
Onpa siitä kuulunut taas hetki, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne kuulumisia, oikein mistään suunnasta. Ehkä johtuu osin siitä, että keväällä ei oikein kuulunut mitään, ei ollut mitään mistä kirjoittaa, mistä ainakaan olisi halunnut, kun jo kaiken kokemisessa, painolastin kanssa kulkemisessa oli tarpeeksi, eikä sitä ainakaan tehnyt mieli laittaa internettiin. Toinen koronakevät vei voimat ihan totaalisesti, ilon kaikesta kuin mikäkin leijuva ankeuttaja, sai kaiken näyttämään varsin pimeältä ja lohduttomalta. Ei ollut jäljellä kuin työt, kaikki muu oli etänä, osa niistäkin, mikään ei oikein maistunut tai tuntunut miltään. Niinpä vain nukuin, nukuin ja nukuin, katsoin lukemattomia suoratoistopalvelusarjoja, pitkiä ja lyhyitä, Girlsin ensimmäistä kertaa (i h a n a ), Successionin (viiltävän loistava) myös, Killing Eveä (ensimmäinen kausi loistokas), Sharp Objectsin (hieno), Pretend It's a Cityn (täydellinen), lukemattomia espanjalaisia psykologisia trillereitä ja lyhytsarjoja. Ja sain kaiken vapaa-ajan, televisiosarjojen ja koiran kanssa tehtyjen keväisten metsälenkkien lisäksi myös luettua, huhtikuussa etenkin.
H U H T I
T O U K O
Näistä ehdottomasti loistavimmat lukukokemukset oli Järvisen Uni viime yönä: sekä Hjorthin Onko äiti kuollut. Niistä tuli sellaisia sielunkirjoja, ikuisia lemppareita, itseään ehkä suurempiakin kokemuksia. Hakkaraisen & Häikiön Curiositas oli myös hieno, etenkin nyt kun olen käynyt myös Kansallismuseossa katsomassa Toista maata -näyttelyn, joka herätti monet teoksen esineet viimeistään henkiin. TPA-trilogian ensimmäinen osa oli vuoden kestänyt koronaprojekti, kuuntelin sen loppuun Holman Antin lukemana. Hienohan se on, mutta toinen osa odottaa ilmeisesti seuraavaa pysähtynyttä hetkeä.

Jos huhti- ja toukokuu tuntuivat kestävän ikuisuuden kumpainenkin, kesä-, heinä- ja elokuu taas katosivat yhdessä silmänräpäyksessä. Kaikki heräsi henkiin, helle vei mukanaan, ja yhtäkkiä edellisestä syyskuusta kestänyt seisahtunut ilma muuttui liikkeeksi, pääsin liikkeelle, ulos, kesäyöhön, kallioille, pyörän selkään, pitkille kävelyille ja teelle Lammassaaren rantaan. Kävin joka kuukausi mökillä, olin yhden ystävän kanssa Suomenlinnassa, toisen tärkeän seurassa Vallisaaressa, ystäväporukalla Lonnassa. Uin lukemattomia kertoja meressä, luin kirjan jos toisenkin sisäpihalla auringossa, valvoin kokonaisen yön Seurasaaren kuumilla kallioilla ja kävelin kotiin kun ensimmäiset jo lähtivät töihin. Söin useammin lettuja kuin vuosiin, palasin joogan ja kiipeilyn pariin, kiersin Itä-Suomea, Tamperetta ja Turun saaristoteitä. Ja luin – lähinnä mökkipätkillä, kun koko elämä käpertyi vain paikoillaan olemisen ja luonnon ympärille, kun päivän ainoa tehtävä oli nousta ylös aurinkoon lukemaan.
K E S Ä
H E I N Ä
Harry Salmenniemi : Fantastinen salaatti
E L O
Helmi Kekkonen : Tämän naisen elämä
Kesän tärkeimpiä kirjoja on ehdottomasti ollut Auvisen Kaltainen valmiste, Ditlevsenin Lapsuus, Turusen Järjettömiä asioita, Kekkosen Tämän naisen elämä sekä jälleen Hjorthin ilmiömäisen uupea Perintötekijät. Hersyvää naurua kuului, kun kuuntelin Pirjo Heikkilän lukemana Elina Viinamäen novelleja, samoin Antti Holman lukemana Harry Salmenniemen novellit nousivat ihan omaan luokkaansa. Hienoja tietokirjoja oli taas elokuiset Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan sekä Suurteoksia, ne on moneen kohtaan alleviivattuja ja laputettuja uusien ajatusketjujen merkeiksi.

Pitkän ja kevyen kesän jälkeen on taas hieman ollut vaikeuksia totutella arkeen, jaksaa yhtaikaa sekä elää että työskennellä. Liikkeessä olo tekee hyvää, vaikka se väsyttää sellaisilla tavoilla joihin en ole tottunut, ja niinpä klassisesti, ajalle niin raivostuttavan tyypillisesti täytyy tietoisesti taas etsiä omia rajoja, niitä ääriviivoja, jonka sisällä sekä voin hyvin että jaksan. Luoda tila, jossa on turvallista toimia, hahmottaa kohdat, joiden yli en enää itseäni työnnä. Anna työntää, jää kiinni siihen puheeseen ja ilmapiiriin, jonka mukaan montaa asia tekevä on tehokas ja niinpä vähän ihmisenä parempi, en halua mitata suorituksilla ihmisarvoani, olla mukana ajassa, jossa oman jaksamisen kustannuksella tehdään enemmän kuin oikeastaan edes voi. Kesä toimii hyvänä vastapainona, sellaisena, jonka varassa kaikkea on taas hyvä opetella, muistukkeena siitä, että tällaistakin on. Tätä varten olen.