LIV STRÖMQUIST : EINSTEININ VAIMO

LIV STRÖMQUIST : EINSTENIN VAIMO

♥ ♥ ♥ ♥

139s.

Sammakko 2019

Alkuteos: Einsteins fru // 2008

Suomennos: Helena Kulmala

Arvostelukappale

Kesän odotetuin kirja on täällä!

Ja se on aivan ehdottomasti Liv Strömquistin uusin suomennettu sarjakuvakokoelma, Einsteinin vaimo.

Strömquist hurmasi minut feministisillä sarjakuvateoksillaan viime keväänä, ja etenkin Kielletystä hedelmästä tuli sellainen elämäni kirja, jonka tematiikkaan tunnun vähän väliä jollain tapaa palaavan. Strömquist käyttää terävää ja anteeksipyytelemätöntä huumoriaan mainiosti osoittamaan ne yhteiskunnan epäkohdat, joihin päivittäisessä elämässä edelleen törmäämme, ja historian esimerkkien avulla hän tekee näkyväksi ne tarinat, jotka nielemättä olemme tähän asti tottuneet hyväksymään. Sama terävä meininki jatkuu myös tässä uusimmassa teoksessa, jossa käsitellään kuuluisia ukkeleita ja naisia heidän takanaan.

Kun Strömquist (minulle) ensimmäisen kerran meni sohimaan nykyistä parisuhdekäsitettä ja naisten tekemää tunnetyötä Prinssi Charlesin tunteessa, voin suoraan myöntää hypänneeni hieman puolustuskannalle. Kyseenalaistihan hän sen rakenteen ja mallin, jossa minä elän, ja jota minä olin pitänyt kyseenalaistamattoman oikeana koko pienen elämäni. Vuosi lukukokemuksen jälkeen (ja hurjan monta muuta keskustelua ja artikkelia aiheesta lukeneena) olen kuitenkin saanut pureskella kritiikkiä tarpeeksi, ja huomaan jo moninkin paikoin yhtyväni siihen. Nyky-yhteiskunta kun tuntuu pitävän täysin automaattisena luonnollisuutena tilaa, jossa yksiavioisuus on ainoa oikea vaihtoehto ja kaikki tunnetyö kuuluu naiselle. Monille se varmasti toimii, mutta pääsääntöisesti siksi, että siihen ollaan sosiaalistuttu, eikä muuta ole edes huomattu kaivata.

Pidemmän päälle pelkkä toimiminen ei kuitenkaan riitä, sillä mallissa on vahingollisuutta niin miehille kuin naisillekin, ja se vääristää niin sukupuolten kuin heteronormatiivisenkin tasa-arvoisuuden mahdollisuutta. Kun nainen kantaa huolta sekä omasta että miehen tunne-elämästä, leimautuu hän paradoksaalisesti siksi tunteelliseksi hupakoksi, joka ei kykene elämässä etenemään saati ketään johtamaan, koska onhan hän täysin tunteellisuutensa armoilla. Samalla mies padottujen tunteidensa kautta astelee naiskasan päällä kohti korkeuksia ja yhteiskunnan huippupaikkoja. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kuitenkin toistuvasti unohtuu, että loogisuus, kylmähermoisuus ja laskelmoivuuskin ovat vain tunteita, ja rationaalisena pidetty toiminta pohjaa lopulta turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen hakemiselle.

Tässä uusimmassa suomennoksessaan Strömquist tuntuu yllättävänkin rauhalliselta, mutta toisaalta ehkä oma ajatuksenikin on vuoden sisällä hieman mennyt eteenpäin. Terävä ja piikikäs hän on edelleen, mutta jotenkin perustelevammalla tavalla. Strömquist aloittaa kokoelmansa pitämällä gaalan maailman historian järkyttävimmistä poikaystävistä, joiden mukaan mahtuu niin Karl Marx kuin Albert Einsteinkin. Kummatkin kun ovat siitä perinteisiä jäbiä, että ovat paitsi tarvinneet naisen tunnetukea päästäkseen siihen missä ovat, ovat myös häpeilemättä ottaneet puolisojensa ajatukset ja mallit ihan vain omalle nimelleen. Kunnia sille kenelle se kuuluu, paitsi jos se kuuluu naiselle. Ja sitten vielä 2010-luvulla on pokkana porukkaa, jonka mielestä nainen historiassa on poikkeustapaus. Mutta onneksi on Liv, sillä hän jos kuka osaa näyttää hyvinkin voimakkaasti, miten tarinat muuttuu kun keskiössä oleva henkilö vaihdetaan totutusta tottumattomampaan. Historiakin on vain ihmisten kirjoittamaa, ja koska tähän asti sitä ovat kirjoittaneet miehet, eivät he näkökulmaansa ole juurikaan osanneet omasta navastaan muualle siirtää.

Paskimpien poikaystävien lisäksi Strömquist käy läpi heteronormatiivisuuden seurauksia, luonnollistamispuhetavan naurettavuuksia sekä esimerkiksi ydinperheprojektin käsittämätöntä propagandaa. Strömquistin provosointi toimii, ja yhtäkkiä ne kaikkein "luonnollisimmatkin" asiat ympärillä tuntuvat naurettavilta ja vanhanaikaisilta. Huumori on äärimmäisen oivallinen keino näitä asioita osoitella, ja siinä Liv onnistuu jälleen. Sarjakuva antaa kuitenkin myös keinoja ja argumentteja laajempaankin feministiseen keskusteluun, ja esimerkiksi sarjakuvan "Ikävystyttävät ihmistyypit" -kategorian historiaton nainen (eli menestynyt nainen, joka "ei tarvitse feminismiä, vaan on aivan itse tässä missä on" -kälätys) on mainioimmin kiteytetty neliruutuinen, mitä kirjassa on. 

Ylipäätään Liv Strömquistin sarjakuvat toimivat kaikille, joita kiinnostaa yhteiskunta, huumori tai ihmisyys. Tai koko kolmikko yhdessä. Strömquist ei käännytä tai saarnaa, ja saa silti viestinsä perille paremmin kuin moni muu. Tähän asti hänen (suomennettu) tuotantonsa on tosin ollut hyvin valkoista feminismiä, joten jos jotain toivoa saa, olisi ehkä aika myös intersektionaalisuudelle. Toisaalta suurin osa näistä Livin suomennetuista teoksista on jo kymmenisen vuotta vanhoja, joten toivoa edelleen on. Strömquistilta jos joltain kun myös luokkakriittisyys onnistuu, kuten jo Nousussa ja tuhossa jo parhaimmillaan nähtiin. Nyt vain kaikki kilpaa Strömquistin pariin, jos siis siellä joukossa vielä joku on, joka näihin ei ole muka ehtinyt tutustua.

MIKÄ RAKKAUSKÄSITYKSESSÄMME ON PIELESSÄ – LIV STRÖMQUIST : PUNAISIN RUUSU PUHKEAA KUKKAAN

LIV STRÖMQUIST : PUNAISIN RUUSU PUHKEAA KUKKAAN

171s.

Sammakko 2021

Alkuteos: Den rödaste rosen slår ut // 2019

Suomennos: Helena Kulmala

Pyydetty arvostelukappaleena

Ruotsalainen Liv Strömquist on ehdottomasti yksi lempikirjailijoitani - tai sarjakuvataiteilijoita, jos tarkkoja halutaan olla. Strömquistia on suomennettu jo jonkin verran, ja tämä uusin, viimein julkaistu Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan istuu täydellisesti aiempien julkaisujen jatkoksi.

Kapitalismi- ja yhteiskuntakritiikistään tunnettu Strömquist paneutuu usein laajempiin sosiologisiin teemoihin, mutta tämä uusin teos pureutuu varsin kapeaan aiheeseen: moderniin, hetero-oletettuun rakkauskäsitykseen ja mikä siinä on erityisesti pielessä. Punaisin ruusu tuntuu jonkinlaiselta sisarusteokselta - tai kirjalliselta vastaparilta - Strömquistin aiemmalle, jo oli kymmenen vuotta sitten alunperin julkaistulle Prinssi Charlesin tunteelle, joka ylipäätään haastoi myöhäiskapitalistista rakkauskäsitystä, tunnetyön lankeamista naisille sekä monogamisten, romanttisten suhteiden äärijalustalle nousemista. Nyt 9 vuotta myöhemmin Ruotsissa julkaistu ja muutama vuosi myöhemmin suomeksi saatu Punaisin ruusu taas sukeltaa syvemmälle; se tarkastelee viiltävän oivallisesti sitä, miksi rakkaus tunteena ylipäätään on mahdoton terapia- ja itsevoimautuskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa minästä tulee elämän keskiö ja hyvinvointiprosessi, miten yksilö käpertyy itseensä ja toteuttaa kuluttajaidentiteettiään myös niillä, pun intented, parisuhdemarkkinoilla.

Strömquist pohjustaa aihettaan katttavasti, ja käyttää oivallisina esimerkkeinä esimerkiksi Leonardo DiCaprion viehätystä lukuisiin bikinimalleihin tai feministisenä jumalattarena pidetyn Beyoncen sanoituksia, jotka käskevät tunteettomasti korvaamaan kelvottoman uccelin suoraan uudella. Taustalla on myös teoriaa, niin filosofian, psykologian kuin sosiologiankin kentiltä, ja Strömquist avaakin mainiosti sitä, miten oman itsen projektoituminen jatkuvasti paranneltavaksi ja kehitettäväksi kohteeksi on vain yksi myöhäiskapitalistinen juoni yksilön sortamiseksi. Kun keskitymme terapoimaan itseämme, parantamaan omaa asennettamme, omia miesvalintojamme, omaa suhtautumista suhteisiimme, häivyttyy taka-alalle äärimmäisen näppärästi kaikki rakenteellinen vinksahtaneisuus, ja patriarkaatti, cis-ylivalta sekä tunnetyön epätasa-arvo saavat rehottaa edelleen aivan rauhassa. Kunhan minä eheydyn, kunhan minulle mikään ei ole mahdotonta, kunhan minä opin yksilönä toimimaan paremmin saavuttamaan haluamani (eli sen, mitä yhteiskunta on opettanut haluamaan), kaikki on kontrollissa. Tai jotain.

Siinä missä rakkaus toista kohtaan vaatii täydellistä antautumista, on osa jotain yhteiskunnallista tarinaa oikein elämisestä sekä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän monien ihmisten päämäärä elämässä, nyky-yhteiskunnan suhtautuminen itseen ennemminkin vie meiltä mahdollisuuden syvään ja aitoon tunnesiteeseen sen sijaan että se kaikella voimauttamissanomallaan yksin sitä lisäisi. Ja jälleen tämä kaatuu naisen niskaan: nainen on väärin, nainen rakastaa väärin, nainen rakastaa liikaa, nainen on epätoivoinen, nainen on sitä ja nainen on tätä. Ja sen sijaan, että tunnerakenteellista vinoumaa siis korjattaisiin, haudataan se siihen, että nainen ottaa projektiksi olla enemmän mies; olla vähemmän, olla etäisempi, keskittyä itseensä, korvata rakkaus lennosta uuteen, olla näyttämättä, että toisen käytös sattuu, olla vahva, tunteeton, itsenäinen ja itsellinen. Valitaan parit kuin valittaisiin uusi tietokone, vertaillaan osia, etsitään mahdollisimman täydellinen, korvataan paremmalla, luovutaan kun siltä tuntuu. 

Ehkäpä se 1800-luvun kurjuusromanttinen rakkauskäsityskään ei aivan tähän aikaan puhtaiden sovi, mutta ainakaan siinä ei suhtauduttu toisiin välineellisesti, omaa itseä ja identiteettiä korostavina tekijöinä. Strömquist lainaa teoksessaan ehkä yllättävänkin kapeaa tutkijakuntaa, mutta toisaalta hän tekee sen taidokkaasti, terävästi ja omalla piikikkäällä tavallaan. Hän osoittaa taiten, että jälleen yksi perusinhimillinen tunnekokemus on jäämässä modernin myöhäiskapitalistisen ja ääriyksilökeskeisen ajattelutavan jalkoihin, ja muistuttaa, että siitä harvoin seuraa kovin hyvää. Ainakaan muille kuin nykyisen riistoon ja alistamiseen perustuvan yhteiskuntamuodon ylläpitämiselle. Miten solidaarisuus voisi löytää kasvusijaa, kun sen olemassaolo jopa romanttisissa parisuhteissakin alkaa tuntua varsin uhatulta?

Helmet-haaste 2021: 6. Kirja kertoo rakkaudesta

LIV STRÖMQUIST : PRINSSI CHARLESIN TUNNE

LIV STRÖMQUIST : PRINSSI CHARLESIN TUNNE

132s.

Sammakko 2017

Alkuteos: Prins Charles känsla (2010)

Suomentaja: Helena Kulmala

Strömquist-huuma jatkuu, ja nyt olen viimein saanut luettua viimeisenkin suomennetun sarjakuva-albumin. Ihan ensinhän luin Kielletyn hedelmän, joka oli mainio sukellus feminismiin hieman eri kulmasta kuin yleensä, ja sen jälkeen jatkoin keskiluokkayhteiskuntakriittisen Nousun & tuhon pariin.

Prinssi Charlesin tunteessa Strömquist palaa (tai siis no, aloittaa, sillä oikeastaanhan tämä on näistä kolmesta lukemastani ja suomennetusta sarjakuva-albumeista se vanhin) feminismin ja naisen aseman pariin, tällä kertaa tosin parisuhteen näkökulmasta. Siinä missä Nousun & tuhon uskonto oli kapitalismi, hyökkää Strömquist tällä kertaa heteronormatiivisen parisuhteeen kimppuun ja syyttää sitä aikamme suurimmaksi uskonnoksi, jossa esimerkiksi uskollisuus on vain äärimmilleen vietyä uskonnollista rituaalia, jota sokeasti noudatamme, koska no, normit on meistä nyt lähtökohtaisesti tosi jees, kenellekään ei tule mieleen kyseenalaistaa niitä, ja jos tulee, sosiaalinen kontrolli laittaa moiset typyt ja pojut kyllä pian oman alistavan alasimensa alle ja leimaa huonoiksi. Huoriksi tai muuten vain vääränlaisiksi. Kehtaavatkin, ajatella nyt itse. Herramunvereni.

Strömquist käsittelee parisuhteita hyvin paljon populaarikulttuurin kautta, käyttää esimerkkeinä TV-sarjoista tuttuja emotionaalisesti kylmiä mieshahmoja, jotka tarvitsevat vaimon, että heillä on jotain, minkä päältä lähes kirjaimellisesti ponnistaa, kun taas naiset toteuttavat sokeasti omaa hoivaviettiään rakastumalla tukholmasyndroomanomaisesti niihin renttupissipäihin, jotka kohtelevat naisiaan miten sattuu. Strömquist kiteyttää viitteineen siis naisen olevan täysin riippuvainen ulkoapäin tulevalle hyväksynnälle, ja käyttää aikansa oikeastaan vain pohtien mitä muut hänestä ajattelevat ja keitä he sitten hoivaisivat, kun taas mies talsii heidän päällään, koska hoiva voimaannuttaa. 

Tässä kohtaa tekisi mieleni sanoa, että Strömquist heittää mutkat hieman liian suoriksi, eikä näe kuin provosoivasti ääripäät, mutta niinhän hän tekee aiemmin lukemissanikin albumeissa, ja siinä pokkana väitän sitä voimaannuttavaksi. Olenkin pakotettu pohtimaan, että  tuntuiko tämä vieraammalta, koska tämän kritisoima parisuhde ja rakkaussuhteet ovat jotain, jonka kulttuuristamme olen vallan hyvillä mielillä itsekin omaksunut, ja sen kritisointi tuntuu hieman iskulta omaa uskontoa kohtaan. Tämä rakkausavioliittojärjestelmä on sen verran kyseenalaistamaton ja normitettu, että sitä ei ihan suorilta käsin voi itse lähteä uudistelemaan, jos oma puoliso ei siihen ole valmis, mutta kyllä tämä keskustelu on tervetullutta. Ja ennen kaikkea tärkeää, koska valtamedialla ja keskustelupalstoilla on taipumus edelleen kivittää ihmisiä, jotka uskaltavat tästä jollain tapaa poiketa avoimien suhteiden tai polyamorian kautta.

Ylipäätään ajatus parisuhteen, ja nimenomaan rakkausav(i)oliittojen voimasta nykykulttuurissa on kyllä hurjan mielenkiintoinen. Yhteiskuntamme elää edelleen vain yhtä oikeanlaista mallia, ja vaikka siinä eläminen ei tuntuisi itsestä hyvältä, ei sitä ole milläänlailla soveliasta kyseenalaistaa: päin vastoin, kyseenalaistaja itsekään tuskin aina tunnistaa kyseenalaistavansa vaan kokee yhteiskuntamme keskellä vain vääränlaisuutta, koska ei sovi siihen kapeaan malliin, joka tässäkin asiassa niin valloillaan on. Ehkä siitä siksi juuri onkin niin hyvä keskustella, siksi, että se on aihe, joka omasta mielestä ei kaipaa uudistusta tai keskustelua. Sillä juupajuu, onko oikeasti ihan ok, että on olemassa asioita, joita ei edes saa kyseenalaistaa? Eikö se juuri ole merkki jostain liian pitkälle viedyn sosiaalisen kontrollin muodosta, joka alistaa ihmiset yhteen ja samaan muottiin?

Strömquist on hurjan taitava ravistelemaan, herättelemään ja murtamaan normiajattelua, ainakin hetkellisesti. Toivon, että nämä teokset jäävät mieleen pidemmäksikin aikaa, ja se voimaantuminen jää päälle, ei vain leiju hetkellisesti pilven lailla jossain ympärilläni ja katoa, kun luen taas jotain muuta. Kritiikki on tervetullutta, ja se pitää osata ottaa vastaan myös silloin, kun se osuu niihin normeihin, joihin uskoo itse. Siksi yritän nyt itsekin laskea puolustautumisvälineeni ja todeta, että tässäkin on sitä samaa vimmaista voimaa kuin myöhemmissäkin teoksissa. Jos se tuntuu syyttelevältä, kannattaa tarkastaa myös hieman oman ajatusmaailmansa rajallisuus. Ei tätä tarvitse suoraan omaksua tällaisenaan, mutta ainakin sitä kannattaa käyttää välineenä hieman avarampaan katsontakantaan. Sosiaaliset normit kun eivät muuttamatta muutu.

Prinssin ja muiden miesoletettujen tunteista muualla: Kirjanurkkaus, Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä & Bookishteaparty

Helmet-haaste 2018: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

HELMET-HAASTE 2018 // VÄLIARVIO

35/50 Helmet-haasteen kirjaa luettu, pienehkö vauhti niin sanotusti päällä! Tein viime vuonnakin tästä lempilukuhaasteestani välikuulumispostauksen, tosin se taisi sijoittua enemmän vuoden puoliväliin, kesään ja helteenkaipuuseen. Nyt sarjakuvien ynnä muiden lyhyempien ilmaisumuotojen löytämisen ansiosta olen hieman edellisvuosien lukutahtia edellä, ja samoin Helmet-haastekin alkaa olla jo vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen reilusti yli puolen välin menossa. Tänä vuonna laitoin haasteeseen suoraan tavoitteeksi täydet 50 kohtaa, katsotaan mitä tähän mennessä olen jo kasaan saanut!

L U  E T U T 

01. Kirjassa muutetaan Elin Willows : Sisämaa
02. Kotimainen runokirja Susinukke Kosola : Avaruuskissojen leikkikalu
03. Kirja aloittaa sarjan Mikko Kamula : Ikimetsien sydänmailla
04. Kirjan nimessä on jokin paikka Mauri Kunnas : Koiramäen Suomen historia

05. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit Han Kang : Ihmisen teot // Ajattelin, että 80-luvun kirjallisuuden kanssa olisin hieman pulassa, mutta tämä(kin) kohta täyttyi sattumalta Kangin teoksen sijoittuessa syntymävuosikymmeneni verilöylyn aikoihin.
06. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Elena Ferrante : Hylkäämisen päivät

08. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja Kätlin Kaldmaa : Islannissa ei ole perhosia
11. Kirjassa käy hyvin Gail Honeyman : Eleanorille kuuluu ihan hyvää // Toisaalta, käsi ylös, kuka yllättyi siitä, että chick lit -kirjassa käy lopulta hyvin?

 

12. Sarjakuvaromaani Ulla Donner : Spleenish // Tästä se lähti, ja miten monta sarjakuvaromaania ja -kokoelmaa olenkaan lukenut! Onnea on Helmet-haaste, jonka avulla löysin kokonaan uuden genren, jota vähän jopa fanittaakin! Ja Donner toki myös, kun avasi tieni tähän maailmaan!
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa Märta Tikkanen : Vuosisadan rakkaustarina // Tämä on monien keskusteluidenkin perusteella yksi haastavimpia kohtia, mutta pitkälti myös tulkintakysymys. Harvassa kirjassa nyt pitäydytään täysin yhdessä tai kahdessakaan henkilössä, mutta Tikkasen runous täytti mielestäni tämän kohdan mainiosti, sillä se niin syvä kuvaus kahdenkymmenen vuoden parisuhteesta, että muut olivat tässä lähinnä satunnaisia ohikulkijoita.

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan Gaël Faye : Pienen pieni maa // Sekä Burundiin että Ruandaan sijoittuva teos oli pieni, mutta väkevä. Hieman tosin ehkä lukuhetken jäljiltä haalistumaan päässyt.

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Elena Ferrante : Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Liv Strömquist : Nousu & tuho // Ja sen Strömquist kieltämättä tekee ansiokkaan hyvin. Lukisipa näitä sarjakuvia mm. kaikki.

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Elina Hirvonen : Kun aika loppuu
20. Taiteilijaelämäkerta Jani Toivola : Musta tulee isona valkoinen

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Susinukke Kosola : .tik. // Meinasin jo vähän aikaa luulla, että runoudesta olisi tullut mukavuusaluettani, mutta se olikin vain Susinukke Kosola. 

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin Liv Strömquist : Prinssi Charlesin tunne

24. Surullinen kirja Edith Södergran : Levottomia unia

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt Maija Salmi & Meeri Koutaniemi : Ilopangon vankilan naiset

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta Alison Bechdel : Hautuukoti - tragikoominen perheeni

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan Mike Pohjola : Sinä vuonna 1918

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa Eka Kurniawan : Kauneus on kirous // Ja pelotti myös loputtuakin. Hämmentävä kirja, josta en koskaan saanut muodostettua kovin järkevää mielipidettä. Mutta kun lopussa pohdin, olen ehkä kallistunut ennemminkin rakastamaan tämän vihaamista kuin vihaamaan sen rakastamista.

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Elena Ferrante : Uuden nimen tarina

33. Selviytymistarina Alison Bechdel : Äideistä parhain - koominen draama // Tästä kohdasta voi olla montaa mieltä, mutta tämä oli selviytymistarina minulle myös henkilökohtaisella tasolla. Mieletöntä mihin kaikkeen sarjakuvakin taipuukin.

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Dan Brown : Alku // Vuodenalun ehdoton positiivinen yllätys! Ajattelin lukevani tämän päästäkseni esittelemään eriäviä mielipiteitäni, mutta saatoin jopa nauttia kerrankin hyvän genrekirjallisuuden parissa. Kaikkea sitä!

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa Alejandro Zambra : Kotiinpaluun tapoja

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi Johanna Rojola (toim.) : Suffragettien city
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama Marjane Satrapi : Persepolis 2 - kotiinpaluu
40. Kirjassa on lemmikkieläin Laura Manninen : Kaikki anteeksi

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti Lena Huldén, Larry Huldén & Kari Heliövaara : Rutto // Tämä on ollut yksi haasteen hauskimpia kohtia, ehkä näin voisi tehdä joskus toistekin? Omat riskinsähän siinä on, mutta aina voi lopettaa kesken, jos sattui valitsemaan täysin väärin. Tein tätä ennen kirjablogia ja 300 kirjan "pitäisi lukea" -listaa enemmänkin, nykyään ei ole muka aikaa.

 

42. Kirjan nimessä on adjektiivi Liv Strömquist : Kielletty hedelmä

45. Palkittu tietokirja Mari Manninen : Yhden lapsen kansa // Palkittu toki, vaikken sen ansioista ehkä olekaan itse täysin samaa mieltä.

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Ane Riel : Pihka

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta Marjane Satrapi : Persepolis - iranilainen lapsuuteni
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen : Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä

V I E L Ä  L U K E M A T T O M A T  
 (J A  A P U A  K A I P A A V A T )

07. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan // Ehkä jotain fantasiaa ehkä? Mutta mitä? Hjälp!

09. Kirjan kansi on yksivärinen

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja // Tämä olisi hauska täyttää niin, että joku valitsee kirjan ihan tätä haastetta varten, mutta toisaalta saatan myös oikoa mutkia ja lukea erään äitini minulle vuosikausia suositelleen kirjan loppuun.

16. Kirjassa luetaan kirjaa // Näitä on matkan varrella ollut jo useampia, mutta aina lopulta ne kirjat ovat täyttäneet jonkun vaikeamman kohdan. Ja nytpä ei sitten hetkeen yhtään olekaan tullut vastaan.

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä // a p u a ! Mikä kertoo ja olisi sen lisäksi vielä jotenkin ehdottoman hyväkin?

23. Kirjassa on mukana meri // Jospa viimein saisin tähän luettua lisää Tove Janssonia!

25. Novellikokoelma

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä // Tää on yksi mielestäni haasteen hauskimpia kohtia, vaikkei vielä ole yksikään kirja osunutkaan. Tai no toki kaksisanaisista on, mutta haluaisin edes hieman enemmän haastetta ja elättelen toiveita, että löytäisin tähän jonkun vähintään kolmisanaisen kirjan nimen. 

29. Kirjassa on lohikäärme // Harry Potter ja liekehtivä pikari olisi tähän niin super. Mutta sehän toki edellyttäisi aiempienkin osien lukemisen, enkä tunnu jokavuotisista suunnitelmistani huolimatta koskaan siirtyvän seuraavalle uusinta kierrokselle, joten saa nähdä millä tämä toteutetaan.

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja // Otan mielelläni vastaan erityisen hyviä suosituksia myös tähän kohtaan.

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo // En ole löytänyt tällaisia vielä yhtään, vinkkejä vinkkejä! Mieleen tulee itselleni ainoastaan Soili Pohjalaisen Käyttövehkeitä, mutta sen olen itse jo tosiaan lukenut. Muille sitä voin tähän kohtaan silti suositella, sympaattinen kirja!

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

44. Kirja liittyy johonkin peliin // Tämä se vasta tyhjää lyökin... 

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Ei siis enää aivan mahdoton määrä täyttämättömiä kohtia, mutta vaikeimmat tokikin jäljellä. Erityisesti kohtiin 7, 18, 35, 38 & 44 kaipaisin apua! Mitkä teille on ollut tänä vuonna niitä haastavimpia kohtia? Entä hauskimpia? Miten haaste on tähän asti sujunut? :) 

LIV STRÖMQUIST : NOUSU & TUHO

LIV STRÖMQUIST : NOUSU & TUHO

133s.

Sammakko 2017

Alkuteos: Uppgång & fall (2016)

Suomentaja: Helena Kulmala

Kukaan ei osaa hetkessä elämistä yhtä taitavasti kuin valkoinen, ylemmän keskiluokan yritysjohtaja. Ja heistä tulisi jokaisen itämaisen buddhankin ottaa mallia, sillä tämä taito on jotain sellaista, johon ei suurinkaan mindfulness-guru kykene. Ilmastonmuutos - kielletään. Yhteiskunnan vastuu - kielletään. Tuloerojen kasvamisen merkitys - kielletään. Ja tadaa, näin mitään näistä häiritsevistä pikkuasioista ei ole enää riesana, joten voimmekin tästä jatkaa matkaamme ostamaan kuudennetta yksityiskonettamme, jolla voimme lennättää koiramme ruotsalaiselle erämaamökillemme. Ihanaa. Carpe diem vaan sinullekin!

Strömquist antaa jälleen palaa. Viimeksi kyytiä sai partiarkaatti, misogynia ja naisten yleispätevä alistaminen ihan noin muutenkin vain, tällä kertaa paneudutaan yhteiskuntaan ja uskontoon nimeltä vapaa markkinatalous. Siihen, miten liikemiehet ovat nykyisiä kuninkaitamme, sairauteen nimeltä affluenza sekä vähän myös vasemmistoon, joka on jumiutunut orjamoraaliin, eikä tahdo hyvyydeltään nähdä, miten maailmaa tosiasiassa voisi pyrkiä muuttamaan. Tai sitä kapitalismia kaatamaan, mutta lopulta ne ovat kyllä yksi ja sama asia, tässä sarjakuvakokoelmassa ainakin.

Ja tokihan tämän länsimaisen yksilökeskeisyyden ihanteen tunnistaa itsekin: nautinto, hetkessä eläminen, facebookin pieniä elämänohjeita antavat yhteisöt, "joskus pitää olla vähän itsekäs", hidasta elämää, hyggeilyä, mitä näitä nyt oli. Kaikki pyörivät yhden ja saman, näennäisen onnellisuuden tavoittelun ympärillä, siinä, että nyt on hyvä, vaikkei se pidemmällä tähtäimellä se paras ratkaisu olisikaan.

Strömquist menee kuitenkin yksilöä pidemmälle, ja ihan toki aiheellisestikin heristää eniten sormeaan kaikkein varakkaimpien suuntaan, sillä siellä sama mentaliteetti vain kertautuu mitä korkeammalle tuloportaalle kivutaan. Ja Strömquistilla on selkeä näkemys: maailman voi pelastaa yhdellä tavalla, ja se on äärimmäisen rikkauden poistaminen. Koko maapallon mammonallisesta varallisuudesta järjetön osa on vain muutaman ihmisen käsissä: 1% väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäänyt 99% yhteensä. Rikkaat sen kuin rikastuvat, köyhät köyhtyvät, myös meillä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioiden rippeissä. Rikkaat ovat jo sekoittaneet rahan rakkauteen, ja siksi maallisesta ahneudesta on tullut heidän piireissään jopa kansansairaus, ja vasemmisto taas tuntuu käpertyneen maailman epäreiluuteen, ja purkaa kaunansa asettelemalla ihmiset hyvä-paha-akselille sen sijaan, että aidosti tarjoaisivat toisenlaisia ratkaisuja. Myönnän, tämä kirpaisi myös minua, sillä on vallan mukava istua ja syytellä muita epäreiluudesta, kun itse ei osaa tehdä mitään muutakaan.

Strömquistin tyyli ja provosointi purevat jälleen, ja tällä kertaa se on Kiellettyä hedelmää vielä pidemmälle vietyä. Jopa kuvituskin on omalla tavallaan ärsyttävä, mutta siksi se juuri toimiikin niin hyvin: se herättää tunteita, pakottaa ajattelemaan, eikä todellakaan jätä minkäänlaista puolustautumisen varaa joutumatta itse naurunalaiseksi. Ei Strömquist kuitenkaan syyttele tai moralisoi, vaan kuten aiemminkin Kielletyn hedelmän yhteydessä totesin, hän voimaannuttaa. Saa muutoksen juoksemaan jo valmiiksi mielessä, saa vasemmalla olevan korjaamaan asentoaan ja asennettaan, ja päättää, että NYT se maailma muuttuu. Tai ainakin minä sitä muuttaa haluan. Varallisuudenjakotalkoot liene yksi keino, mutta muutakin on keksittävä. Ja se on hyvä aloittaa vaikkapa Strömquistin aikaansaaman voimantunteen parissa. (Itsehän tässä voisin vaikkapa pitää pitkänkin puheen koulutuksen ja toimivan erityispedagogiikan näkymisestä niin varhaiskasvatus- kuin koulumaailmassakin, mutta ehkä jätän sen jos nyt en edes seuraavaan kertaan, niin ainakin omiin arjen taisteluihini työ- ja opintorintamalla. Ainakin toistaikseksi.) WE CAN DO IT. Tai jotain sinne päin.

Lukisipa tämän kirjan kaikki. Etenkin ne, joille tuli sellainen fiilis, että tämä ei ole yhtään minun kirjani. Sillä heidän kirjansa tämä ensisijaisesti on. Kuten kaikki muutkin Strömquistin sarjikset.

Nousua ja tuhoa muualla kirjablogimaailmassa: Kirjojen keskellä, Bookishteaparty, Pieni kirjasto & Sateenkaarenmaalari
Helmet-haaste 2018: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

LIV STRÖMQUIST : KIELLETTY HEDELMÄ

LIV STRÖMQUIST : KIELLETTY HEDELMÄ

139s.

Sammakko 2016

Alkuteos: Kunskapens frukt (2014)

Suomennos: Helena Kulmala

Spleenishin aiheuttamassa sarjakuvahuumassa marssin jokin aika sitten kirjastoon poistuen sieltä neljän eri sarjakuvakokoelman kanssa onnellisena kotiin. Mukana oli niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia, mutta eniten kiinnosti muutama päivä aiemmin lukulistallekin lisäilty ruotsalaisen Liv Strömquistin feministinen sarjakuvakokoelma Kielletty hedelmä. Joten niinpä hotkaisin sen vielä samana iltana kokonaan, ja nyt istun varsin vaikuttuneena sängylläni ja pohdin, mitä ihmettä tuosta voisi kirjoittaa.

Strömquistin ensimmäinen kokonaan suomennettu sarjakuvakokoelma pitää sisällään painavaa asiaa kuukautisista, patriarkaatista, tabuista, "naisen sukuelimestä", joka tietoisesti usein jätetään nimeämättä. Se on myös kannanotto feminismin puolesta, ja "loistava" kattaus tavoista, joilla nainen on pidetty viimeiset vuosisadat epäpuhtaana, poissa tieltä, vähemmän jumalallisena otuksena, jonka tarkoitus on oikeastaan olla vain reikä miehelle. 

Strömquist kuvittaa ja kertoo tarinaansa hulvattomasti, ja vakavuudestaan huolimatta hänen seurassaan nauraa ja viihtyy vallan mainiosti. Toki tulee asianmukaisesti vihaiseksikin, koska kuten aiemminkin on taidettu jossain sanoa, "if you are not outraged, you are not paying attention", mutta silti enemmän voimaa antavalla kuin latistavalla tavalla, sellaisella, jonka avulla tahtoo lähinnä muuttaa maailmaa ja kulttuuria jossa elämme, eikä kaivautua peittokasan alle itkemään yhteiskunnan epäreiluutta.

Ehkä se juontuu paljon siitäkin, että sitä Strömquist nimenomaan itse tekee, voimaantuu siis, ja hienosti siinä onnistuukin. Tämä kokoelma on tärkeä, se on kannanotto kauniin ja arvokkaan vulvan puolesta, mutta se valottaa hyvin myös sitä, miksi se on meiltä tahdottu aina niin totaalisesti piilottaa. Se on myös isku häpeäkulttuuria vastaan, sillä se tuo esiin mainiosti sen, miten häpeällä ylipäätään pyritään pitämään tämä ns. heikompi sukupuoliaines aisoissa. Ja se tuo pöydälle myös erityisen tärkeän aiheen, sukupuolisuuden määritelmän ja viimevuosisataisen, ylivoimaisen pelottavan rakkauden kahta absoluuttista sukupuolta kohtaan. Ja se kannanotto on tärkeä, sillä lähtökohtaisestihan tuota rakkaussuhdetta edelleen elävät tykkäävät niin kovin typertää keskustelun idioottimaiseksi puhumalla jatkuvasti aiheen vierestä ja saamalla vastapuolen näyttämään vain mielensäpahoittajilta, joilla ei ole muka parempaakaan tekemistä.

Niin, parempaa tekemistä siis kuin mikä? Vaikuttaa kulttuuriimme niin, että jokaisella olisi siinä vähän parempi olla, senkin kustannuksella, että kaikkein laiskimpienkin pitäisi opetella edes vähän ajatelemaan uudella tavalla?

Tavallaan Strömquistin kirjassa ei ehkä "kaiketietävälle" intersektionaaliselle feministille ole mitään uutta, mutta toisaalta en myöskään usko kaikentietävään feminismiin. Uskon eri asteisiin feminismiportaisiin, siihen, että joku on ehtinyt tutustua ja tutkia enemmän kuin toinen, mutta se ei silti kenestäkään feministinä tai ihmisenä ylipäätään parempaa tee. Siksi Kieletty hedelmä onkin tärkeä, omaääninen ja hulvaton perusteos kaikille, joita aihe kiinnostaa.

(Mutta ennen kaikkea se olisi tärkeä, omaääninen ja hulvaton perusteos kaikille, joita aihe ei kiinnosta. Sillä toisin kuin monet heistä ehkä ajattelevat, tämän kanssa ei oikeastaan tulisi kysyä kiinnostaako vai ei. Nämä asiat kuuluvat kaikille, joten tätäkin suotaisiin lukevan myös niissä piireissä, joille tämä kaikki aidosti uutena asiana tulee. Paljon toivottu, mutta toisaalta olenkin pesunkestävä idealisti, henkeen ja vereen.)

Kielletystä hedelmästä muualla kirjablogeissa: Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, Todella vaiheessa & Bookishteaparty

Helmet-haaste 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

PYTHIA PUHUU

LIV STRÖMQUIST : PYTHIA PUHUU

229s.

Sammakko 2025

Alkuteos: Pythian pratar, 2024

Suomennos Helena Kulmala

Saatu arvostelukappaleena

Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Liv Strömquistin laskujeni mukaan seitsemäs sarjakuva-albumi on täällä. Edellisvuosien teokset ovat käsitelleet niin kauneusihanteitamme, rakkauskäsitystämme kuin heteronormatiivisuuttakin, nyt uusimmassa Pythia puhuu teoksessaan hän lähtee taas oraakkelin nimissä antamaan seitsemän oppia kohti parempaa elämää. Tuttuun satiiriseen huumoriinsa kiedottu oppikirja on jälleen sitä kirkkainta ja terävintä Strömquistia, jota olenkin jo ehtinyt sitten ensimmäisten suomennosten kaipailemaan enemmänkin.

1. Menetä hyvinvointisi hallinta

Pythia puhuu alkaa ytimekkäällä ohjeella, joka nurin käännettynä muistuttaa täydellisesti sitä myöhäiskapitalistisen yhteiskunnan normitetumpaa ohjenuoraa, eli 'hallitse hyvinvointiasi'. Strömquist hyppää kritisoimaan tätä sisäistetyn hallinnan – itseohjautuvan ja kontrollissa pysyvän subjektiviteetin – irvikuvaa sekä Ronald Reaganin astrologin että sosiologisen kritiikin kautta. Strömquist näyttää mitä kaikkea ongelmallisuutta ohjeiden "pidä hauskaa" ja "näytä hyvältä" taakse piiloutuukaan, ja miten kärjistetysti näillä kahdella vaateella koko keskiluokkainen yhteiskunta pidetään kontrollissa – saaden heidät siis tosiaan kontrolloimaan jatkuvasti itse itseään. Se johtaa myös tilanteeseen, jossa ajattelemme, että itseään kontrolloimalla – aina oikeista valinnoista tunteisiin ja haluista ulkonäköön – kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Todellisuudessa elämä on kuitenkin aina enemmän tai vähemmän ulkoisten vaikuttimien ja sattumien sarja, mutta jos sattuu olemaan hyvinvointipyramidin huipulla, niin onhan se nyt toki vain kivempaa uskotella sekä itselleen että muille että sinne on kiivetty omin avuin eikä esimerkiksi onnettarien sekä muiden kustannuksella.

2. Menetä kehosi hallinta

Keho-osiossa Strömquist jatkaa vinoutuneen (?) kuolemakäsityksen seuraan, ja muistuttaa miten tolkuttomasti käytämme nykyisin aikaa kuoleman estämiseen. Siis sen kaikken väistämättömimmän, vääjäämättömimmän ja ennustettavimman asian näennäiseen kontrollointiin, jota melko absoluuttisesti emme pysty niin yhteiskuntana kuin yksilöinäkään koskaan estämään, hyvä jos viivästyttämäänkään. Mikä keho- ja kuolemakäsityksessämme on vialla, ja miten senkin voi sosiologisesti ymmärtää jälleen käpertyvän eräänlaiseksi yksilönhallinnaksi, suoritettavaksi asiaksi, jonka voisi muka elämässä välttää, jos osaa pelata elämäksi kutsuttavan pelin juuri oikeiden sääntöjen mukaan? 

3. Menetä rakkauselämäsi hallinta

4. Älä noudata neuvoja

5. Anna muille enemmän kuin saat

Eli kuten näistä esimerkeistä huomaa, Pythiassa ollaan jälleen tiukasti Strömquistin erityisosaamisalueella: terävässä yhteiskuntakritiikissä, myöhäiskapitalistisen ja yltiöindividualistisen yhteiskunnan ongelmakohdissa, yksilön hallinnassa ja kontrolloinnissa. Pythiaan mahtuu hyvinvoinnin, kehon ja rakkauden miesasiamiesmäisen hallinnan lisäksi myös kritiikkiä järjen ylivallasta, järkeistetyn maailman nurinkurisesta puolesta kadottaa kaikki mystinen, ihmeellinen ja selittämätön – eli juuri se, mikä niin usein tekee elämästä elämisen arvoisen ja kokemusrikkaan. Sosiologisia tutkimuksia lainaten Strömquist muistuttaakin, että mitä kovemmin yritämme välttää esimerkiksi kuoleman sekä kehollisen ja tunteellisen epämukavuuden kaltaisia tunteita sen varmemmin menetämme myös niiden mukavat tunteet ja jätämme jäljelle ainoastaan kyynisen autiomaan, jossa mikään ei tunnu miltään. Ja sehän se vasta pahalta tuntuukin, ja asiaan on tietysti syypää manosfräärin mukaan naisissa/muissa ihmisissä tai muun yhteiskunnan mielessä siinä, ettei itse vain ole suorittanut elämäänsä taas ihan tarpeeksi lujaoppisesti. Tätä analogiaa jatkaen itse muistuttaisin, että kumpikin näistä on sitten taas ehdottomasti omiaan lisäämään aggressiivisuutta niin ihmisten välillä kuin itsensä sisällä. Muita syyttävä muuttuu entistä vihamielisemmäksi kuvitteellisia onnenviejiään kohtaan ja rankaisee heitä aina misogynistisestä häpäisystä joukkomurhiin kun taas itseään syyttävä ajautuu yhä syvempään riittämättömyyden suohon rankaisten itse itseään jälleen uusilla dieeteillä, kuriohjelmilla ja itsetuhoisella käyttäytymisellä. Kun suhtaudumme ihmisiin välinearvoon perustuen, laskien mitä keneltäkin voi saada ja miten esimerkiksi ystävän huolet ovat mitattavavissa olevien resurssien viemistä, olemme enemmän yksin kuin koskaan aiemmin tässä jo valmiiksi hähmäisen yksinäisessä ja eristyneisyyteen ohjaavassa yhteiskunnassamme.

6. Luovu henkilökohtaisista tavoitteistasi

7. Mene ulos

Strömquistin seitsemän nurinkurisiksi käännettyä elämänohjetta onkin oikein oivallinen tapa jos nyt ei elää niin ainakin hahmottaa sitä, miksi nykyisenlainen elämä ei edes voi tuntua koskaan täysin tyydyttävältä, jos sitä elää lacanilaisittan kutsuen näkymättömän toisen normien mukaisesti. Tai oikeastaan kun sitä elää – Lacanin teorioiden mukaan kun Strömquist muistuttaa myös, että meillä ei ole mitään ympäristöstämme erillistä 'autenttista minää', jonka ääreen pääsisimme ja jonka ohjeita kuulisimme, jos jälleen kerran vain ottaisimme jonkun vaikuttaja-psykologitohtorin someohjeet kirjaimellisesti todesta, ja kaivelisimme esiin jokaisen lapsuutemme negatiivisen tapahtuman traumaksi nimeten ja sulkisimme toiset ihmiset pois elämästämme omien rajojen nimissä. 

Me emme ole mitenkään kovin erityisiä, meitä ei ohjaa tähdet eikä manifestointiin perustuvat affirmaatiot. Vain moderni ihminen on niin itsekeskeinen, että ajattelee juuri hänen ajatustensa voivan ohjata jollain tapaa maailmankaikkeutta, ja juuri se lopulta jättää meidät entistä yksinäisemmiksi, muistuttaa myös Strömquist. Me emme ole mitään olematta jotain suhteessa sekä muihin ihmisiin että ympäristöön ja aikaan jossa elämme, ja sen tutkimisen aloittamiseen tämä(kin) sarjiskokoelma on mitä mainioin aloituspaikka. Yhdessä, muita ajatellen. Elämä tuntuu yllättävän kevyeltä, kun ei koko ajan ajattele, että omilla tekemisillä saati ajatuksilla olisi jotain kosmista vaikutusta yhtään mihinkään.

HAASTEIDEN KOONTIA: #RUNO18 & HELMET 2018

Vuosi lähestyy loppuaan, ja on aika laittaa pakettiin myös tämän vuoden lukuhaasteet! Olen lukenut niin Helmet-haasteen kirjoja kuin runojakin, sekä toki tässä välissä ehtinyt olla mukana niin Katrin ihanassa Prinsessoja ja astronautteja -haasteessa kuin perustaa oman Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteenkin yhdessä Miran kanssa. Jälkimmäinen jatkuu vielä ensi vuodellekin, mutta vaikka se toki oma lempihaasteeni onkin, siirrytään hetkeksi näiden vuodenvaiheessa päättyvien pariin.

R U N O 1 8

Runohaasteet ovat ihanan Ompun peruja, ja vaikka väitin osallistuvani aiemminkin hänen runohaasteeseensa, vasta tänä vuonna siinä oikeasti onnistuin. Opin kaksi asiaa: runoutta voi opetella lukemaan, vaikka se ei omalta tunnukaan, mutta kannattaa myös antaa olla, jos tuntuu, ettei siitä irti mitään saa. Jälkimmäinen olo minua haasteen aikana eniten vaivasi, ja ehkä olen vuoden loppuun mennessä saanut jonkinlaisen rauhan itselleni: kaikkien ei tarvitse lukea kaikkea. On myös ok olla hullaantumatta runoista. Ja se on ihan yhtä hyvä sekin.

Jotain kuitenkin myös omaan makuuni löysin, ja sekin tuntui virkistävältä. Virkisti ymmärtää ja olla turvallisen tiellä, löytää itselleen muutamakin henkilökohtaisesti tärkeä runo tai jopa runoilija. Ja yrityksen puutteesta ehkä ainakaan itseään ei voi soimata, sillä sain yhteensä luettua yhdeksän runokokoelmaa, joka on jo viisi enemmän kuin uskalsin toivoakaan. Hyvä minä. 

Ja koska Omppu toivoi koosteeseen runoa kaikista luetuista runokokoelmien nimistä, täältä pesee. Nimien alla myös linkit postauksiin, Saima Harmajan Huhtikuusta ja Sylvia Plathin Sanantuojista tosin en moista ole saanut ainakaan vielä aikaiseksi kirjoitella. 

Huhtikuun metsä on pimeä,

näen levottomia unia

jotka kulkevat kuin sanantuojat

tik tik tik kuiskaa tikka,

onko monta varista varisto?

Olemme jatkuvassa post-alfa-tilassa

ja vuosisadan rakkaussota
on vuosisadan rakkaustarina

en ole enää muuta kuin avaruuskissojen leikkikalu

H E L M E T - L U K U H A A S T E

Osallistuin toista vuotta peräkkäin Helmet-lukuhaasteeseen, ja vaikka sain tänä vuonna luettua noin sata kirjaa, en saanut tätä haastetta niin sanotusti valmiiksi. 48/50 luettua kirjaa saa kuitenkin luvan riittää, enkä jaksa nähdä vaivaa lukea väkisin sellaista, joka ei haasteen ulkopuolella kiinnostaisi. Itseasiassa viimeisintä luettua lukuunottamatta olen saanut tämän haasteen "valmiiksi" jo heinäkuussa, mutta elättelin vielä syksyn toiveita, että saisin puuttuvatkin kohdat täyteen. Näin ei tosiaan kuitenkaan käynyt, joten näillä mennään tällä kertaa! Ja voipa Helmet-haasteen ansioksi laskea myös uuden innostukseni sarjakuvaromaaneja kohtaan, eli eiköhän suurin ilo löydy ennemminkin löydetystä sisällöstä kuin puhtaista lukumääristä.

01. Kirjassa muutetaan Elin Willows : Sisämaa

02. Kotimainen runokirja Susinukke Kosola : Avaruuskissojen leikkikalu

03. Kirja aloittaa sarjan Mikko Kamula : Ikimetsien sydänmailla

04. Kirjan nimessä on jokin paikka Mauri Kunnas : Koiramäen Suomen historia

05. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit Han Kang : Ihmisen teot

06. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Elena Ferrante : Hylkäämisen päivät

07. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan George Orwell : Vuonna 1984

08. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja Kätlin Kaldmaa : Islannissa ei ole perhosia

09. Kirjan kansi on yksivärinen Märta Tikkanen : Vuosisadan rakkaustarina

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja Jill Santopolo : Valo jonka kadotimme

 

11. Kirjassa käy hyvin Gail Honeyman : Eleanorille kuuluu ihan hyvää

12. Sarjakuvaromaani Ulla Donner : Spleenish

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa Ebba Witt-Brattström : Vuosisadan rakkaussota

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan Gaël Faye : Pienen pieni maa

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Elena Ferrante : Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

16. Kirjassa luetaan kirjaa Haruki Murakami : 1Q84

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Liv Strömquist : Nousu & tuho

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä Jäi lukematta. En kiinnostunut yhdestäkään tähän kohtaan suositelluista kirjoista tarpeeksi, enkä halua lukea mitään väkisin.

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Elina Hirvonen : Kun aika loppuu

20. Taiteilijaelämäkerta Jani Toivola : Musta tulee isona valkoinen

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Susinukke Kosola : .tik.

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin Liv Strömquist : Prinssi Charlesin tunne

 

23. Kirjassa on mukana meri Tove Jansson : Kesäkirja

24. Surullinen kirja Edith Södergran : Levottomia unia

25. Novellikokoelma Tove Jansson : Bulevardi ja muita kirjoituksia

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt Maija Salmi & Meeri Koutaniemi : Ilopangon vankilan naiset

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta Alison Bechdel : Hautuukoti - tragikoominen perheeni

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä Tove Jansson : Kuvanveistäjän tytär

29. Kirjassa on lohikäärme Nathan Hill : Nix

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan Mike Pohjola : Sinä vuonna 1918

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa Eka Kurniawan : Kauneus on kirous

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Elena Ferrante : Uuden nimen tarina

33. Selviytymistarina Alison Bechdel : Äideistä parhain - koominen draama

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Dan Brown : Alku

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja Tämän tyhjäksi jääminen harmittaa, mutta vain aavistuksen verran. Olisin halunnut löytää tähän naisen kirjoittaman kirjan, mutta aika ja kiinnostus loppui lopulta kesken. Jatkan kuitenkin edelleen hitaasti mutta varmasti kirjallista maailmanvalloitustani, joten palaan itäblokin maihin vielä ihan varmasti joskus toiste.

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa Alejandro Zambra : Kotiinpaluun tapoja

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi Johanna Rojola (toim.) : Suffragettien city

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo Jane Austen : Ylpeys ja ennakkoluulo

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama Marjane Satrapi : Persepolis 2 - kotiinpaluu

40. Kirjassa on lemmikkieläin Laura Manninen : Kaikki anteeksi

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti Lena Huldén, Larry Huldén & Kari Heliövaara : Rutto

 

42. Kirjan nimessä on adjektiivi Liv Strömquist : Kielletty hedelmä

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle Johanna Sinisalo : Ennen päivänlaskua ei voi

44. Kirja liittyy johonkin peliin Piia Leino : Taivas

45. Palkittu tietokirja Mari Manninen : Yhden lapsen kansa

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Ane Riel : Pihka

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta Marjane Satrapi : Persepolis - iranilainen lapsuuteni

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö Saara Turunen : Sivuhenkilö

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen : Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Hannele Mikaela Taivassalo & Catherina Anyango Grünewald : Scandorama

x

Ah, tulipahan siis luettua! Helmet-lukuhaaste 2019 on julkaistu jo nyt myös, ja onpa siinä inspiroivia kohteita! Erityisen ilahtunut olen kohdista, joissa luetaan rodullistetun kirjailijan kirjoittamaa kirjaa, teosta naisten asemasta yhteiskunnassa sekä trans-/muunsukupuolisesta ihmisestä kertovaa kirjaa! Mainio ja moninainen lista tänä vuonna, se tuntuu erityisen ilahduttavalta. Luulen silti, että vuoden 2019 rauhoitan ihan vain naisten kirjoittamien klassikoiden ja maailmankirjallisuuden lukemiselle, ja pidän ainakin hetken taukoa muista haasteista, Helmetistä nyt ainakin. Toki itseni tuntien mitäänhän ei vannoa kannata, sillä todennäköisesti olen jo helmikuussa viidessä muussakin haasteessa mukana, mutta antaa toki mennä jos silloin siltä tuntuu. Nyt haluan lukea keskittyneemmin, vähän vähemmän ja enemmän omalla mukavuusalueella, joten lähdetään siitä.

Miten teidän lukuhaasteidenne kävi tänä vuonna? Saitteko te Helmetin täyteen?

JOHANNA ROJOLA (TOIM.) : SUFFRAGETTIEN CITY

JOHANNA ROJOLA (TOIM.) : SUFFRAGETTIEN CITY

160s.

Schildts 2011

Sarjakuvataiteilijat: Karolina Bång, Lisa Ewald, Sara Granér, Sara Hansson, Nanna Johansson, Karin Casimir Lindholm & Liv Strömquist

Suomentajat: Viljami Jauhiainen & Minna Hjort

Kaikki Liv Strömquistin sarjakuvat jo luettu, etkä tiedä mihin jatkaa?

Kaikki Liv Strömquistin sarjakuvat vielä lukematta, mutta et tiedä mistä aloittaa?

Kummin vain, tartu seuraavaksi Johanna Rojolan toimittamaan Suffragettien cityyn.

"Jokainen meistä tungetaan johonkin lokeroon, ja kukaan meistä ei mahdu niihin kaikilta osin. 

EI kannata ahdistua omasta sopimattomuudestaan, vaan 

tunnistaa TEKIJÖITÄ, jotka meitä rajoittavat.

Voisiko NIILLE tehdä jotain?"

- Johanna Rojola

Oletin Liv Strömquistia lukeneena, että hän on ylväs, yksinäinen feminismin ylipapitar, mitä sarjakuvataiteeseen ja naisasianaiseuteen tulee. Johanna Rojolan jo seitsemän vuotta vanha ruotsalaissarjakuva-antologia todistaa toisin. Näitä hurjan upeita naisiahan on enemmän.

Ja juu, olen tosiaan herännyt sarjakuvien maailmaan verraten myöhään. Feministinä olen sentään itseäni pitänyt pidempään, mutta vasta lähivuosina ehkä kovaäänisemmin, niin, että sitä olen ylpeydellä muidenkin edessä. Siihen on tarvittu avuksi voimaantumista ja voimanaisia, jotka omalla esimerkillään uskaltavat nostaa asioita puheeksi. Mutta on siihen tarvittu huumoriakin, ymmärrystä siitä, että feminismi ei ole vain vihaista ja altavastaavaa. Siihen olen tarvinnut apua. Onneksi apu on löytynyt niinkin läheltä kuin Ruotsista. Sarjakuvista. Rutikuivasta ja sitäkin hauskemmasta, aivan täydellisestä feministisestä ironiasta.

(kuva: Lisa Ewald sarjakuvassa "Hei tytöt, miten piristätte itseänne?")

Ruotsissa naisten piirtämä sarjakuva voi hyvin, ja se on naisten itsensä ansiota. Jo vuonna 2005 perustettu Dotterbolaget-sarjakuvakollektiivi on onnistunut nostamaan taiteilijoita näkyviin muuten kovin miesvaltaisella alalla, ja siellä he todella näkyvät ja kuuluvat. Vaikuttavat yhteiskunnallisesta ja kuvaavat naista heidän itsensä kertomina, ei vain miehen fantasioiden kautta. (Paitsi vähän tosin kuvaavat myös miehiä naisten kertomina. Vähän niinkuin takaisin maksun maussa. Mahtavaa.) Nyt Rojolan toimittama antologia tarjoaa parhaita ja terävimpiä paloja yksien kansien sisällä, ja tutustuttaa sarjakuvanoviisin viiden uuden taiteilijan maailmoihin. Strömquistia tietysti rakastan, mutta nyt haluaisin lukea ehdottomasti erityisesti lisää Nanna Johanssonia, Sara Hanssonia ja Lisa Ewaldiakin. Ja Sara Granéria. Näin alkuun. 

Tämä kokoelma pitää sisällään mahtavaa kritiikkiä yhteiskuntamme kaksoisstandardeista, kuukautisverellä kirjoitetuista iskulauseista vessan peileissä, binäärisen sukupuoliluokittelun päättömyydestä, tarpeesta tunkea kaikki niin pieneen muottiin, ettei sinne edes väkisin saa ketään kokonaisina. Kyytiä saa mahtavasti myös heteronormatiiviset parisuhdemallit, yhteiskuntanormit ja normipeikot noin muutenkin. Viileän lakoninen satiiri toimii tehokeinona niin mainiosti, että hieman jo valmiiksi aihetta sulateltuaan siihen suhtautuu nyt jo lähes mukana hurraamalla. Nämä naiset todella tietävät mistä piirtävät ja kirjoittavat, ja he tekevät sen taidolla. Sillä eteenpäin vievällä voimalla, jolla voi olla jotain tekemistä huomisen muuttamisen kanssa. Kun ei siis vain unohdu lukemaan näitä sarjakuvia, vaan myös konkreettisesti tekemään, kapinoimaan ja purkamaan päättömiä normeja, jotka suojelevat jo valmiiksi suojassa olevia. Heteroja ja etuoikeutettuja, noin alkuun sanoen.

(Kuva: Lisa Ewald 

tekstit kuvassa: "kiltti tyttö sitä pitää olla" ... ... ... "kilin vittu, sitä saa mitä tilaa")

Vaikka sankarien jalustalle nostamisessa on oma kyseenalainen puolensa, voinemme varmaan yhdessä todeta, että voimaannuttamiseen ihailtavien tyyppien löytäminen toimii ehdottoman hyvin. Kun vaihtoehdoksi ei anneta, että olet oikea, kunnon tasa-arvoinen feministi kun olet nainen pörssiyhtiön johdossa, kunnon bosslady, jota on muuten ilmiönä hurjan tarkasti Nyt-liitteen kolumnissa juuri käsiteltiin, saa muutkin kuin kapitalistikunnianhimoiset puhtia itseilmaisuunsa, uskallukseensa olla aidosti omia itsejään. Kun normit ympärillään täydellä teholla tiedostaa, tiedostaa myös niiden ahtauden, ja sen ahtauden aiheuttaman pahan olon, koska väitän, että kukaan meistä ei täysin niihin normeihin mahdu. Siis kukaan. Että onko jännä kun ihmisillä on vähän paha olla? Mutta hei, tässä voittaa jo valmiit voittajat, tässä voittaa kapitalismi ja sen johdossa keikkuvat rahasedät. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki, väittävät. Väittävät ja rikkovat jatkuvasti lisää pullistuakseen entisestään.

Meidän joka-helvetin-ikisen tosiaan tulisi olla feministi. Koska meidän yhteiskuntammekin rohkeasti tulisi olla. Ja kestäs muusta se yhteiskunta koostuukaan, ellei juuri meistä. Tämä sarjakuvakokoelma muistuttaa siitä erityisen vahvasti.

Muualla: Kirjanurkkaus & Todella vaiheessa 
Helmet-haaste: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
#lukemattomatnaiset: Naisen tekemä sarjakuva

ANTEEKSI, MUTTA NYT EI PYYDELLÄ ANTEEKSI – ANU KAAJA : KATIE-KATE

ANU KAAJA : KATIE-KATE

261s.

Teos 2020

Saatu arvostelukappaleena

Katie-Kate kauniissa asetelmassa valkoisella pöydällä, teekupin ja kukkakimpun vieressä, värit käyvät kieltämättä yhteen, mutta kun kirjan kankaisia kansia pitää kädessään, ja tuntee spermaa jäljittelevän muovin sen yläreunassa, tietää, että tämä kirja käy juuri tällä tavalla ottamaani kuvaan kaikkein huonoimmalla mahdollisella tavalla, ja silti siinä se nyt sitten on. Se on yhtaikaa Katie (Price) ja Kate (Middleton), huora ja Madonna, tai ei Madonna vaan prinsessa, prinsessasatu, johon jotkut syntyvät, ja jonka jotkut kirurgiveitsien avulla täyteaineilla itselleen hankkivat, se on tahmainen, likainen ja kipeä, terävä, raaka ja kamala.

"Diana oksentaa ruokansa, Kuningatar syö muronsa ja Kate Middleton nielee myslinsä, kohtuullisen määrän. Sillä on yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen saa niellä kohtuuttomia määriä spermaa, mutta vain kohtuullisia määriä ruokaa, Kate Middletonin tapauksessa sen verran, että laihuus säilyy, mutta kruununperimys voi jatkua."

Katie-Kate iskee tyylillä, latteasti sanottuna (sekä kustantajan omaa esittelytekstiä lainaten) anteeksipyytelemättä. Mutta nyt mietin miksi niin sanotaan vain naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta, miksi anteeksipyytelemättömyys on feminismiä? Ovathan miehet kirjoittaneet jo historian sivun asiansa Suurina Totuuksina, eikä heistä kukaan takuulla ole pyydellyt anteeksi. Eikä heitä myöskään siitä kiitetä, sehän on itsestäänselvyys, eikä sellaisia todellakaan pyydetä anteeksi. Että Mieheltä Tulee Tykinsuusta Totuus. Jos se tulee naiselta, anteeksi jätetään erikseen pyytämättä, eli alleviivataan, että olisi voinut kuitenkin pyytää. Että on nyt uroteko, kun ei sitten kuitenkaan pyydetty. Omaa ääntä anteeksi. Omaa olemassa oloa anteeksi. Anteeksi. Anteeksi, mutta nyt ei todellakaan pyydetä anteeksi.

Puoliväliin Katie-Kate on vakava kuin Camille Rainvillen Be a Lady They Said -runo (joka on upotettu tuohon alle Cynthia Nixonin lukemana), hilpeä kuin Liv Strömquistin piikikkäät ja äärimmäisen tarkkanäköiset sarjakuvat naisten asemasta ja mädältä haisevasta patriarkaatista. Madonna-huora-kulttuurista, jossa Madonnan korvaa eteerisen kauniit tosielämän prinsessat, mutta huorat pysyvät huorina ajasta toiseen. Siitä, miten nainen on aina liikaa tai liian vähän, olemassa rintojen, huulten ja takapuolen koon kautta, miehen katseen alla, miehen katseen kohteena, mutta silti vähintäänkin väärin. Anteeksi, kun emme siis ole tarpeeksi.

Puolivälin jälkeen Katie-Kate taas ei ole enää mitään, mitä se ei jo alkuun ollut. Se on vain sitä, mitä se on koko ajan ollut, ja se p u u d u t t a a, puuduttaa kuin se valtavirtaporno, jota kirja käsittelee ja ei käsittele, patriarkaatti, jota koko maailmamme on täynnä. Terävin terä kuitenkin tylpistyy, kun sitä käytetään silpomaan koko ajan samaa, kun mikään ei laajene – tai kun vain naisen elimet pornokuvastossa laajenevat päättömien penisvartaloiden astuessa kuvaan tai sisään – mikään ei muutu, kun jumiudutaan yhteen ja samaan kahdeksi sadaksi kuudeksikymmeneksi ja yhdeksi sivuksi. Porno, seksi tai patriarkaatin murtaminen ei sinänsä kirjassa kyllästytä – olen hyvin paljon samaa mieltä kuin Emmi-Liia Sjöholm vasta Hesarin avoimuutta käsittelevässä jutussaan, että jos toisen avoimuus ja tabujen käsittely häiritsevät, syytä kannattaa etsiä käsittelijän sijaan itsestään ja omista sisäisistä rajoittajistaan – mutta tuntuu, kuin kirjan kirjalliset ansiot olisivat täydellisesti unohdettu, kun sisältöä tuutataan näin täyslaidallinen. Kritiikki osuu alusta loppuun yhteen ja samaan, ja siinä missä kirjan alkupuoliskolla vielä hihkuin riemusta, että nyt meillä viimein on oma kotimainen Liv Strömquist, unohdin loppua kohden vertauksen jo kokonaan. Strömquist kun osaa lopettaa ajoissa, jotta esiin nostetusta jutusta tulee tehokas, Kaaja taas venyttää juttuaan niin pitkälle, että se alkaa osin jo tuntua selitetyltä vitsiltä. Anteeksi, mutta pakko kysyä, että milloin överiys tehokeinona on sopiva määrä, ja milloin överi menee överiksi?

Niin. Liika on liikaa on liikaa on liikaa, se käy kieltämättä kirjan tyyliin niin äärimmäisen hyvin, että tuntuu vähän tyhmältä siitä edes kirjaa kritisoida, mutta kun en vain enää jaksanut, eikä kirjakaan jaksanut, enkä tiedä kuka tätä jaksaa, kun tätähän tämä todellisuus ja patriarkaatti on, eikä sitä pitäisi kenenkään jaksaa. Anteeksi, mutta kuka tätä edes voisi jaksaa.

Helmet-haaste 2020: 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö 

KOLMEN VUODEN PARHAAT

Siitä on kolme vuotta, kun julkaisin tässä blogissa ihan ensimmäisen postauksen. Olin ollut kirjoittelematta mihinkään päälle vuoden, ja ikävä oli taas iskenyt. Luin paljon, mutta lukemisesta tuntui puuttuvan jotain, kun kokemuksistaan ei päässyt jakamaan ajatuksia. Pelkkä Goodreads ei enää riittänyt, joten siksi kirjablogi.

Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon. Olen työskennellyt kahden eri esikouluryhmän kanssa, ja  hakenut kouluun kolmesti, päässyt kahdesti. Olen jäänyt opintovapaalle, tehnyt kahteen vuoteen melkein kokonaisen tutkinnon verran opintoja, innostunut uudesta ja löytänyt paikkani akateemisessa maailmassa, tai ainakin sen reunamilta. Löytänyt uusia tieteenaloja ja asioita itsestäni, asunut ensimmäistä kertaa elämässäni yli kolme kuukautta yksin ja todella nauttinut siitä. Lukenut enemmän kuin koskaan aiemmin, niin koulukirjoja kuin vapaa-ajan valinnaisia teoksia. 242 yhteensä. Omavalintaista kirjaa siis. Olen kirjoittanutkin kahta vaille kaikista, vasta lähiaikoina olen alkanut ajatella, että jokaisesta ei tarvitse. Mutta kaikki ne joista olen kirjoittanut, on sanottavaa tähän asti löytynyt. Joistain vähemmän ja joistain niin paljon, että asiaan on palattu vuodenkin päästä.

Blogini alkupuolella julkaisin myös postauksen elämäni 12 tärkeimmästä kirjasta. Moni kirjoista on lähivuosien lisääntyneen lukemisen takia ehkä listalla paikkansa jo menettäneitä, mutta on siellä ikuisuuslemppareitakin: Jansson, Lindgren, Westö & Linna. Mutta koska  olen tosiaan blogini aikana lukenut enemmän kirjoija kuin ehkä aiemman elämäni aikana yhteensä, ajattelin koota tähän nyt viimeisen kolmen vuoden lempikirjat. Sellaiset henkilökohtaisesti tärkeimmät, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet mieleen toivottavasti koko loppuelämäkseni.

E L Ä M Ä N I   K I R J A T  ,  O S A  I I

01 Tove Jansson : Reilua peliä, Kesäkirja & Kuvanveistäjän tytär En tiedä tuleeko tässä vaiheessa enää kenellekään yllätykseni rakkauteni Janssonia kohtaan, mutta se tuskin estää minua nostamasta näitä kirjoja listani ensimmäiseksi - olenhan uskaltanut vasta viimeisen kolmen vuoden sisällä ylipäätään aloittaa Janssonin aikuisille suunnatun tuotannon lukemisen. En yksinkertaisesti osaa valita näistä vain yhtä, joten jakakoot ensimmäisen sijan kaikki kolme minulle henkilökohtaisesti tärkeintä Tove Janssonin kirjaa.

02 Maggie Nelson : Argonautit Nelsonin tapa käyttää kieltä, tieteellisiä ajattelijoita ja omia kokemuksia muodostavat yhdessä sellaisen paketin, etten tiedä olenko koskaan lukenut mitään näin hienoa ja henkilökohtaisesti osuvaa. Kirja on täynnä hiirenkorvia, lauseita, jotka haluaisin kirjoittaa ylös muualle, mutta lopulta tulisin todennäköisesti jäljentäneeksi vain koko kirjan uudelleen.

03 Pajtim Statovci : Tiranan sydän Sain tämän kirjan siskoltani joululahjaksi silloin kun minulle vielä pystyi helpohkosti kirjoja joululahjaksi ostamaan - eli kun en ollut jo lukenut kaikkea, mikä juuri oli julkaistu. Tämä teos oli upea, monitasoinen ja se räjäytti jollain tapaa käsitykseni kotimaisesta kirjallisuudesta. Hieno, tarkkapiirtoinen teos, jonka uudelleenlukemista olen suunnitellut jo viimeiset kaksi vuotta. Kirjoittaisipa Statovci vielä lisää romaaneja. 

04 Rachel Cusk : Ääriviivat Tämä kuuluu jollain tapaa samaan sarjaan kuin Nelsonin Argonautit. Nämä molemmat muuttivat käsitykseni kirjallisuudesta, laajensivat sitä ja aiheuttivat pidäkkeetöntä hehkutusta. Tärkeä kirja, jonka merkitys ei ihan lähiaikoina tule heikkenemään. 

05 John Williams : Stoner & Butcher's Crossing Sekä Stoner että Butcher's Crossing olivat kumpikin paperilla sellaisia kirjoja, joista en olisi uskonut pitäväni näin paljon. Stoner kuitenkin hurmasi täysin, mutta jostain syystä tunnelmallinen, biisoninlöyhkäinen ja omintakeinen Butcher's Crossing vieläkin enemmän. Onni on, että nämä hienot teokset löydettiin uudelleen, ja vieläpä suomenettiinkin, upeita kirjoja kaikki. Myös visuaalisesti, pidän hurjasti näiden suomalaisten painosten ulkonäöstä. Ja onneksi ne kaikki omasta hyllystä jo löytyvätkin.

06 Elena Ferrante : Hylkäämisen päivät Vaikka Napoli-sarja onkin maagisen upea, yksittäisenä teoksena Hylkäämisen päivät nousee jopa sen edelle. Kiihkeä, voimakastunteinen teos käsittelee kiellettyjä ja häpeää tuottavia tunteita niin voimallisesti, ettei siihen kovin moni muu kirja ole kyennyt. Raadollinen ja silti lohdullinen erotarina on upea, upeinta mitä Ferrante on kirjoittanut. Olen useampaan otteeseen lainannut tämän "puolisokirjan", Domenico Starnonen Solmut, mutten ole kyennyt lukemaan sitä. En edes halua tähän kirjaan toista näkökulmaa, en loogisempaa ja moniulotteisempaa. Rakastan tämän maailmaa niin paljon, että ehkä vain totean Starnonen olevan muille kuin minulle. 

07 Roxane Gay : Bad Feminist Bad Feminist oli minulle jonkinlainen portti feminismin maailmaan, sanoja asioille, jotka olivat jo aiemmin painaneet, mutteivät vielä saaneet selkeää muotoaan. En tiedä mitä mieltä olisin näistä nyt, enemmän jo perehtyneenä, hurjasti lisää lukeneena ja opiskelleena, mutta paikkansa suunnannäyttäjänä tämä teos minulle silti toimii. Muistuttaa, että paskakin feministi on parempi kuin ei feministi ollenkaan. Ja miksi kaiken pitäisi aina olla ensisijaisesti intersektionaalista, ei vain valkoista oman asian ajamista.

08 Liv Strömquist : Prinssi Charlesin tunne Strömquist ylipäätään aiheutti hillitöntä fanitusta sarjakuvateoksillaan viime keväänä, mutta jostain syystä suurimmaksi jäi mieleen tämä, jonka heti luettua koin etäisimmäksi. Ehkä se oli näistä kolmesta tähän asti suomennetuista kuitenkin se, joka ajoi minut eniten pois mukavuusalueeltani, haastoi omiakin pinttyneitä, normatiivisia ajatusketjuja ja sai oikeasti näkemään asioita uudesta näkökulmasta. 

09 Toni Morrison : Luoja lasta auttakoon Lähes kolme vuotta sitten luettu Morrisonin teos on jostain määrittelemättömästä syystä kasvanut mielessä suureksi ja hienoksi lukukokemukseksi, joka tekisi mieli lukea vielä uudelleenkin. Kirjan symboliikka oli kaunista, ja se johdatti minut myöhemmin myös Minun kansani, minun rakkaani -teoksen äärelle, joka on äärimmäisen upea romaani sekin. 

10 Elin Willows : Sisämaa Sisämaa on upean tiivis kuvaus käpertyneestä yhteisöstä, ulkopuolisuudesta ja hiljaisesta pään sisäisestä maailmasta. Katkelmanomaisuus on ilmavaa ja kerronta kaunista, tämä todella hurmasi.

11 Susinukke Kosola : Avaruuskissojen leikkikalu Runoja! Listallani! Ja se on täysin Susinukke Kosolan ansiota. Tai jos aivan tarkkoja ollaan, Katrin ansiota, sillä hänen kauttaan Kosolan runot ylipäätään löysin. Tämä kokoelma oli hieno, ihon alle menevä, monitahoinen, sekapäinen ja kaunis. Olen kirjoittanut puolet kyseisen teoksen runoista päiväkirjani sivuille, helpompi vaiva olisi ollut vain ostaa teos omaksi. Hieno kirja, hieno portti nykyrunouden maailmaan. 

12 Hanya Yanagihara : Pieni elämä Pieni elämä on kaikkea muuta kuin pientä, se on suurta, liioiteltua ja tarkoituksella jopa hieman yli menevää. Se on hieno ja monitahoinen teos, romaani, johon upottuaan tunnelmaa ei herkästi pääse unohtamaan. Tietynlainen kulttiteos, jota veikkaisin luettavan vuodesta toiseen. Todennäköisesti itsekin vielä siihen tartun joskus uudelleen.

Löytyykö yhteisiä lemppareita? 

Ja mitähän kaikkea edessä on seuraavan kolmen lukuvuoden aikana, sitä odotellessa. Kiitos tähän astisista, jokainen kommentti ja yhteydenotto on lämmittänyt. Se tässä kirjabloggaamisessa on parasta, olla osa yhteisöä. Lämminhenkistä ja vastaanottavaa, sitä tämä parhaimmillaan on. ♥

HELMET 2019 – MUKANA SITTENKIN

Hahah, vieläkö joku muistaa, kun alkuvuodesta vannoin, etten tänä vuonna lähde Helmet-haasteeseen mukaan? Juupa juu. Jo heti ensimmäisen vuoden kirjan sijoitin "leikkimielisesti" listalle, ja samalla leikkimielellä olenkin jo hieman yli puolivälissä koko haasteessa. Rentous toimii, ja ajattelin tänä vuonna mennäkin niin, että luen mitä luen, ja jos se sopii haasteeseen, hyvä niin. Muutamia erityisen mielenkiintoisia kohtia tässä haasteessa kuitenkin vielä täyttämättä on, ja niihin kaipaisinkin postauksen lopussa vinkkejä! Mutta ne luetut ensin, olkaapa hyvät. 

L U E T U T    K O H D A T 

01. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Sally Rooney : Keskusteluja ystävien kesken 

02. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Maria Semple : Missä olet, Bernadette?

03. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Nina Lykke : Ei, ei ja vielä kerran ei 

05. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundberg : Jää 
06. Rakkausromaani Niina Mero : Englantilainen romanssi 

07. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Mercé Rodoreda : Timanttiaukio 

08. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Maria Jotuni : Kun on tunteet 

09. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Karen M. McManus : Yksi meistä valehtelee

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Alice Walker : Häivähdys purppuraa 

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Souad Al-Sabah : Alussa oli nainen 

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Agatha Christie : Eikä yksikään pelastunut 

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Emmi Jäkkö & Aleksis Salusjärvi (toim.) : Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) 

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Helmi Kekkonen : Olipa kerran äiti 
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Ossi Nyman : Röyhkeys 
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Liv Strömquist : Einsteinin vaimo

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Kim Thúy : Ru
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Emma Puikkonen : Lupaus 

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Johannes Ekholm : Rakkaus niinku 

29. Kirjassa nähdään unia Aino Vähäpesola : Onnenkissa 

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Elizabeth Strout : Kaikki on mahdollista 

31. Kirjassa kuljetaan metrolla Saara Turunen : Rakkaudenhirviö 

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.) : Sinua on petetty

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Anna Kankila ym. : Työstäkieltäytyjän käsikirja 

36. Kirjassa ollaan yksin Clarice Lispector : Passio 

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Eva Meijer : Mistä valaat laulavat? 

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Holly Bourne : Katsokaa miten onnellinen olen // kirja kertoo nykyhetkestä, jota myös mieluiten haluan elää. Naisena olisi aika ankea elää aiempinakaan aikakausina.

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Rainbow Rowell : Eleanor & Park 

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Zadie Smith : Swing Time

45. Kirjan nimessä on kieltosana Nelli Ruotsalainen : Täällä en enää pyydä anteeksi 

47. Kirjassa on alle 100 sivua Maggie Nelson : Sinelmiä 

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Celeste Ng : Tulenarkoja asioita 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Anne Swärd : Kesällä kerran

L U K E M A T T O M A T   K O H D A T 

04. Kirjailijan ainoa teos

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla // Tämän luulisi olevan helppo kohta, mutten vielä ole onnistunut sopivaa siihen löytämään. Tai no, Lispectorin Passio siihen varmasti olisi käynyt, mutta se täytti jo toisen kohdan. Uutta vastaavaa odotellessa!

17. Kirjassa on kaksoset // Tähän otetaan vinkkejä vastaan!

19. Et pidä kirjan nimestä // Luulin tämänkin olevan helppo, mutta ilmeisesti kirjan nimet eivät minua hirveästi ärsytä. Epäviehättäviä kansia sen sijaan olisi helpompi bongailla!

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja // Tähän olen kaavaillut Antti Holman Järjestäjää, se minulla olisikin jo valmiiksi kirjastosta lainassa.

23. Kirjan nimessä on jokin maa // Vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

24. Sokkona hyllystä valittu kirja // Ajattelin pistää oman hyllyn lukemattomat pinoon, ja napata sieltä sokkona jonkun lukuun! Tässä joskus...

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan // Hahah, tähän asti ainoa kirja, jonka olen jonkun tuntemattoman nähnyt lukevan, on räikköskimin elämäkerta. Se ei niin hirveästi houkuttele, ehkä lähden bongailemaan ihmisiä kirjastolle/kaupunkiin enemmän kiinnostavan kirjallisuuden perässä!

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja // Tähän minulla ei ole mitään mietittynä. Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan toinen osa toki voisi olla, mutta kun en kamalasti sille ensimmäisellekään lämmennyt..

28. Kirjan kannessa on kuu // Olen juuri lukemassa Alice Munron Jupiterin kuita, sehän täy tähän aivan täydellisesti.

32. Kirjan nimessä on ammatti // Brontën Kotiopettajatteren romaania odotellessa..

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan // Tää on vaikea, koska ensinnäkin katson aika vähän elokuvia, ja toisekseen olen aika tarkka, että luen ensin kirjan, ja katson vasta sen jälkeen elokuvasovituksen. Mutta ehkä voisin hieman joustaa tässä ehdottomuudessani, ja lukea esimerksi André Acimanin Kutsu minua nimelläsi -romaanin?

37. Pienkustantamon julkaisu

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

44. Kirja kertoo Berliinistä // Berliini-kirjavinkkejä otan vastaan mielelläni myös!

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä // Tämänkin kohdalla lyö tyhjää. Kinnusen Lopotin olen jo lukenut, pitääpä ihan tietoisesti etsiä muitakin. 

Miten teidän Helmet-haasteen kanssa menee? Mitkä kohdat tuntuu vaikeimmilta, mitkä ovat olleet lemppareita?