keskiviikko 18. lokakuuta 2017

POIMINTOJA HELSINGIN KIRJAMESSUOHJELMASTA 2017



Helsingin kirjamessut lähestyvät, ja nyt kun Katri kirjoitti eilen ihan mielettömän hyvän Introvertin selviytymisoppaan messuille, tuntuu, ettei minulla oikeastaan ole aiheeseen enää juurikaan lisättävää. Mutta koska suunnittelu ja ennakointi oli Katrinkin vinkkilistan ykkönen, ja oma lempiasiani on erilaisten esitteiden ja ohjelmien selailu sekä ihan vain listaaminen, ajattelin nyt kuitenkin heittää tähän vielä omat tärpit, ne sellaiset, joihin osallistuisin ehdottomasti kaikkiin jos olisin A. vähemmän ruuhkissa ahdistuva persoona ja B. ylipäätään Helsingissä torstaista sunnuntaihin. Mutta vaikken näihin kaikkiin itse välttämättä ehkä pääse ja ehdikään paikalle, seuraaviin menisin, jos olisin.

T O R S T A I  2 6 . 1 0 .

16:30
Rosa Liksom : Everstinna - lukupiiri
Liksomin Everstinna oli yksi syksyn voimakkaimpia luku-/kuuntelukokemuksia, ja vaikken siitä ole vielä saanut kirjoitettuakaan, olen jo ehtinyt vaihtaa kirjasta mielipidettä varmaan viitisen kertaa tässä viikon sisään. Näin jäsentelemättömien ajatusten kanssa olisi ihan mieletön päästä keskustelemaan kirjasta paitsi ihan ajan myös itse kirjailijan kanssa, sillä tästä riittäisi aivan varmasti purtavaa pidempäänkin juttutuokioon. Minä en valitettavasti torstaina paikalle ehdi, mutta menkää te. Pakolliset ennakkoilmoittautumiset tänne. Westön uusinta lukuunottamatta muissakin lukupiireissä näyttää olevan vielä tilaa!

P E R J A N T A I   2 7 . 1 0 .

11:30
Karri Paleface Miettinen : Viides maammekirja
Uusia näkökulmia käsitteisiin, joita pidetään itsestäänselvyyksinä, keskustelua toivottavasti siitä, kelle kaikille isänmaallisuus kuuluu ja voiko ääriporukka omia sen itselleen ja omiin tarkoitusperiinsä. Paleface on ihailtavan rohkea kannanottaja ja suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden peräänkuuluttaja, ja hänen ajatuksia kirjansa äärellä kuulisin mielelläni lisääkin.
Aleksis Kivi -lava

15:00
Esikoiset
Seppo Puttonen haastattelee vuoden esikoiskirjailijoita, ja käy heidän kanssaan keskustelua juuri julkaistuista romaaneistaan. Tilaisuudessa on kirjailijat Marko Kantomaa & teoksensa Ylpeydestä (Johnny Kniga), Hannu Laakso & 2018 (omakustanne), Ossi Nyman & Röyhkeys (Teos), Riina Paasonen & Kaikki minkä menetimme (Minerva), Hanna Ryti & Syli (Siltala) sekä eniten itseäni kiinnostava, juuri nyt keskenkin oleva Cristina Sandu & Valas nimeltä Goliat. 
Aino-lava

15:30
Pakolaisuus ennen ja nyt
Tässä keskustelussa on aivan hurjan mielenkiintoinen puhujajoukko, sillä Baba Lybeck keskustelee pakolaisuudesta Sofi Oksasen, monikulttuurisuusasiantuntija Kadar Gellen sekä Amnestyn pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparran kanssa. Miten pakolaisuus ja siitä käytävät keskustelut ovat muuttuneet? 
Aleksis Kivi -lava

18:00
Monikulttuurisuus lastenkirjoissa
Aiheesta keskustelee Veera Salmi & Elina Warsta. Miten monikulttuurisuuden pitäisi näkyä jo lastenkulttuurissa, ja millä tavalla se näkyy siellä "oikein"? Jo Hubaran teoksesta sain lukea, miten tärkeää on löytää kulttuurista itselleen samaistuttavia hahmoja, mutta erityisen tärkeää se on lapsille. Tärkeä keskustelu, johon toivottavasti juna-aikatauluineni ehdin mukaan.
Magia-lava

L A U A N T A I   2 8 . 1 0 .

11:30
Koko Hubara : Ruskeat tytöt
Kallion lukiolaisten haastattelu hurjan tärkeästä aiheesta ja hurjan tärkeästä kirjasta. Aihe, josta soisi jokaisen kuuntelevan ja keskustelevan. Jos itse kirja on vielä jostain syystä mennyt ohi, siitä voi lukea lisää esimerkiksi täältä
KirjaKallio-lava

14:00
Kjell Westö : Rikinkeltainen taivas
Voi Westö! Vaikken uusimmasta kirjastasi oikeastaan edes pitänyt, en silti jättäisi väliin mahdollisuutta kuulla kun puhut siitä. Jospa se hieman avaisi mitä ajattelit, ja miksi kirjoitit näin, jos edes se vähän syventäisi omaakin kokemustani. Haastattelijana Jukka Petäjä.
Aleksis Kivi -lava

16:30
Suomen kirjailijaliitto: Eläintein oikeudet fiktiossa
Laura Gustafsson & Anu Ojala keskustelevat hurjan mielenkiintoisesta aiheesta, tärkeästä sellaisesta. En tiedä voiko eläinten oikeuksista oikeastaan keskustella koskaan liikaa?
Takauma-lava

18:30
Esko Valtaoja : Kohti ikuisuutta
Esko Valtaoja on vain niin mieletön persoona, häntä nyt kuuntelisi vaikka puhuisi mistä! Mutta kun Valtaojaa vielä haastattelee iki-ihana Baba Lybeck, aiheena ikuisuus ja ihmisen käsityskyky, ei tätä keskustelua tekisi mieli jättää väliin.
Ursa-lava

S U N N U N T A I   2 9 . 1 0 .

12:00
Mauri Kunnas : Koiramäen Suomen historia
Baba Lybeck on jälleen haastattelijan roolissa, kun lempi lastenkirjailijani ja -kuvittajani Mauri Kunnas astuu lavalle. Olen Kunnaksen kirjoja käyttänyt vuosittain kaikissa mahdollissa väleissä opetusmateriaalina eskarilaisten kanssa, ja tutuksi ovat tulleet niin Ruuneperit kuin seitsemän koiraveljestäkin, tästä uusimmasta olen erityisen kiinnostunut myös. 
Aleksis Kivi -lava

14:00
Kimmo Ohtonen : Metsäkansan tarina
Ihminen muuttaa luontoa, mutta miten luonto voi muuttaa meitä ja miten me voimme pelastaa sen itseltämme? Luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien äärellä tärkeistä asioista puhuu viime vuoden Finlandian Tieto-kategorian yleisösuosikki, eikä seisone paikallaan turhaan. 
Aleksis Kivi -lava

Huh, kyllähän tuossakin jo keskustelu jos toinenkin kertyi, mutta jospa niistä edes muutaman ehtisi käydä kuuntelemassa. Ja hei! Vieläkö teiltä puuttuu liput kirjamessuille? Jos näin on, ota suunnaksi Instagram-tilini messuaiheinen kuva ja käy osallistumassa kahden lipun arvontaan! Eli suunta TÄNNE hop! Ei tykkäämispakkoja, kommentointi vain, jotta tiedän kenelle liput arpoa. Osallistumisaikaa on perjantaihin saakka, ja tällä kertaa valitettavasti arvontaan ei voi osallistua täällä blogin puolella, Instagramissa vain. Lisää messuohjelmasta taas löydät täältä, vinkkaa ihmeessä myös minulle, jos olen jonkin ehdottomasti ohittamattoman keskustelun missannut. Hauskaa messujen odottelua, tulkaa nykäisemään hihasta jos törmätään kirjahulinan keskellä! 

7 kommenttia :

  1. Voisi itsekkin vähän ennakkoon katsella, että mitäs kaikkea kivaa ohjelmaa siellä messuilla olikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan lempparipuuhaa! Tulee vain surku kun näkee mitä kaikkea menettää kun ei voi istua neljää päivää aamusta iltaan messutunnelmissa. :D

      Poista
  2. On ihanaa kun on melkein vapaa messuviikonloppu; kun ei ole tämän vuotista kirjaa ei tarvitse jännittää vaan voi vaan syödä metrilakua ja fiilistellä kirjoja. Haluan ehdottomasti kuunnella Hubaran ja Westön, ja Gustafssonin Pohjan jo torstaina ja Geir Gulliksenin sunnuntaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, nauti! En itse ymmärrä miten olen onnistunutkin täyttämään koko messuviikonloppuni kaikella muullakin sovitulla kuin vain kirjoilla, mutta jospa niille nyt jäisi sopiva väli myös ihan rauhassa syventyä, kierrellä ja kuunnella! <3

      Poista
  3. Voi että, kiitos kehuista! <3 tässähän punastuu. Meidän täytyy kyllä sopia treffit messuille, olis mahtavaa viimein tavata sut! Mutta semmoset sopivan rajatut treffit, ettei ahdistuta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha olet selvästi asian ytimessä! :D Mulla on ainoa rauhallisempi messupäivä sunnuntai, oisitkohan silloin tuolla pyörimässä? <3

      Poista
    2. Oon! Olavi Uusivirta on sunnuntaina siellä, meen taas nolona fanityttöilemään :-D pitäiskö vaikka Instassa viesteillä sopia tarkemmin aikaa ja paikkaa? :)

      Poista