Kim Thúy : Ru // Gummerus, huhtikuu 2019 Omaelämäkerrallinen romaani vietnamilaisuudesta, venepakolaisuudesta ja uusista aluista. Vaikka itse Vietnamin sodasta onkin jo vuosia, venepakolaisuus on edelleen järjettömän kansainvälisen politiikan kammottavampia puolia ihan täällä meidän eurooppalaisillakin vesillämme. 

09 Celeste Ng : Tulenarkoja asioita // Gummerus, maaliskuu 2019 Ng:n Little Fires Everywhere on näkynyt hurjasti kirjasomessa, ja voittipa se vuoden 2017 Goodreads-palkinnonkin lukijoiden äänestäessä vuoden kirjaa. New York Times bestseller kuulostaa kiinnostavalta, toivottavasti muutenkin kuin siksi, että siitä on vain kuullut hyvin paljon kaikkialta.

10 Soili Pohjalainen : Valuvika // Atena, maaliskuu 2019 Pohjalaisen Käyttövehkeitä oli kaikessa arkisuudessaan jotenkin erityisen sympaattinen teos, ja vaikkei ehkä itselle maailman suurimmaksi kirjaksi noussutkaan, jätti jälkeen vilpittömän halun lukea lisää kyseiseltä kirjailijalta. Toisessa romaanissaan Pohjalainen sukeltaa sukupolvierojen ja avioliittojen monimutkaiseen maailmaan, mikä myöskin kaikessa tavallisuudessaan kuulostaa varsin mielenkiintoiselta lähtökohdalta. Tai ainakin Pohjalaisen kohdalla, sillä kenen tahansa muun kirjoittamana tämän olisin saattanut aivan totaalisesti ohittaakin.

x

Lisäksi muista vanhoista tutuista Laura Lindstedtiltä (Teos), Emma Puikkoselta (WSOY) & esimerkiksi Jeffrey Eugenidesiltä (Otava) on myös tulossa uutta kevään mittaan. Jälkimmäiseltä vielä novellikokoelma, joka ehkä täytyy ottaa lukuun, vaikka Naimapuuhia olikin ihan jättimäinen pettymys. Myös André Acimanin Kutsu minua nimelläsi ilmestyy Tammen kustantamana maaliskuussa, Call me by your name -elokuva oli viehättävä, joten kenties kyseiseen kirjaan täytyy ennättää tutustua myös. Ei taida keväälläkään tulla hyvästä lukemisesta pulaa! 

Löytyikö listalta yhteisiä odotuksen kohteita? Mitä muuta te odotatte kirjakeväältä 2019?

tiistai 4. joulukuuta 2018

MYKISTYNYT YLISTYS – SILVIA HOSSEINI : PÖLYN YLISTYS

SILVIA HOSSEINI : PÖLYN YLISTYS
185s.
Savukeidas 2018

Silvia Hosseinin esikoisesseekokoelma Pölyn ylistys on sellainen rakkautta ja rimakauhua -tyylinen kirja. Niin hyvä, että sitä rakastaa aivan kritiikittä, mutta silti jollain tapaa vähän pelottava, rimakauhua aiheuttava, ainakin jos kirjallisessa muodossa täytyisi pystyä purkamaan miksi sitä rakastin. Muutamien kirjojen kohdalla en tämän vuoden aikana ole oikein edes jaksanut yrittää. Olen vain tolkuttomasti hehkuttanut ja ollut kirjallisestikin mykistynyt. Sarjaan on kuulunut tähän asti muun muassa Janssonin Kesäkirja, Nelsonin Argonautit sekä Cuskin Ääriviivat. Ja nyt siis Hosseinin Pölyn ylistys, jos ette vielä sitä jostain syystä ymmärtäneet.

"Vuosia iloitsin soijanakeista, tein hodareita ja makkarakeittoa ja olin onnellinen. Sitten paljastui, että herkullisimmat soijanakit valmistavan Hälsans Kökin tehdas on israelilainen ja sijaitsee jossain laittomassa siirtokunnassa. Olen siis nakkia syömällä osallistunut palestiinalaisten riistoon!

Mihin kuluttaja voi enää luottaa, jos jopa soijanakki, maailman hyväntahtoisin elintarvike, on osa likaista suurvaltapolitiikkaa?"

Hosseinin kahdeksan esseetä risteilevät aina lifestyle-blogien kautta Dubaihin ja sieltä Camus'n Sivulliseen. Ne käyvät myös Leonard Cohenin huonoimman albumin kimppuun sekä ylistävät nurkassa pölyttyneitä, rumana pidettyjä klassikoita. "Ei kuitenkaan kannata ponnistella siksi, että tulisi muistetuksi, sillä aika tekee lopulta jokaisesta muistosta selvän", ne sanovat. Ja se todella on totta.

Kirjoittaa Hosseini mistä tahansa, en voi olla ihailematta hänen taitoaan paitsi äärimmäiseen tarkkanäköisyyteen, myös siihen, miten hän kevyesti hän kuljettaa lukijansa esseidensä läpi. Ajatuskulut ovat välillä näennäisesti hyvinkin kaukana toisistaan, poukkoilevat ja lähtevät ikään kuin karkuun, mutta silti yhdellä nasevalla lauseella Hosseini palauttaakin ne yhtäkkiä ruotuun, ja limittää täysin toisistaan erilliset asiat yhdeksi, perhosvaikutukselta vaikuttavaksi ketjuksi, jonka osat saavat palata esseen päättymisen jälkeen takaisin paikoilleen, mikä minnekin. Ja ehkä juuri tämä saa mykistymään kaikkein eniten: miten kukaan voikaan yhtaikaa antaa näin paljon itsestään ja ajatuksistaan repostelematta ja nostamatta itseään esiin? Miten voi vaikuttaa toisen ajatuksiin käskemättä ajatella jollain tietyllä tavalla?

"Ehkäpä on niin, kuten antropologi Gilmore päättelee, että naisiin epäluuloisesti suhtautuvat miehet ovat niitä, jotka naisia eniten ihailevat, haluavat ja tarvitsevat. Misogyynisiä tekstejä onkin kirjoitettu paljon juuri ajanjaksoina, jolloin kirjallisuus on pursunnut naisille osoitettua rakkautta ja ylistystä. Osa naisvihan ilmaisusta on ollut reaktio tällaista kohtuutonta idealisointia vastaan."

Ja itseasiassa juuri niin. Käskemisestä, totuutena esittämisestä ja ehdottomuudesta kun seuraa yleensä vain vastareaktioita. Vastareaktiot voivat toki tarkoittaa puolustusmekanismeja ja jopa tiedostamatonta syyllisyyttä, joka puetaan hyökkäykseen, ettei omaa vajaavaisuuttaan ja erehtyväisyyttään tarvitse paikallistaa saati tunnustaa. Hosseinin kanssa defensseille ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä hän esittää asiansa niin itsensä kautta, ettei se tunnu syyttävältä. Ja sitten sitä huomaakin, että oma ajatus on lähtenyt esseen mukaan, saanut uuden näkökulman, hioutunut ja ehkä jopa parantunutkin. Enkä edes usko, että se oli näiden esseiden suurin tavoite ja juuri siinä, omassa epäuskossani, koko taika piileekin.

Sen lisäksi, että Hosseini jättää lukijalleen tilaa, hän saa esseillään minut kiinnostumaan aiheesta kuin aiheesta. Ja toisin kuin monissa muissa laadukkaissakin esseeteoksissa, tässä ei häirinnyt lainkaan, jos viittaukset, klassikot tai kaupungit eivät olleet itselle tuttuja, sillä Hosseini teki niistä tuttuja. Olen lukenut lähivuosinakin monta sellaista esseetä, joista huomaa jo lukiessaan miten paljon enemmän niistä saisi irti, jos tuntisi sen kulttuurituotteen, jonka ympärille teksti on rakennettu, mutta Hosseinin kohdalla niin ei kertaakaan ollut. Päin vastoin, nyt luulen jopa kuunnelleeni esimerkiksi Leonard Cohenin Death of a Ladie's Man -levyn. En kokenut minkäänlaista ulkopuolisuutta, enkä huomannut eroa, oli kyse sitten minulle tuntematonta levyä sivuavasta esseestä tai Camus'n Sivullisesta, jonka itsekin olekin lukenut. Ja se tuntuu esseistiikan saralla erityisen merkitykselliseltä taidolta, kirjoittaa juuri näin.

"Toisaalta näen kaduilla usein kaupunkilaisia, joiden takinhelma pullistelee takamuksesta, koska he eivät ole irrottaneet halkioon kiinnitettyjä tehdasompeleita, joilla estetään liepeiden taittuminen ja rypistyminen takin kuljetuksessa ja varastoinnissa.

Jos ihmiset eivät kykene ymmärtämään edes halkion ideaa, miten ihmeessä he pystyisivätkään lukemaan postmodernia latinalaisamerikkalaista kaunokirjallisuutta?"

Hosseini nousi tänä vuonna HS:n esikoiskilpailun finaaliin yhdeksän muun teoksen kanssa, ja se tuntuu pakahduttavan hienolta jo näin lukijastakin. En osaa ottaa kantaa, oliko voittaja tätä paljonkin parempi, sillä en saanut sitä luettua loppuun asti. Osin syytän ylityöllistettyä päätäni, mutta osin rakkauttani riitti noihin aikoihin vain Pölyn ylistykselle. Tämä on nimittäin kirja, jota aloin lukea kirjastomatkaltani jo kävellessäni kotiin. Kirjaimellisesti. 

Pölyn ylistys on nimittäin viehkeä, älykäs, tarkka ja raikas teos, joka ansaitsee huomionsa ja ehdokkuutensa. Rakastuin Hosseinin kirjoittajaääneen, kykyyn kertoa alleviivaamatta. Toivon hänelle paikkaa nousevana esseistinä, sillä tätä yksinkertaisesti täytyy saada lisää. Ja mitä nopeammin, sen parempi.

"Olen pitänyt kyvyttömyyttäni ymmärtää uskovan kokemusmaailmaa puutteena. Useille ateisteille se on ylpeyden aihe, sillä he kuvittelevat, että heidän tapansa puhkua älyllistä ylemmyydentuntoa uskoviin nähden on heille kunniaksi. Minusta se on typerää ja vaarallista."

Hosseinin esseistä muissa kirjablogeissa: Tekstiluola & Reader, why did I marry him?

lauantai 1. joulukuuta 2018

MARRASKUUN KUULUMISIA KIRJOINEEN


Marras oli pimeä ja ankea ja kylmä, ja silti jotenkin harvinaisen valoisa ja ihana. Ehkä valo ei aina tulekaan auringosta, joskus oma pää riittää, ja tämä on niitä kuita kun se on riittänyt. On ollut intoa tehdä kouluhommia, lukea ja muuttaa. No, lukeminen on ollut aika keveää, mutta saahan se sitä ihmeessä välillä olla myös. Kouluhommatkin tosin, vaikka on tässä parikin isoa esseetä saanut kirjoittaa ja päätään vaivata uusilla asioilla pieniin räjähdyspisteisiin saakka. Ja muutto, sekin on viimein takana! Vaikka edellistä asuntoani kovin kotina pidin, luulen, että tästäkin jotain hyvää vielä mieleen jää. Vaikkapa nuo auringonkeltaiset seinät.

Noiden päälimmäisten asioiden lisäksi marraskuusta on jäänyt mieleen ihana armollisuus, pimeys, jonka ansiosta saa rauhassa maata sängyllä ja sekä lukea että katsoa puhdasta hömppää. Märkyys, jossa ei jaksa juurikaan kävellä en minä eikä koirani. Ja ne hetket, joita läheisteni kanssa olen viettänyt, normaalia jotenkin hurjasti enemmän. (Ja punaviini. Aina myös kunnia sille, jolle kunnia ainakin osin kuuluu.)

L U E T U T  K I R J A T

04 Saima Harmaja : Huhtikuu
05 Silvia Hosseini : Pölyn ylistys
06 Timo Mäkelä : Neiti Brander

O S T E T U T  K I R J A T

Saara Turunen : Rakkauden hirviö
Lucia Berlin : Siivoojan käsikirja

Marraskuun kirjoista sananen: pitkästä aikaa luin enemmän keskivertoa kuin täydellisen ihanaa, ja sekin on tehnyt hyvää. Välillä liian monen vaikuttavan kirjan putkeen lukeminen saa lähinnä puuduksiin, ja nyt luin tarkoituksellakin vähän toisenlaista. Nautin ja yllätyin, jälkimmäistä eniten Savonlahden teoksesta, mutta oli Harmajan Huhtikuukin hieno. Kirkkaimpana tähtenä kuukauden kirjoissa kuitenkin loistaa ehdottomasti Hosseinin Pölyn ylistys, josta kyllä on tulossa postaus, ainakin joskus. Se oli vain niin mykistävän hieno, että jokainen siitä kirjoitettu sana tuntuu lähinnä mitättömältä matoselta, joten on ollut hieman aloituspaineita. Mutta enpä muuten edes muista, milloin viimeksi olisin käsiini saanut kirjan, jota aloin lukea jo matkalla kirjastosta kotiin, kävellessäni. Niin hyvä Hosseini on, ja enemmänkin.

Nyt nautin ensimmäisestä aamukahvista uudessa asunnossa, ja odotan että aurinko kääntyisi asuntoani kohti. Kaunis pakkaspäivä ulkona kruunaa jotenkin tämän muuton. Vaikka asunnon koko on entiseen nähden itseasiassa täysin sama, on pohjaratkaisu pienellä erillisellä makuusopella sen verran verraton, että täällä olen oikeastaan nyt hurjankin kotona. Eikä muutossakaan ole kadonnut kuin kaksi hassua asiaa: lempikorvikseni, mutta ne olivat halvat ja niitä saa uusia sekä yksi yksittäinen sormikas. Jälkimmäistä en olisi varmaan muuten huomannutkaan, ellei se olisi Elvin lempilelu. Jotkut lämpeää palloista, minun koirani yksinäisistä sukista ja sormikkaista. Rakkaudenkohteensa kullakin.

Lempeää joulukuuta sinne kaikille, kolmen viikon päästä alkaa päivätkin jo pidetä!