sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

ONNEA ON TAAS

Koska sattumalta huomasin normaalia useamman eksyneen tällä viikolla viimetalviseen arjen onni-postaukseen, josta vähän niin kuin piti tulla tapa, mutta josta on myös vuosi, päätin tehdä siitä nyt päivitetyn version. Paitsi että nyt tietenkin kiinnostaa mistä lie sinne on porukkaa löytänyt (sitä ei bloggerin tilastot näytä höh!), kiinnostaa myös miettiä asioita, jotka juuri tällä hetkellä ilahduttaa ja tuo hyvää mieltä. Vuosi sitten onnea toi eniten ajatus tästä opiskeluvuodesta, ja se on ollut hyvä aavistus se.

 

Opintovapaa. En ole sitten lukion pelkästään opiskellut, aina on ollut sivussa jonkinlaisia töitä tai sijaisuuksia. Nyt melkoisen intensiivisten työvuosien jälkeen kokonaan opiskelijaksi heittäytyminen on ollut muun muassa parasta ikinä, ja olen siitä hyvin paljon enemmän saanut irti kuin koskaan aiemmin. Olen saanut tehtyä nyt ensimmäisen vuoden aikana jo melkein 1,5 vuoden opinnot, ja silti on ollut löysää, kun on tottunut muuhun.

Sunnuntaiaamut, jotka ovat nykyään joka aamu. Edelliskohdan ansiosta arki ei juurikaan eroa viikonlopuista, ja jokainen aamu pitkine kahvihetkineen tuntuu sunnuntailta. Nyt helmikuun jälkeen kontaktiopetuskurssejakin on vain kaksi hassua, muuten aika menee lähinnä aineopintojen lopputyön ja verkkokurssien parissa. Yllättäen saan parhaiten puurrettua niiden kanssa kotona, joten käytännössä yhtä aamua nyt vain koko elämäni siis.

Lopputyöni aihe. Stressasin koko syksyn aiheenvalinnan parissa, koska ajattelin, että siitä on ihan pakko jatkaa graduun ja taipumukseni suurennella tällaisia massiivisia päätöksiä entistä järjettömämpiin mittasuhteisiin on, no, valtava. Jossain vaiheessa tajusin, et ihan sama ja lätkäisin pöytään ajatuksen aggressiivisuuden tutkimuksesta, ja sillä tiellä ollaan. Parasta aiheessa on, että voin pitää paatoksellisia monologeja aiheesta vielä lopputyöni loppumetreillä, joten veikkaisin vahvasti kiinnostuksen säilyvän syksyyn, kun on aika samasta jatkaa vielä gradua. Kun nyt vain osaisi lopettaa tuon pienemmän työn ajoissa ennen kuin siitä tulee tiiliskiviversio.

Kaksi kotia. Lempikoti on tietenkin Helsingissä, koska siellä on kaikki yhteiset ja rakkaudella valitut tavarat, huonekalut ja tunnelmat (ja joku mies ehkä myös), mutta on tästä Joensuun yksiöstäkin tullut varsin kiva. Viihtyisä, ja eri tavalla itseni näköinen, vaalea ja valoisa. Kun vielä löytäisi jostain tänne täydellisen kirjahyllyn.

Yksin nukkuminen. Ehdottomasti parasta maailmassa, vaikka näin ei kai muka saa sanoa, jos parisuhteessa on. Vaikka no, on toki suhteellista miten yksin nukun, kun Elvi on vallannut Joensuun parisängyn toisen pään, eikä edes jalkopään vaan suloisesti vetelee kyljellään hirsiä yleensä niskaani vasten. Mitä vanhemmaksi se tulee, sen enemmän se alkaa käytökseltään muistuttaa kissaa.

Joensuun kevät. Helsingissä lauloi viime viikolla jo mustarastaat, mutta toisaalta myös koirani muistutti enemmän väritykseltään tuota laululintua kuin omaa valkoista itseään, kiitos katupölyn ja muun mustuuden. Täällä on edelleen pakkasta, mutta aurinko lämmittää jo hurjasti, kevät tuntuu olevan ihan kulman takana. Ja kun lunta on ollut maassa jo viisi pitkää kuukautta, tuntuu niiden sulaminenkin jo lähes kaihoisalta. (No eikä tunnu. Vaan entistä ihanammalta, sitten kun pääsee niistä viimein eroon.)

27 kirjaa. Enemmän tai vähemmän hyviä kaikki tänä vuonna luetut, ilahduttanut etenkin yhdeksän hienoa sarjakuvaromaania/-kokoelmaa, jotka olen löytänyt. Haasteiden kanssa menee myös hyvin, mutta olen ehkä (taas) päättänyt luovuttaa runohaasteen kanssa. Susinukke Kosola best, mutta jos muuten pitää lukea lähinnä väkisin, luen mielummin jotain jo valmiiksi enemmän oman tuntuista. Ehkä runouden aika on joskus myöhemmin.

Tuleva kesä. Se on monella tapaa täysin päinvastainen kun edelliset viisi, yleensä olen heti juhannukselta karannut mökille ja viettänyt siellä onnelliset viikkoni, nyt taas toukokuun taittuessa kesäkuuksi pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja vietän ensimmäisen Helsinki-kesän sitten naismuistiin. Vaikka luvassa onkin töitä, mahtuu väliin myös ystäviä, kaupunkipyöriä ja sopivan loppurimmaavasti kauniita kesäöitä. Saatan ehkä olla jopa hieman innoissani asiasta. Kuten aina maaliskuussa, seuraava kesä tuntuu tässä vaiheessa suloisen kutkuttavalta elämäni kesältä. 

Sormukseni. Ehdin jo henkilökohtaisessa instagramissani (@laurakaneli) itkeä kadottaneeni lopullisesti maailman tärkeimmän sormukseni, sekä kihla- että vihkisormuksen asiaa ajavan Kalevalan koruaarteistoa -sormuksen. Ihan vain löytääkseni sen tällä viikolla lämpöpatterista (?!). Ah. Ihanaa. 

Kaikki on vähän auki ja se on maailman parasta. On jollain tapaa maailman ihaninta, etten tiedä vielä yhtään mitä teen vaikkapa ensi vuonna. Se on niin helpottavaa, että sen osaa jättää huomisen huoleksi ja nauttia tästä mitä on nyt. 

12 kommenttia :

  1. Oon niin onnellinen, että sun sormus löytyi!!<3 voisi kyllä kesällä viimeistään treffata ja höpötellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! Ja ihan ehdottomasti, en taida ennen kesätöitä varsinaisesti Helsinkiin enää ehtiä, mutta sit on pari kuukautta mainiota aikaa! Voin ottaa kaiken itsekseen istuskelun ja sosiaalisen elämättömyyden kesällä kunnialla takaisin! :D

      Poista
  2. Mahtavaa että sormus löytyi! :)
    Mulla oli pitkään mokkulan latausjohto hukassa. No arvaa, mistä se löytyi. Kyllä, oikein arvasit – lämpöpatterin välistä. :D

    VastaaPoista
  3. Ihania onnenasioita! Tällaiset listaukset ovat voimauttavia, säteilevät hyvää tänne ruudun toiselle puolellekin.

    Olen aina niin ♥ Joensuun suhteen, vaikka käyn siellä vain kerran vuodessa. Elvi on mun somekoirasuosikkini! Saan tänne ensi viikolla hoitoon vanhempieni mittelin ja noissa pienissä pystykorvissa on aina jotain sellaista veikää.

    Hyvä, että sormus löytyi! Ja hyvä, että asiat ovat vähän auki - silloin on monenlaisia mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä niin pitäisi muistaa tehdä useamminkin, ruudulle ja ihan vain vaikka omaan käyttöönkin. :)

      Ja kyllä, se vapaus lähteä mihin suuntaan tahansa - tai vaikkapa palata osittain vanhaankin antaa jollain tapaa rauhan odottaa tulevaa ja ennen kaikkea keskittyä juuri nyt niihin juttuihin mitkä ovat hyvin. :) Ja pystykorvissa kyllä on, mainioita pieniä tyyppejä nämä kyllä. ♥

      Poista
  4. Jälleen ihana huomata miten "pienet" asiat luo onnellisuutta. Ei tarvita suuria mahtavia tapahtumia vaan ihan pelkkä arjen sujuminen ja omien tärkeiden asioiden tekeminen.

    Olen huomannut miten hirveän paljon iloa on tuonut valo. Aurinko ja valon lisääntyminen päivittäin. Aamulla kun lähtee töihin on jo ihan valoisaa ja miten ne linnut laulavat. Hymyssä suin astuu ovesta ulos vaikka olisikin vielä vähän silmät ristissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tuo, ja siitähän se hyvä olo lopulta aina koostuu, että näkee hyvän tässä hetkessä eikä aina kurkottele "sit kun" -tyylisiä tapahtumia, joiden jälkeen muka vasta voi olla oloonsa tyytyväinen.

      Ja se valo, oi kyllä! Nytkin paistaa suoraan keittiön ikkunasta sisään ja rakastan tätä niin paljon. Vaikka kevät monella tapaa pidemmällä Helsingissä jo olikin, on se valo onneksi täälläkin yhtä kirkas. Ellei jopa kirkkaampi noiden keväthankien seurassa. ♥

      Poista
  5. Hyvänmielen postaus, joka säteilee lämpöä ympärilleen ja josta tuli hyvä mieli, kiitos! Sormus turvallisesti plakkarissa on hyvä lähteä kurkkimaan, mitä kaikkea avoimista ovista paljastuu... Elämä on suuri seikkailu, myötätuulta matkaan Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kai menee, että se kasvaa mihin keskittyy. :) Ja kiitos kovasti!

      Poista
  6. Olipas hyväntuulinen postaus. Pienet asiat elämässä on juuri niitä, jotka luovat onnellisuutta. Mahtavaa, että sormus löytyi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne todella on. Ja mahtavaa tosiaan, olin jo ehtinyt tapani mukaan hyvin aikaisessa vaiheessa luopua toivosta kokonaan.. :D

      Poista