torstai 7. joulukuuta 2017

ELIZABETH HARROWER : TIETYISSÄ PIIREISSÄ

ELIZABETH HARROWER : TIETYISSÄ PIIREISSÄ
223s.
Fabriikki 2016
Alkuteos: In Certain Circles (2014)
Suomentaja: Laura Vesanto

Tämän kirjan alkuun on syytä kertoa se samainen pieni tarina, jonka suurin osa tästä bloggaavista kirjoittaa myös omiin postauksiinsa: Harrower on kirjoittanut Tietyissä piireissä -romaanin jo vuonna 1971, mutta vain muutamaa kuukautta ennen sovittua julkaisuajankohtaa hän veti kirjan pois mitään selittävää syytä antamatta. Samoihin aikoihin Harrower lopetti itse kirjoittamisen ja vetäytyi pois julkisuudesta. Kun australialainen kustantamo Australian Text Publishing löysi teoksen uudelleen yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin, antoi kirjailija viimein luvan teoksen julkaisuun, ja nyt se on muutama vuosi siitä myös saatu meille Fabriikin kautta suomeksi.

"Zoe päästi epämääräisen inhon äännähdyksen. Hän pyöritteli päätään eikä näyttänyt toipuvan kuulemastaan. 'Pikku orpo! No jos hän on, niin sitten on hänen veljensäkin, ja tätä nyt et ainakaan voi väittää säälittäväksi.' Yhdellä kauniilla, arvaamattomalla liikkeellä Zoe siirtyi äitinsä rinnalle ovensuuhun, katsoi tätä hymyillen silmiin. Hän oli innoissaan ja vetoava, riehakas mutta hyväntahtoinen, kiusoitteleva mutta haavoittuvainen."

Tietyissä piireissä lähtee liikkelle sidneyläiseltä esikaupunkialueelta, jossa 17-vuotias Zoe tapaa veljensä Russellin ystävän Stephenin sekä tämän siskon Annan. Siinä missä Zoe ja Russell ovat kahden yliopistotutkijan rakkauslapsia, onnellisia ja etuoikeutettuja, kyseenalaistamatta rakastettuja, Anna ja Stephen taas ovat orvoiksi jääneet sisarukset, jotka ovat asuneet mielenterveydellisistaä vaikeuksista kärsineen tätinsä sekä häntä hoitaneen setänsä varjossa. He erkanevat kaikki neljä ympäri maata ja maailmaa, mutta pysyvät löyhällä siteellä yhdessä, kunnes vuosia myöhemmin kohtaavat uudelleen.

Pienessä, pehmeän valkoisessa pumpulissa kasvaminen on ihanaa. Se on helppoa, huoletonta ja maailmaa on ihan mahtava rakastaa, kun se on rakastanut aina sinua juuri sellaisena kuin olet, tukenut, kannustanut ja nauttinut jopa piikikkyydestäsi, onhan se raikasta vaihtelua akateemisuuteen ja ilkikurisuutta sinne, missä normaalisti tahdotaan olla vakavia viivasuita. Mutta kuten lähtökohtaisesti aina, ihmisellä on kummallinen tapa ymmärtää maailmaa hyvin omanapaisesti, käsittää se niin, että vaikka kaikki eivät ihan samanlaisista lähtökohdista tulisikaan, ainakin he kykenevät ihan samanlaisiin asioihin kun he hieman vain viitsivät panostaa. Ja jos taas et koskaan olekaan tuntenut itseäsi rakastetuksi, koskaan ennen rakastanut, on maailma pumpulin pehmeän ihmisen ympärillä vääristynyttä, tihenevää ja toisen lempeän yksinkertainen maailmankatsomus jopa loukkaus, alas tiputettava, omanlaisiisi osiin pilkottava. Hemmotellun nuoren naisen elämän ja sen vaikeamman taustan kasvatin kohtaaminen oli tässä kirjassa todella samaistuttavasti kuvattu, ja Harrower osaa harvinaisen hienosti näyttää näiden kahden maailman väliset säröt ja tahattomat väärinymmärrykset.

Australialaisen kirjailijan romaani on kuin hillitty draamaelokuva, rakkaustarina visuaalin kääntein. Se lähtee varsin rauhallisesti liikkeelle, mutta rakentaa tarinaansa kaarineen taitavasti, niin, että siihen koukuttuu jollain aivan omanlaisellaan tavalla yllättävän nopeasti. Henkilöhahmot ovat  moniulotteisia ja todella tarkasti kuvattuja, heidän inhimillisyytensä ja tekojensa syy-seuraussuhteet tulevat helposti lähelle. Syy-seuraussuhteet, tarkoitukset ja tarkoittamuudet ovatkin hienosti rakennettuja, joskin ehkä aavistuksen alleviivaavia, olisin ainakin itse halunnut ymmärtää rivien välistä ehkä vähän enemmän, näin paljon kertojan armeliasta apua ei välttämättä olisi kaivattu. Turhaudun yleensä kirjallisuuteen, jos koen sen liian helppona, mutta tässä nimenomaisessa oli silti joku hurja ristiriita: siinä, missä se yhdessä kohdassa alleviivasi, toisessa huomasin tippuneeni kärryiltä niin, että jouduin peruuttamaan muutamankin sivun taakse päin ymmärtääkseni mitä juuri tapahtui. Ehkä kaikki riippuukin siitä, kuka tarinaa milloinkin katsoo, mutta ei se lopulta ollutkaan niin itsestäänselvä, kuin joissain kohdin huomasin luulleeni.

Tämä kirja oli paljon, mutta sen loppu ei ollut ihann sitä  hillityn laadukasta  tasoa kuin aiempi kulku, sillä kun pohjustus, itse tarina, oli niin hallitusti ja moniulotteisesti rakennettu, lopussa tapahtunut happy ending -tyylinen ratkaisu jätti hieman liian ilmeisen jälkimaun. Jos minulta kysyttäisiin, veikkaisin, ettei kirjailijakaan ole tähän loppuun ollut tyytyväinen, ja hän on vetänyt siksi tarinansa pois, mutta taas toisaalta, ei se nyt niin huono ollut (tiedä sitten oliko se objektiivisemmin tarkasteltuna huono lainkaan), että sen takia kokonaan olisi kannattanut itsekin julkisuudesta kadota. No, niin tai näin, tämä on kirja niille viipyilevän ja tarkkanäköisen psykologian ystäville, jotka nauttivat siitä, että kaikki kääntyy parhain päin. Itsekin nautin tämän lukemisesta kyllä, ja onpahan taas yksi Helmet-haasteen kohtakin ylivedetty. Kannattaa kokeilla Harroweria, jos vielä uupuu sinultakin haasteesta oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Vielä ehtii tämän vuoden puolella!

Helmet-haaste 2017: 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti